Aaron Paul astelee lavalle. Taputusten hiivuttua hän kysyy: "Mitä tuijotatte, nartut?" Lisää taputuksia. Kun Bryan Cranston ilmestyy irtovaleoven taakse, mylvintä yltyy. Paulin viitottua väen hiljaiseksi, Cranston koputtaa oveen, jolloin Paul kysyy: "Kuka siellä?" Cranston vastaa: "Minä olen se, joka koputtaa." Ja yleisö innostuu! Kun Paul avaa oven, Cranston jatkaa: "Jesse, meidän on kokattava!" Oi joi! Ensimmäinen näytös päättyy raivokkaisiin aplodeihin. Tällainen kiertävä lavashow olisi antoisampaa Breaking Bad -nostalgiaa kuin Netflix-elokuva El Camino.

Jesse hei sun täytyy muuttuu, sun elämältäs suunta puuttuu. Leffa on katsomiskelpoinen. Leffa on täysin turha. Vain pakkomielteinen fani tahtoo tietää, minne Jesse Pinkman päätyy ja mikä on uuden vaimon rotu ja lemmikin tyttönimi. Siksi leffa yhdistelee tyylejä: leffa selittää sen, mitä ei tarvinnut selittää, eikä kuitenkaan yhtään mitään. Asiat jäävät tasan yhtä avoimiksi kuin ne olivat. "No, eivät tasan-..." Älä saivartele. Sain jo tästä arvostelusta - jos en elokuvasta - sisäistä verenvuotoa.

Jesse vapautui häkistä ja nauraa röhötti ratsastaessaan auringonlaskuun. Nyt tunnetila kehittyy ulinaksi. Takaumat tarpeettomasti selittävät mielipahan ja yksi muistuttaa Jessen olleen jou-män aikanaan. Kun hän ryhdistäytyy, joku näkee hahmonkehitystä, koska sitä se oli 6 vuotta sitten. Paulin vuoksi ei ole kiva valittaa. Hän on erinomainen - varsinkin, kun karismasedät ja täti tai kaksi ovat haihtuneet ja hän saa hohhailla sivu-urpojen kanssa. Rakenne ei palvele suoritusta, sillä elokuva alkaa tunteellisesta huipennuksesta ja uppoaa yhdentekevyyden suohon.

Kuvastonkin kehuminen kuulostaa falskilta. Kuvittele kamera-ajo erämaassa. Töks-töks-töks. 1800-luvun tekniikalla filmatusta nollabudjetin tv-elokuvasta on hikistä innostua, kun siemensin juuri housuni Gemini Manin 60 kuvan silkkisyydelle, mutta tyylin löytäminen yksinkertaisuudesta miellyttää aina. Better Call Saulissa sommitelmat viipyilevät taiteellisesti ja tapaavat korostaa pieniä ideoita. El Caminolla ei ole ideoita.

Kaikki tv-sarjat ovat juosten pissittyjä. Breaking Bad käytti virtsapussia ja läikytti vain vaihtaessaan, kuten esitellessään el mariachi -terminaattorit. Oli johdonmukaista tehdä vielä yksi kausi kanamiehen posahdettua, jos mela kävikin puoliksi nesteessä, kun päähenkilöstä ei tullut kanamiestä kanamiehen paikalle, vaan uusia roistoja esiteltiin. Sarja sai ymmärtääkseni päättyä juuri kuten se tahtoo. Mitä pitäisi ajatella, kun El Camino käyttää runsaasti aikaa selittääkseen, miksi Jesse inhoaa yhtä "tuoretta" roistoa, jonka hän tappoi 6 vuotta sitten? El Camino on pitkän mutta dynaamisen jälkinäytöksen lyhyt mutta hidas jälkinäytös tilanteessa, jossa tarpeetonta mutta viihdyttävää esinäytöstä on seurattu useampi vuosi.

Samasta syystä kuin moni hätiköivä elokuva olisi vähemmän tylsä puoli tuntia täyteläisempänä, hidasteleva El Camino menisi läpi, jos se olisi 10-osaisen minisarjan alku. Sekin ehkä pettäisi, mutta tässä vaiheessa sitä maistelisi mahdollisuuksia. Puolikkaat tähdet symboloivat mielestäni sellaisia analyyseja kuin "emmätiiä" ja "no melkein kai". Jos Breaking Bad on melkein täydellinen ja Better Call Saul on melkein erinomainen, niin El Camino on melkein katsomisen arvoinen fanille.