Porilainen Iskias soittaa metallisen särmän omaavaa äijärokkiä. Oikeastaan bändi on kovin tuttua Suomi-rokkia, metallinen kuorrutus antaa bändille vain lainavaatteet. Levyn kannen perusteella kyseessä on jo hieman kokeneempien äijien kööri. Osa materiaalista valuu kuitenkin iskelmärockin tontille. Sinkkulistoilla saavutettu menestys ei takaa kokonaisen albumin osalle sataprosenttista äijäpanostusta. Levyn päättävä Heidi Kyrö-duetto puhukoon omaa kieltään.

Iskias on lainaa vain. Kun metallin karsii pois, jäljellä on iso nippu kotimaisen rockin kuvajaisia. Osa materiaalista saa vielä kovin innottoman kohtelun, äijärockin pullistelu jää puolitiehen. Saat Päivän Paistamaan ja Mee Pois-tyyliset viisut rullaavat mukavasti mutta missä on henki ja leimaus. Heidi Kyrö-duetto Sydän Palaa on niin Pori-rokkia että huh - viisu voisi olla vuodelta 1987. Biisissä on tehoja mutta Yön mieleen tuova meininki rokittaa vain tanssilavoilla. Kiekon avaava Huomisen Kyynel rouhii raskailla skebasoundeilla eilisen päivän Yön mieleen tuovaa tawaraa. Jalometallii yhdistelee vanhan Pori-skenen ja Popedan, lyriikka kompuroi nenän katukivetykseen.

Iskias kuulostaa vanhemmalta kuin päiväyksessä lukee. Tutunoloista Pori-rokkia vuosien takaa, särökitaralla on yritetty päivittää bändin kuvaa 2000-luvulle. Puolet albumista on mukavaa ja tarttuvaa, toinen puoli väsyttää innottoman ulosannin johdosta. Keskitien kulkijalle ruuhkaa on luvassa, Iskias kaipaa lisää pörinää tai sitten iskelmäkuviot paremmin haltuun. Nykypäivän Yön tontille on vielä matkaa, niin hyvässä kuin pahassa.