Tunsin Harleyn jo ennen Spider-Mania, mutta kesti 17 vuotta selvitä Spider-Man-leffojen tuottamasta pettymyksestä, joten en ota tilannetta liian vakavasti. Kumpikin hahmo sopisi trilogiaan oivemmin kuin useimmat. Spider-Manin tapauksessa Ben-sedän, Gwenin ja Harryn tragediat pitäisi saada samaan (hyvään) sarjaan. Harley on psykiatri, joka rakastuu Jokeriin, joten ottaisin episodin hullusta rakkaudesta, toisen kohahduttavasta erosta ja kolmannen itsenäistymisestä ja Myrkkymuratin deittailusta. Birds on Prey istahtaa teoriassa tuohon väliin, mutta Suicide Squad osoitti Harleyn jo tekevän juttuaan missä tahansa seurassa. Leffapari jättää kaiken mehukkaan sisällön sivumaininnaksi.

Hoidetaan kehut pois alta. Täydellinen Harley olisi nuori Fran Drescher blondina kumipuvussa, mutta myös Margot Robbie on persoonallinen pissisten halloweenasut betatestaavana tititööttinä, eikä Suicide Squadin kamaluus suoritusta tahrannut. Robbien ja uuden ohjaajan kehystystaitojen myötä leffa on kohtalaisen huvittava, mistä paras esimerkki on trailerikohtaus, jossa Harley tempaisee muikeasti kokaiinia nenään kesken tappelun. Laadukkaan toiminnan standardin John Wickin taustajoukkoja on värvätty virittämään rajua ja näyttävää räyhää, joka on vieläpä harlekiinimaista kiitos karkkivärien ja konfettien. Tältä pohjalta leffaa katsoo, mutta pureksittavaa tässä oli kuin hattarassa.

Sehän on vain jännäkivaa, kun mafiapomo Black Mask nylkee naamoja. Se, että Harley oli riippuvainen väkivaltaisesta miehestä, on kiusallista, joten Suicide Squadin sirpaleiset takaumat ovat kaikki, mitä saamme: voin taata, ettei Harleyn ja Jokerin lupailtu elokuva valmistu. Pari on jo eronnut, eikä Jokeria nähdä. Black Mask tahtoo nitistää Harleyn, joka on vailla suojelua, mutta ei suojaton. Harley virnuillen tappaa ja vammauttaa alamaailman väkeä ja pahoinpitelee viattomia, mutta on lojaali uusille kavereille. Siinä oli sitä otsikoitua emansipaatiota. Deadpoolilla on enemmän sympaattisia heikkouksia ja hyviä aikeita, ja Jack Sparrow on vetoavampi filosofinen jojo juonitteluineen. Harley on moraaliltaan videopelimäinen ja jalka käy ikävällä reviirillä, mutta olisi vähemmän pelottavaa katsoa tämä telaketjufeministien kanssa kuin Scarface räppärien tai Joker incelien kera.

Esikuvia ovat Pulp Fiction ja Rashômon. Ja paskat. Ensimmäistä Deadpoolia mukaillaan. Pari kohtausta ovat väärässä järjestyksessä ja Harley höpisee päälle. Epäluotettavasta kertojasta kannattaa puhua vain, jos koet loppupään Batman & Robin -tason asetelmallisuuden epäuskottavaksi. Kikkailu myy useimmat hahmot tarpeellisina. Harleyn tappaminen on vain yksi Black Maskin himoitsemista statussymboleista. Mask tahtoo timantin, mutta nuori taskuvaras vie sen, joten Harley, naiskyttä ja supervoimainen laululintu päätyvät rajoittamaan roiston oikeuksia lihaa syövänä heteromiehenä. Päälle on liimattu naispuolinen "Väkivallan vihollinen", eikä se sivuraide tuo mieleen Kurosawaa vaan Suicide Squadin, kun selittelyn makua peitellään sarkasmilla.

Se on sisäistetty, mikä ero on supersankareilla ja Harleyn tapaisilla antisankareilla, jotka toisinaan tukevat yhteistä hyvää. Sillä tiedolla et tee mitään, mitä Birds of Prey tai muut käsitteet sarjakuvissa tarkoittavat. Cassandra Cain on yksi Batgirl-nimen käyttäjistä ja hän on alkujaan eläimellinen ja mykkä lapsininja. Nyt hän on se mainittu taskuvaras, joka ei liity mitenkään tuohon kuvaukseen. Sivuhahmot ajavat asiansa, mutta leffa ei tee uusia tähtiä, vaan karismasta vastaavat Robbie ja Black Maskina muikisteleva Ewan McGregor, jonka tuttu hymypoikamaisuus kääntyy symboloimaan psykopaattien kuuluisaa "pinnallista viehätysvoimaa".

Black Mask on nilkki, joka hehkuu narsismia ja puhuu kaupungin valtauksesta, vaikka hän pelkää Jokeria. Hän on naisia ahdisteleva sekunda-alfa. En sano, ettei leffa osaa tehdä feminististä loppulausuntoa selvistä eväistään, sillä kirjoittajat takuulla maistavat eväät. Leffa antaa ymmärtää, mitä kaikkea Joker ja Black Mask symboloivat, mutta ymmärtää olla tekemättä kunnollisia alleviivauksia, jottei 4chan organisoi 1 tähden kampanjaa. Tänään me vain hauskasti voimaannutaan ja halloweenina sama uudestaan tissit edellä! Jos lopussa nähtäisiin 60-luvun Batmanin smack- ja paf-tekstejä, paino ei kärsisi.