Kun ihmisen yli ajetaan autolla useampaan kertaan, kohtauksen arvo ei välttämättä ole kirjoittajasta kiinni, mutta hauska se voi olla, kun kyydissä olevan hoomoilasen ilme ja pomput ilmaisevat, ettei yliajo varsinaisesti ollut komediaa tai jännitystä, mutta todellisuudentajun se rikkoi.

Kumail Nanjiani ja Issa Rae ovat viehättäviä hahmojensa ällösöpöillessä. Kemiat kuplivat toisella tapaa, kun pari riitautuu aikahyppyä myöhemmin. Kun heidän autoaan käytetään murha-aseena, he päättävät puhaltaa yhteen hiileen vielä, jottei heitä syytettäisi tapahtuneesta.

Yliajo on hilpeä töksähdys, mutta sankareiden Sherlock-asenne on yksi pakotettu käänne sopassa, joka ei tarvitsisi kärkeviä sattumia, kun karisma palvelee ja läppä osuu maaliin varsin usein. Tarjoan aina parannusehdotuksen, joka tekisi leffasta parhaan ikinä ja elämästäni utopiaa: näiden näyttelijöiden myötä teoksen pitäisi olla fiksu kuin klassinen keskustelutrilogia Rakkautta ennen, mutta hauskempi. Niin helppoa.

Sen sijaan sankareita uhkaillaan hevosen perseellä ja he päätyvät Eyes Wide Shut -bileisiin. Traileri lupaa nuo jutut ja käytännössä antaakin ne, eikä 80 minuuttiin montaa skenaariota mahdu. Ylilyöntien välissä vakuutellaan, että Repe Sorsa -väkivallasta jää mustelmia oikeille ihmisille. Pyöräytin silmiä, mutta rauhoittuminen on hyvästä. Tämä on romanttinen komedia. Kysy museosta, mitä ne ovat ja miksi, mutta yleisesti ottaen uskottava suhde on kaikki kaikessa.

Kumail on herra romcom. Tämän teoksen ohjaajan The Big Sick on viime vuosien parhaita sellaisia ja se perustuu Kumailin elämään. Kumail on sekä nariseva nörtti että palikkamainen karvakoura, Issan ollessa sekä räväkkä että leidimäinen. Vastakkainasettelu ei mene Pekka Puupään ja Justiinan reviirille, vaan säheltäminen ja eheytyminen on tasa-arvoista, mitä nyt gentlemannipsykot käyvät hanakammin Kumailiin kiinni. Deittileffana teos muistuttaa, että tunkkaisia käsityksiä oman ja tuttavien parisuhteiden tilasta pitää välillä tuulettaa. Näyttelijät reagoivat vaaroihin kuin todellinen pariskunta tosi-tv:ssä, kuten ehkä pitääkin.

Yksi epäkohta hiertää. Se lienee jäänne vanhasta käsikirjoitusversiosta, että mies on dokumentaristi. Tutkivan journalistin vaistot perustelisivat sen, miksi pariskunta tutkii sitkeästi rikosten vyyhtiä, mutta leffa sivuuttaa asian ollakseen yleisluontoisempi. Taustatarinaa ei vain viitsitty vaihtaa? Päätös sinänsä on oikea. Parisuhteen kuvaus ei ilmeisellä tavalla hyötyisi siitä, jos miehellä olisi näyttämisen halu ja sitten hän sydänkäpysen kanssa tekisi hittidokkarin: siihen vain menisi vartti lisää, 80 minuutin keston palvellessa olennaista. Aikaa on roistojen monologeille, mutta noin muuten tämä on kahden kauppa.

Mieleeni muistui läheisimmin Date Night - josta en muista mitään. Hetkinen. Sen arvostelun alussa väitän, että Tina Fey ja Steve Carell tuntuvat välittömästi kivalta parilta ja kolme tähteä lohkesi. Bingo. Arkistoin tämän samaan lokeroon. Normaalisti neuvoisin katsomaan tällaisen telkkarista, mutta nyt kun koronavirus ajoi tämän Netflixiin, narisen päinvastoin, että karismanaaman rutistuminen olisi kankaalla vielä komeampaa. Oi kangas.