Tuorein sisältö

Lost Society: No Absolution

Jesse Kärkkäinen

28.03.2020 klo 21.43 | Luettu: 8654 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen

Lost Society lähtee rohkeasti uusille urille neljännellä studioalbumillaan No Absolution. Puhdasverisenä thrash metal -yhtyeenä uransa aloittanut metallipoppoo laajensi ilmaisuaan jo edellisellä albumillaan, mutta tuoreimmalla kiekolla musiikkikeitokseen on heitetty uusia aineksia aiempaa rohkeammin.

No Absolution eroaakin merkittävästi yhtyeen aiemmasta tuotannosta, sillä rässimetallin vauhdikkuutta ja suoraviivaisuutta on mukana lähinnä mausteena. Suurimman osan ajasta tarjoillaan nykymetallilta haiskahtavaa meteliä, josta löytyy huomattavat määrät melodisia koukkuja, rauhallisempia hetkiä sekä metalcore-elementtejä. Armottomuudesta ei kuitenkaan ole tingitty piiruakaan, sillä vaikka albumilta löytyy tunnelmia laidasta laitaan, on kiekon pohjavire miellyttävän raskas.

Kun mikä tahansa yhtye lähtee päivittämään soundiaan, saa lopputulosta odottaa pelonsekaisella jännityksellä. Lost Societyn tapauksessa nahanluonti toteutetaan onnistuneella tavalla, sillä tyylinsä puolesta No Absolution ei aiheuta närkästystä. Albumin ongelmat löytyvätkin aivan muualta, sillä sävellyspuolella napakymppiin osutaan vain muutamassa kohdin. 11 kappaletta käsittävä albumi kun on suurimmalta osin "ihan kiva" -osastoa, jota kuuntelee mielellään, muttei lopputulos lopulta suurempia muistijälkiä jätä. Onneksi mukana on muutama huippukipale tyyliin Nonbeliever, My Prophecy sekä Deliver Me, jotka nostavat kiekon pisteitä roimasti.

Lost Society hakee uutukaisellaan selkeästi suurempien fanimassojen tietoisuuteen. Epäilemättä albumin aiempaa laajemmalta ammentava musiikki puhuttelee isompia kuulijajoukkoja, mutta yhtyeen tuotanto kaipaisi edelleen sitä ajatonta timanttibiisiä, joka nostaisi bändin megayhtyeiden joukkoon. Lost Society ei ole onnistunut luomaan omaa klassikkokappalettaan tyyliin Raining Blood tai Master of Puppets, eikä yhtye tällaista uutukaisellaankaan saa aikaiseksi. Rohkeus tehdä musiikkia tuoreella otteella ansaitsee kuitenkin kehuja. Tällä tyylillä Lost Society voi mennä vaikka kuinka pitkälle, kunhan jatkossa sävellyspöydän äärellä oltaisiin tiukemmassa iskussa.

V2.fi | Jesse Kärkkäinen
< Taso... Guns Akimbo... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova