Tuorein sisältö

Tool : Fear Inoculum

Jesse Kärkkäinen

01.10.2019 klo 01.28 | Luettu: 14518 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen

Harvaa julkaisua on odotettu samanlaisella innolla, kuin Toolin pitkään tekeillä ollutta viidettä
studioalbumia. Vaikka yhtyeen edellisestä julkaisusta on vierähtänyt jo yli 13 vuotta ja välillä usko uuden
materiaalin julkaisuun on hiipunut kokonaan, ei innokas fanikunta ole unohtanut yhdysvaltalaista
progeryhmää. Eikä ihme, sillä neljä studioalbumia julkaissut Tool on uransa aikana tehnyt vahvaa jälkeä
studion puolella. Tästä kertoo useampikin julkaisu, jotka yleisesti luetaan progressiivisen metallimusiikin
parhaimpien teosten joukkoon. Nyt bändin diskografia sai viimeinkin pitkään odotettua täydennystä, kun
yhtye julkaisi uutuusalbuminsa Fear Inoculum.

Fear Inoculum sisältää julkaisuformaatista riippuen seitsemästä kymmeneen kappaletta. Digitaaliseen
versioon on ympätty varsinaisten kappaleiden seuraksi muutama tunnelmaa sekoittava välisoitto.
Sisältönsä puolesta Fear Inoculum on tuttua Toolia: mukana on yhtyeelle tunnusomaista eteeristä ja
aaltoilevaa tunnelmaa, monimutkaisia tahtilajeja, rokkaavampaa kitarariffittelyä sekä Maynard James
Keenanin
moneen taipuvaa vokalisointia. Kappaleet ovat jopa yhtyeen mittapuulla pitkiä, sillä valtaosa
biiseistä on yli 10-minuuttisia progejärkäleitä. Muuten Tool ei ole lähtenyt tyyliään pahemmin
päivittämään. Sen verran soljuvasti bändin uutukainen jatkaa aiempien levyjen tunnelmissa, että
ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen tuntuu, ettei Tool poissa ole ollutkaan.

Laatunsa puolesta Fear Inoculum kuitenkin takeltelee. Vaikka kappaleet ovat yhtyeelle ominaiseen tyyliin
hienosti rakennettuja ja ammattitaidolla soitettuja, jäävät ihokarvat pystyyn nostattavat huippuhetket sekä
herkulliset irtokoukut uupumaan lähes kokonaan. Esimerkiksi kappaleet kuten Pneuma, Invincible sekä
7empest ovat viihdyttäviä ja vahvalla näkemyksellä sävellettyjä kokonaisuuksia, mutta näissä ei ole
riittävästi sisältöä, jotta ne kannattelisivat koko kestoaan. Pitkät kappaleet eivät missään vaiheessa
saavuta täyttä potentiaaliaan, vaan usein tunnelmaa nostatellaan minuuttikaupalla ilman, että tämä
johtaa mihinkään. Tämä tasapaksuus on Fear Inoculumin suurin ongelma, sillä pohjimmiltaan
mielenkiintoiset kappaleet junnaavaat liikaa paikoillaan.

Fear Inoculum ei kuitenkaan ole huono albumi, vaikka Toolin historiaan peilatessa ei voi olla välttymättä
ajatukselta, että yhtye on päästänyt itsensä liian helpolla. Siitäkin huolimatta, että albumin maaginen ja
lähes transsiin vaivuttava tunnelma sekä ensiluokkainen tuotantojälki miellyttävät korvaa, annostellaan
herkullisia yksityiskohtia niin niukasti, että sävellyksiin jää pakostakin kaipaamaan lisää täytettä. Tästä
syystä albumi tuntuu myös ylipitkältä, joka on omiaan väljähdyttämään kuuntelukokemusta.

Vuosikymmen takaperin Fear Inoculum olisi suurella todennäköisyydellä tuntunut paremmalta julkaisulta.
Pitkän tauon aikana yhtyeelle kuitenkin luulisi kertyneen sen verran ideoita sävellyspakkiin, että näiden
ansiosta bändin uutukaiselta löytyisi jotain oikeasti erikoista. Nyt pitkän levytystauon muodostamat
odotukset jäävät täyttymättä, vaikka kiekolta hyviä hetkiä löytyykin. Hypnoottisen tunnelman ystäville ja
teknistä taituruutta arvostaville Toolin uutukainen tarjoaa vastinetta koko rahan edestä, mutta muuten
albumi ei sisällä mitään, mitä yhtye ei olisi tehnyt paremmin jo aiemmin. Fear Inoculum on perusvarma
Tool-julkaisu, joka viihdyttää, mutta joka ei lopulta loista millään osa-alueella.

V2.fi | Jesse Kärkkäinen
< Brightburn... Joker... >

Keskustelut (2 viestiä)

Satelliitti

01.10.2019 klo 10.26 1 tykkää tästä

Itseltä lähtee 5/5, Toolin paras levy ja vuoden 2019 paras levy (tähän asti).
lainaa
Jakoavain

02.10.2019 klo 07.40

Jos haluaa saada Toolin levyarvostelulle jotain resonointia ja näkyvyyttä, niin levyn kritisointi voi toimia.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova