Muistatko, kun suosikkiohjaajasi eksyi köykäiseen projektiin ja mielessä kävi, että nyt se piru nukkui asuntovaunussa apupojan filmatessa kuivimman kaman? Omani tehdessä niin kyseessä oli silti vuoden tärkein elokuva, joka tarjosi rutosti ajattelemisen aihetta ja kymmenisen kappaletta sieluorgasmeja. Kyseessä oli Gemini Man.

Lajityyppi on 90-luvun kahvinhaistelu. Iso idea on tunnetun näyttelijän ja nuoren kloonin tappelu ja ideaa "kypsyteltiin" vuosikymmeniä. Jos teattereissa pyörisi Face/Off uutena versiona, jossa näyttelijöiden naamat on vaihdettu digitaalisesti ja joka tarjoaa 60 kolmiulotteista kuvaa sekunnissa, se olisi vuoden elokuva ja bonuksena mestariteos (mitä vuoden 1997 Face/Off ei ole). Ohjaaja Ang Leellä ei ole tyyliä, koska hän yrittää aina uutta, mutta Gemini Man alleviivaa huumorintajun olevan heikkous, kun sitä kerran tarvittaisiin. On pari hymyilyttävää hetkeä, mutta ei Marvel-tason spedeilyä, eikä Face/Off-henkistä nyrjähtäneisyyttä. Tusinajännärin arvo lepää siinä, että se on vuoden ainoa elokuva, joka edustaa vuoden 2019 tasoa. Verrattuna 60 kolmiulotteiseen kuvaan sekunnissa muut elokuvat ovat paskalla tuherrettuja luolamaalauksia.

Tunnistan kohtaukset, joita valittajat kutsuvat kotivideoksi ja kesäteatteriksi. Will Smith jättää palkkamurhaajan hommat. Hän hohhailee. Hän käy veneilemässä. Miksi "nolo, halpa tv-saippua" keikkuvasta veneestä herättää muiston lapsuudesta Päijänteellä? Koska kuvasto näyttää aidolta ja aistikkaalta. Kerronta on liian hidasta sisältöön nähden, mutta voi jösses, kun siitä mennään elokuvamaisiin asioihin. Kun Gemini Man harrasti liike-energiaa, mielihyvän aalto vyöryi navasta nenään.

Kaikki leffat pitäisi toteuttaa näin. Älä protestoi vielä! Ehdotan vuoden koeaikaa. Lajityypit ja eritasoiset osaajat käytäisiin läpi ja jopa leffan vuodessa katsova altistuisi. Sitten ihmiset olisivat vapaita tekemään ja katsomaan mitä he haluavat ja 24 kuvan kamaa yhä suosivat apinat olisi helppo tunnistaa ja steriloida.

Kuulin värien olevan ylikorostuneita. Ei. Kuulin terävien hahmojen olevan kuin taustasta leikattuja. Ei. Muistelen, että Hobitti-trilogian 48 kuvan versio vaati hitusen totuttelua, koska liikkeet ovat eri tavalla virheellisiä kuin 24 kuvan versiossa? Gemini Man ei vaadi totuttelua. Lee tahtoisi tarjota 120 kuvaa: 60 riittää. Jo tuli, savu ja vesi ilahduttavat posahduksista puhumattakaan. Kivikaudellakin 3D-kameroiden osaava käyttö salli katsojan liikuttaa silmiä vapaammin kuin 3D:ksi väärennetty sumennussuttu. 60 kuvaa parantaa temppua: muodoista saa paremman vainun jo huonoilla silmillä, huolimatta kaksista likaisista linsseistä. 3D on parhaimmillaan, kun pimeydessä hohtaa. Gemini Man huomioi sen muun muassa katakombitappelulla.

Mutta: Smith ei heitä herkullista läppää. Hitaasta materiaalista nautiskelu vaatinee savukiekurointiaivoja. Ajattelin noin neljää asiaa yhtäaikaa ihaillessani 3D-sommitelmia, pohtiessani nuoren kloonin toteutusta, huomioidessani toisinaan juonenkin ja haaveillessani vahingossa tulevasta. Käsikirjoituksen ansiot ovat siinä, että viisikymppinen Smith katuu tappajan elämää, joten hän yrittää suositella asennemuutosta parikymppiselle kloonille. Klooni on valaistuksesta ja asiayhteydestä riippuen uskottava ihminen tai pätevä animaatiohahmo, sen ollessa olennaista, että hänen tunteensa välittyvät hienosti, kun hän kehittää identiteettikriisin. Klooni ei ole sama asia kuin kyborgi-Alita (Battle Angel) tai se, että The Matrix järjenkin mukaan tilttaa, kun Neo taistelee liian montaa Smithiä vastaan, mutta kussakin tapauksessa hyvää tahtoa tarvitsee vain ripauksen.

On juonitteleva agenttijärjestö, pimpelipom, jos et sitä arvannut. Tarina, tunteet & tekniikka löytävät nyökkäyksen väärtin tasapainon viimeisen puolen tunnin aikana, mutta jos ajattelit katsoa tämän telkkarista, voit yhtä hyvin katsoa Kummisedät tuunatusta Tamagotchista. Leffa ei ole likimainkaan niin hyvä kuin sen pitäisi olla, kuten ei ole Hobitti-trilogiakaan, joten tämähän floppaa ja James Cameron on ainoa toivo lähitulevaisuudessa.