Kun katsoo Godzillaa Peltosen silmin, niin nähdä voi sen karseuden:


Godzilla (2014) on jopa Batman v. Supermania kömpelömpi, jos Fantastic Fouria (2015) johdonmukaisempi yritys vaihtaa sävy. Hiontaa olisin suositellut. Synkässä ja tappavan tylsässä leffassa oivaa on säveltäjä Alexandre Desplatin osuva uhoralli "Godzilla!", joka sai tutkimaan, mitä muuta Oscar-tason ukko on des pläjäyttänyt. Tiivistän tarinan ulkomuistista. Aaron Taylor-Johnson näytteli ruumista, joka liikahti, muttei puhunut. Ken Watanabe sössötti, että Godzilla on Teräsmies, joten antaa sen talloa luteita.

Uusien hirviöiden iskiessä Monarch-järjestö juonii, Watanaben luottaessa Godzillaan uskonnollisella kiihkolla. Pahin pahis on klassinen japanilainen kolmipäinen lisko King Ghidorah. Leffa häpeää nimeä, mutta Watanabe pihisee "väärä kuningas!", mikä on jo hellyyttävää. Itseasiassa uskonnollisuus vahvistuu viralliseksi teemaksi. "God" on otsikossa. Tuskastuin siitä, että on hyviä ja pahoja hirviöitä, kunnes selittelystä koostuva elokuva tuli ilmaisseeksi, mitä se ajaa takaa ja mikä on MonsterVersen status quo.

Kuningasvirhe on yhä se, että Godzillaa pitää palvoa vanhasta muistista. Alkuperäistä tuli kaapelikanavilta katsottua, mutten keksi, miksi kumipukuvitsille pitää taputtaa. Teoriassa voit fiilistellä, että näin toimii Japanin kansakin, kun Godzilla vain voimistuu ydinpommista. Godzillan asema suojelijana rinnastetaan kiinalaisen mytologian hyväntahtoisiin lohikäärmeisiin. Palataan asiaan, kun saan yhden otoksen, jossa tämä nimenomainen Godzilla tekee jotakin ikonista. Vuoren kokoinen kasa muovailuvahaa hakeutuu pahuutta kohti kykenemättä kuolemaan, se hänestä.

Vahingossa innostuin, kun kiltti jättiperhonen Mothra kuoriutui. Tutkijan tytär säntäsi kohti riehuvaa ötökkää, joten oletin tytön ja Mothran muodostavan siteen. Tytön näyttelijän Millie Bobby Brownin ilmeisiin uskoo. Leffa tulee epäsuorasti maininneeksi ilmastonmuutoksen ja jatko-osia varten sen, että jotkut saattavat väärinkäyttää hirviöiden DNA:ta, joten kyseessä voisi olla kertomus Greta Thunbergistä ja perseeseen ammutusta perhosesta, jotka taistelevat ilmakehään aukkoja piereskelevää superlehmää vastaan. Is the answer to a never ending story, lallatilaa! Ja paskat. Kärjistetysti kiukkuillen: Mothra ja tyttö haihtuvat tunniksi.

Tytön äiti Vera Farmiga ja isä Sadan Sivuroolin Puunaama kytkeytyvät Monarchiin. Farmiga vetää vakavasti Brownin tavoin ja hänellä on hitusen tekemistä, mutta tämä ei ole tarina sankareista ja kuninkaista, vaan universumin perustuslaista. Otteita sisäisestä dialogistani: "tämäkin on typerää, mutta nyt se selitettiin, mutta entäs sitten". Monarchia sabotoiva terroristi Charles Dance kävelee leffaan suoraan Game of Thronesista ja nörtti Thomas Middleditch Silicon Valleysta, ostetun karisman vain sotkiessa sen, mihin tässä pitäisi keskittyä.

Niin juu. Toimintaa. Kumihirviöiden päälle heitetään kaikki suttutehosteet. Sumua, savua, pölyä, lunta, ukkospilviä. Ghidorah luo hurrikaaneja. Mahtava Mothra levittää ensi kertaa siipensä - vesiputouksen takana. Godzilla on vedessä? Mutapohja. Sateen tahratessa linssit realistisesti, ohjaaja vetää lisää rokkaa kaasuttaakseen ne kuiviksi. Studion maku on vahva. En yllättyisi, jos murenevat kaupungit jopa yritettäisiin saada näyttämään kiiltokuvilta, jotteivät uutiset kummittelisi mielessä. Yksittäisiä otoksia sopii kiitellä. Hetkittäin olin mukana, kun Monarch yritti asioita rukoilemisen sijaan.

Leffa kiikkuu rajalla. Sen tavallaan ymmärtää, jos Godzilla-fanaatikko nauttii, mutta ei: minä en. Hulluna en juhlinut saman universumin Kong: Pääkallosaarta, mutta sen toimintasähellys on ratkaisevasti selkeämpää ja fyysisempää eli samaistuttavampaa ja nautittavampaa.