Jim Carreyn mania lumosi pari vuotta sen jälkeen, kun sairaan nopean Sonic-pelin mainos oli syöpynyt verkkokalvoille. Se lienee triplanostalgiaa, että Carreyn kohtaava Sonic näyttää karanneen 90-luvun muromainoksesta. Nyrpistelin vain alussa, kun Sonicin kotimaa toi mieleen Angry Birds -elokuvan, vaikka ainoa lintu on suhteellisen realistinen Legenda suojelijoista -pöllö. Tyyli on mitä sattuu, mutta pian vain sininen kumisiili on nieltävä. Nostalgialaseista on hyötyä jo siksi, että pelaaja tietää, miten kova juttu tällainen Sonic olisi pelissä ja täten nipotus tuntuu suhteelliselta. Super Mariota mageammaksi luotu Sonic on mielikuvissani koppava mulkvisti, joka jaarittelee megakristalleista, mutta leffa oivaltaa mageuden paremmin, tehdessään hänen sarkasmistaan toverillista ja pehmentäessään itsevarmuutta halipulalla. Leffa on yllätyksetöntä perussettiä, mutta enpä usko, että olen pitänyt Sonicista enempää kuin sen aikana.

Sonic on lapsi, kun pygmit ajavat hänet pakolaiseksi maapallolle. Supernopea siili kykenee käytännössä pysäyttämään ajan, joten ei hän Kreikan rajalle jumitu, vaan hän majailee jenkkikylän liepeillä ja tekee mitä mielii, eikä kukaan näe vilaustakaan kylähullua lukuunottamatta. Rytmi on liukas, joten pysyin hereillä ja pistän leffan syyksi asioiden unohtelun. Suuren kliseiden kirjan mukaan roistojen tulee liittoutua, mutta pygmejä ei mainita jatkossa, vaikka oletan heidän ja Carreyn näyttelemän tohtori Munamiehen havittelevan Sonicin piikkejä, jotka hehkuvat Super Saiyan -energiaa (?). Roistot voisivat himoita myös teleporttisormuksia, jotka ovat mukana, jotta Sonic voi hukata ne ja kävellä eteenpäin 90 minuuttia. Munamies on viranomainen, mutta muut sellaiset vain unohtavat huolensa "energiapiikeistä". Kaikki tämä toimii; ei oikeasti, mutta käytännössä.

Sonicin ilot ja surut elävöityvät, kun hän pitää seuraa itselleen mm. pelaamalla pingistä molemmilla puolilla. Kun hän ja kiltti sheriffi vuorovaikuttavat toimintakohtauksissa, toki leffa voi ilmoittaa, että nyt Sonic sai kaverin ja ehkä dopamiiniakin vähän ruiskahtaa. Kliseet ovat niin tuttuja, että helppotajuisuus luo illuusion tarinasta, vaikka saat etsiä todellista tarinankerrontaa. Sonic on piileksinyt koko elämänsä. Leffalla on mielessä se klisee, että ihmisten pitää vain tutustua häneen. Leffa suhtautuu epätasaisesti piileskelyn tarpeeseen, eikä eteenpäinkävelyjuoni salli esitellä kyläyhteisöä, mutta kun leffa rullaa, ilmoitusluonteiselle sisällölle tulee nyökättyä.

Alkuperäinen nimi on Sonic The Hedgehog ja "suomennos" on outo, sillä tämä voisi olla oikeasti suomennettu perhe-elokuva: The Grinch ja Herra Popper ja pingviinit eivät kadottaneet Carreyn charmia dubattuina. Munamiehen Apple-droonit johtavat Ihmeperhe-tyyliseen rymistelyyn, joten 7 on passeli ikäraja. Carreylta uutta toivova joutuu katsomaan epätasaista Kidding-sarjaa, mutta suoritus on hassu ja maneereista huolimatta Carrey luo hahmon. Tohtori Munamies uskoo olevansa fiksuin kaikista ja pikkumainen uhoaminen rakentuu aiemman päälle, kun hänen on aina mainostettava parhauttaan (kuin Donald Trumpin, jota Carrey on tylyttänyt). Sonicin ainoa heikkous on hämmentyminen, joten Munamies on kaikkinensa sovelias vastus.

Ennen stressilomaani lukija tiivisti osuvasti, että juttuni ovat arvottomia, mutta kiitos, kun muistutin fantasiahahmon pyllystä. Muistutan tänään Rouge the Batista. Hän on yksi Sonic-hahmoista, jotka jatko-osan kannattaa vain heittää kankaalle tämän ja Pokémon-leffan hengessä: pelien absurdius ei keventämällä parane. Leffa harrastaa normaalien kuivien viittausten ja sanaleikkien ohella normaalia, lievää pikkutuhmuutta, joten jatko-osaan istuisi kohtaus, jossa Munamies katsoo alaviistoon löytääkseen Rougen, eli kohahduttavan rintavan liittolaisensa. Kliseiden kirjan mukaan Rougen olisi sanottava: "silmäni ovat täällä". Carrey voisi reagoida millä tahansa ilmeellä ja se olisi meemin väärtiä, sillä Rouge on suosioltaan top-100-luokkaa fanipornohahmona. Peli, jossa Rouge debytoi, oli ensimmäinen askeleeni polulla, joka johti tähän hommaan, ja muistan huomioineeni hänen potentiaalinsa heti, joten koetan nähdä elämässä logiikkaa ja ilahtua, että saan arvostella seuraavaksi peikkopojista ja irtopyllystä kertovan Pixar-leffan.