Tämä lasten Superbad kerjäsi lastensuojeluilmoituksia jo mainostamalla, etteivät näyttelijät saa katsoa leffaansa. Kirosanat ja väärinymmärretyt aikuisten jutut ovat uskottavia 12-vuotiaan suussa, mutta likaiset seksilelut olisi voinut jättää sieltä pois. Aikanaan kun kaverini puijasi, että hänen isoveljensä kumiemättimessä on käytetty oikeita häpykarvoja, en uskonut, enkä varsinkaan vetänyt sitä päähäni ja nimitellyt ihmetteleviä aikuisia pedofiileiksi. Komedialla on taiteellisia vapauksia, mutta leluvalikoiman laajuus käy vaivaannuttavaksi, kun ne eivät ole tärkeä osa tarinaa.

Kolme kaverusta kutsutaan pusubileisiin. Yrittäessään opiskella pusuja he testaavat seksinukkea. Tämä on se vaihe, jossa kirjoitan leffan uusiksi. Nuken pitäisi olla pumpattava versio, jonka voi vahingossa puhkaista. Se olisi tapa yhdistää viattomuus ja härskiys, jos pojat suunnilleen tietäisivät mikä nukke on ja pusun ja posahduksen jälkeen säikähtäisivät, mitä vanhemmat luulevat heidän tehneen. Leffa voisi kertoa nolosta yrityksestä hankkia uusi nukke. Ei: pojat kokeilevat myös naapurien vakoilua isin droonilla ja voi pahkeinen, naapurit takavarikoivat droonin.

Pojat iskevät takaisin varastamalla naapurien huumeet. "Kiltteinä poikina" he eivät aio kokeilla tai edes heivata huumeita, jottei "kettu päätyisi panemaan oravaa" - mutta mihin tämä on menossa? Naisten Superbad eli Booksmart petti laittamalla kiltit teinit käyttämään huumeita vahingossa, enkä halua nähdä aikuistenkaan kliseisiä psykooseja.

Nuken ohella päihdejuoni tuntuu olevan lähellä oivallusta, joka tekee leffasta ehyen ja hahmovetoisen, mutta aikuisille suunnattuihin irtovitseihin tyydytään. Yksi pojista aikoo todistaa sietävänsä parikin kulausta kaljaa. Sehän riittäisi. Jätkät ovat 12. Se, ettei kaljaa tai edes sen varastamista moralisoida, on särmikästä, mustaa huumoria. Koska jenkkikomediaa ei voi tehdä ilman huumepropagandaa, naapurin teinitytöille ekstaasin käyttö on arkea ja he suhtautuvat sarkastisesti pentujen paniikkiin.

Harkitusti ylikirjoitettu dialogi huomioi nappulaliigan energian ja hauskuuttaa enimmän aikaa. On enemmän kiljumista ja ulinaa kuin teinielokuvissa. Aidot persoonallisuudet yleensäkin paikkaavat kuoppia ja tekevät hulluimmista hetkistä kulttikamaa jollekulle. Lopussa ilmoitetaan, että eri tahtiin ja eri suuntiin varttuminen on okei. Vaikkei alustus ole kummoista ja mielessä käy, että tuottaja Seth Rogen olettaa kaikkien vetävän lääkekaapin nenään lopulta, sympaattiset näyttelijät myyvät sanoman terveen ytimen.

Mutta vielä: mitä sanomalla pitäisi tehdä? Tuoreen jenkkiuutisen mukaan äitylit imaisivat hiekkaa toosaan kuullessaan, että hampurilaismainoksessa kiroillaan tyyliin "hiton hyvää" - eikö kukaan ajattele lapsia?! Eräässä Commodore 64 -pelissäni piti ohjata penis Pillu-Paulaan tai Anaali-Artoon ja olin korkeintaan 10, kun sanoin kaverille, ettei siitä sitten puhuta, koska minulla on sellainen maine, etteivät nämä jutut kiinnosta. Pitäisikö kaikkien elokuvahahmojen olla realistisempia ja olisiko realistinen lastenelokuva Risto Räppääjä ja Pillu-Paula se kulttuuriteko, jolla (alkajaisiksi) mammojen ja pentujen vaivaantuneisuus loppuu? Vai saako tahdin ja suunnan ihan oikeasti valita? 12-vuotiaat onnistuvat katsomaan Good Boysin halutessaan, joten ehkä 16 on passeli ikäraja.