Guardians of the Galaxyn mainoskampanjaan kuuluneen David Hasselhoff -videon ohjaaja esittää: nuori Teräsmies on psykopaatti. Sen vaistoaa heti, että hauska idea meni pieleen, mutta se veikkaus oli turhan armelias, että "alkuperäinen visio" on editoitu minimiin syystä tai toisesta. Hutiloidun alustamisen ja etäännyttävien ylilyöntien jälkeen se kelpaisi, jos tarina kehittyisi hupaisan hulluksi, mutta sitten aikaa hukataan latteaan vaanimisjännitykseen, jonka uhrit ovat enimmäkseen joutavia. Ei ole yllätyksiä.

Vauva rysähtää taivaalta lapsettoman parin maatilalle. Hän saa normaalin kasvatuksen. Nyt hän on 12-vuotias ja esitelmöimässä hyönteisistä, joten tiedät varmaksi, ettei hän ole kieroon kasvatettu Teris, vaan hyönteismäisellä ufologiikalla toimiva Teris. Leffa on kestänyt 7 minuuttia.

80 minuutissa suhteet elävöityvät hieman, mutta loogista polkua ei löydy. Leffa menee nopeammin säikyttelyyn ja uhkailuun kuin perinteiset ottolapsikauhistelut. Niissä lasta ei kasvateta itse vauvasta saakka, koska se on realistinen pelko, että pentu on ehtinyt traumatisoitua epäselvissä olosuhteissa. Toki leffa voi symboloida sitäkin, kuinka mielisairautta tai vaikeaa murrosikää ei voi aina ennakoida, mutta se on paksua, että vauva putoaa avaruudesta ja seuraava vaihe toteaa, ettei mitään ollut tehtävissä.

Alkuhutaisu ei ole heikoin vaihe, sillä näkökulma vaikuttaa olevan Elizabeth Banksin näyttelemän äidin, mikä voi olla polku. Se kuitenkin vaihtelee, onko Banks eniten huolissaan vai kieltäytyykö hän näkemästä ongelmaa. Perheen partajooseppi on siedettävä siinä missä Banks, mutta pentu ei ole kaksinen roisto eikä ristiriita; ei tekstin eikä tulkitsemisen osalta.

Monet asiat ovat nurinkurisessa järjestyksessä ja liioittelu pilaa perusteet. Vaikka teema olisi kuinka tuttu, se voi olla pirun uhkaavaa, kun nuori psykopaatti kiinnostuu eläimen (1) kiduttamisesta. Se on huono vitsi, kun isä yllättää pojan kanoja katselemasta ja heti seuraavassa kohtauksessa isä järkeilee "poika perkele" kanojen räjähdettyä.

Ainoa toimiva uhka on se, että poika on iskenyt silmänsä ikäiseensä tyttöön. Siinä olisi helposti ymmärrettävä pääjuoni tällaiselle leffalle, jos Teräsmies ensimmäisen superhäpykarvan saatuaan jahtaisi vastentahtoista Lois Lanea. Idean raapaisu kääntyy kokonaisuutta vastaan, koska myöhemmät kohteet ovat laimeampia. Haukun väkivaltaa sadistiseksi sillä selvennyksellä, että jos kohtauksissa olisi tasoja, sama liioiteltu väkivalta voisi tuntua myös ravistelevalta ja/tai koomiselta. Leffa ei tunnu juuri miltään. Ei ole koukkua. Olin huomaavinani viittauksen Man of Steelin ideoihin, mutta se ei laajentunut.

Tämä oikeasti on Teräsmies-mukaelma: on farmi, viitta, lämpökatse ja muuta. Teräsmies merkitsee paljon faneille ja hieman eri asioita itselleni ja sen kaiken voi kääntää perverssiksi. Mikä on toivon symbolin vastakohta tai kauhuversio? Superkonna, jolla on samantapaiset voimat kuin Teräsmiehellä? Nyt vaanimista ja parilla miljoonalla dollarilla veripalttua ja meuhkaa! Tv-sarja The Boys teki saman paremmin viimeksi. Superman: Red Son on yksi sarjakuva, joka pohtii erilaisen kasvatuksen merkitystä. Brightburn menee aidan läpi siitä, mihin Donald Trump vakuuttaa aidan rakentaneensa.

Vaikka nyökyttelin muutamalle kohtaukselle, olin poikkeuksellisen tylsistynyt. Tunteen perustelee parhaiten se huomio, että leffa on kuin fiktiota fiktiossa: Teräsmiehen pitäisi olla oikeasti olemassa, jotta tämä nimenomainen versio tästä tarinasta tuntuisi joltakin. Esimerkiksi katoliset kummitukset ovat jännempiä, koska kummituksiin uskovia katolisia on.