Tuorein sisältö

Nightwish : Human. :ll: Nature.

Jesse Kärkkäinen

02.05.2020 klo 23.46 | Luettu: 16022 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen

Kotimaamme tunnetuimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuva Nightwish ei tyydy toistamaan itseään. Vaikka ulosannin kovimman ytimen on aina muodostanut taidokkaalla naisvokalisoinnilla ryyditetty sinfoninen metallimusiikki, on tämä kaiken perustana toimiva runko kerännyt uran edetessä ympärilleen uusia kerroksia, jonka myötä jokainen albumi on ollut edeltäjäänsä massiivisempi teos. Yhdeksäs studioalbumi Human. :ll: Nature. on luonnollista jatkumoa bändin viime vuosien touhuille. Albumi on eeppisempi ja moniulotteisempi kuin yksikään yhtyeen julkaisu tätä ennen. Yllätyksiltäkään ei vältytä, sillä kaksi levyä käsittävä kokonaisuus ei ole sisällöltään täysin tyylipuhdas Nightwish-albumi.

Ensimmäinen levy tarjoaa perinteisempää näkökulmaa Nightwishin musiikkiin, mutta aiempaa ennakkoluulottomammin toteutettuna. Yhdeksän kappaletta käsittävä kiekko on täynnä erilaisia tunnelmia, joiden monipuolisuus on lähes hengästyttävää. Oli kyseessä sitten perinteisempi sinfoninen metallipaisuttelu (Music, Noise), kelttihenkinen folk-tunnelmointi (Harvest), upeilla melodioilla ryyditetty korvamato-osasto (Shoemaker, How’s the Heart?) tai alkukantaista voimaa uhkuva rumpuesitys (Tribal), onnistuu Nightwish sotkemaan kaikki albumilla kuultavat elementit saumattomasti yhteen.

Albumikokonaisuuden toinen puolisko on myös hieno osoitus yhtyeen jatkuvasti kasvaneesta kunnianhimoisuudesta sekä tyylistä tehdä asiat juuri haluamallaan tavalla. Kakkoskiekolta löytyvä, puolituntinen ja kahdeksaan osaan jaettu instrumentaalinen kappale All the Works of Nature Which Adorn the World kun ei pidä sisällään lainkaan perinteisiä metalliorkesterin soittimia. Luonnon monimuotoisuutta ja kauneutta kunnioittava teos on polveileva esitys täynnä erilaisia äänimaisemia, jonka eri osiot kuvaavat onnistuneesti kulloinkin käsittelyssä olevaa aihetta. Esimerkiksi talvelle omistettu osuus huokuu hienolla tavalla pakkasen kylmyyttä sekä lumisten maisemien kauneutta.

Human. :ll: Nature. on kunnioitusta herättävä teos. Suuruudenhullu, monitasoinen ja genrerajoitteista piittaamaton musiikki onnistuu monessa kohtaa aidosti yllättämään, mutta kokonaisuus on myös äärimmäisen haastava. Yhtyeen pääasiallisena säveltäjänä toimiva Tuomas Holopainen luo nykyisellään musiikkia albumikokonaisuus edellä, jonka myötä ne terävimmät irtokoukut loistavat poissaolollaan. Human. :ll: Nature. onkin niitä julkaisuja, jotka vaativat tulla kuunnelluksi kokonaisuutena, jotta kaikki niiden hienoudet aukeavat. Nightwishin uutukainen on kuitenkin kaiken tämän vaivan väärti, sillä lopulta sen melodiat, tunnelmat sekä sävellykset vetävät kuulijan syvälle albumin taianomaiseen maailmaan. Tällöin myös ne heikommat hetket eivät aiheuta suurempaa ärsytystä, sillä jokaisella
kappaleella on paikkansa kokonaisuudessa.

Kehuja ansaitsee myös albumikokonaisuuden teema, sillä kahteen osaan jaettu Human. :ll: Nature. käsittelee mielenkiintoisella tavalla ihmistä, luontoa sekä näiden suhdetta toisiinsa. Sanoituksia suuremmaksi täysosumaksi nousee kuitenkin se tapa, jolla albumi on koostettu ja rytmitetty. Ensimmäinen puolisko ihmiskunnan suurine kysymyksineen, tarinoineen ja ongelmineen syytää kuulijan niskaan kuormittavan informaatiotulvan ja viestien sekamelskan, jonka jälkeen kakkoslevyn riisutun kaunis ja simppeli lähestymistapa tuntuu erityisen merkitykselliseltä. Tämä myös alleviivaa albumin sanomaa: ihmiselon kiireiden keskellä yhteys luontoon tulisi säilyttää, sillä sen tarjoamasta rauhasta sekä kauneudesta nauttimiseen ei tarvita sanoja tai suuria ajatuskuvioita. Human. :ll: Nature. johdattaa kuulijan näiden kahden eri maailman lävitse hienolla tavalla ja onnistuu pukemaan teeman väkevällä tavalla musiikin muotoon.

Human. :ll: Nature. on albumi, jota joko rakastaa tai vihaa. Hätäiselle kuulijalle ja perinteisempää metallialbumia odottavalle se ei raota kaikkia hienouksiaan, mutta jos sen maailmaan sukeltaakseen jaksaa nähdä vaivaa, tarjoaa Nightwish lumoavan matkan läpi erilaisten tunnelmien sekä äänimaisemien. Human. :ll: Nature ei ole täydellinen albumi, mutta sen musiikillisen rikkauden ja runsauden ansiosta lopputulos on enemmän kuin osiensa summa. Nightwish ei nykyisellään tyydy luomaan pelkästään musiikkia, vaan sen albumit tarjoavat suuren luokan elämyksiä, joiden äärellä kokee enemmän kuin monien muiden musiikintekijöiden koko tuotannon aikana yhteensä.

V2.fi | Jesse Kärkkäinen
< Hustlers - Korkojen ... Vivarium... >

Keskustelut (3 viestiä)

Eskonseppo

03.05.2020 klo 00.29 4 tykkää tästä

Samaa mieltä, loistava levy! Nyt vaan pitäs päästä näkee livenä... :(
lainaa
ErkkiErikoinen

03.05.2020 klo 09.19 6 tykkää tästä

Albumi vaatii todella paljon kuuntelua mutta biisi kerrallaan se aukeaa. Olen sitä mieltä että tiukasti metalligenreen sitoutuminen haittaa jo paljon Nightwishin uraa. Kuten Floor Hollannin TV:ssä sanoi "metallilla on todella syvä ja negatiivinen stigma joka haittaa näin loistavan musiikin markkinointia". Soisin että näin loistava musiikki tavoittaisi edes suurimman osan potentiaalisista faneista joista tulisi välittömästi Nightwish-faneja jos vain joskus kuulisivat bändiä.
lainaa
floppi

05.05.2020 klo 06.56 3 tykkää tästä

Surkeaa kuraa.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova