Lähdin katsomaan Sporkya eli suomeksi Kahvelia. Kun pikkutyttö askartelee lelun kertakäyttöaterimesta, lelu herää henkiin, mutta kokee olevansa roska. Kahveli pyrkii roskikseen. Hän on epätoivoinen, kun muut lelut estävät häntä, mutta roskiksessa ja roskista puhuttaessa hän hykertelee. Täten sivujuoni symboloi erilaisia ihmisiä, jotka eivät saa olla oma itsensä ja yrittävät päättää päivänsä. On mahdotonta, että tällainen elokuva selviää tästä ansasta, joten olin kiinnostunut. Odotin imelää syytä, jolla Kahveli oppii arvostamaan leluelämää, mutta en montaasia, jossa Kahveli yrittää toistuvasti tappaa itsensä muiden lelujen pakottaessa hänet omistajan sänkyyn.

Pienessä merenneidossa Ariel pyrkii pinnalle. Kaverit yrittävät puhua hänet ympäri, mutta he tukevat häntä, kun he ymmärtävät hänen olevan vakavissaan. Mitäpä jos Ariel yrittäisi hirttäytyä kalaverkkoon 10 kertaa julistaakseen, että hän päätyy pinnalle vaikka sitten niin? Menisikö se läpi, jos Sebastian-rapu laulaisi "Aalloissa siis" ja Ariel palaisi vihellellen kotiin? Toy Story 4 toimii täsmälleen näin: Woody vain jättää laulamatta. Kahveli on trashsukupuolinen idioottilelu, jonka saa ruotuun parilla oikealla sanalla alkupuolella. Hän taantuu uusimmaksi syyksi, jonka vuoksi omistajalleen ääriuskollisen Woodyn on poistuttava kotiplantaasilta.

Vihasin Woodya puolet ajasta, mutta se on ristiriitaista, sillä hänen asenteensa on ongelma tarkoituksella. Hän pitää muut lelut kurissa! Hän on kuin The Handmaid's Talen Lydia-täti tai Samuel L. Jacksonin hahmo Django Unchainedissa. Takaumassa näemme hänen reaktionsa siihen, kun posliinipimu Bo Peep haihtui sarjasta. Peep hyväksyi kohtalonsa tuumien, että sekin olisi vain elämää, jos Woody eksyisi samaan laatikkoon, wink wink. Woody katsoi naisystäväänsä hetken ja päätti, että hän mieluummin antaa pienen pojan leikkiä itsellään. Toy Story -saagassa ei ole koskaan ollut logiikkaa, joten ei ole alustavastikaan selvää, mitä lelujen tarpeet symboloivat. Mieleeni putkahti ensimmäisenä se huhu, jonka mukaan Michael Jackson tahtoi näytellä taika-autoa, jolla lapset pääsevät ajelemaan, joten sillä mennään.

Siinä on nähtävissä itseironiaa poikien kerhoksi haukutulta firmalta, kun Woody käyttäytyy kuin alfa uudenkin omistajan lelukaapissa, vaikka hän on yksi vähiten suosituista leluista. Iso kysymys on se, eheyttääkö hän trasheja ja tunkee nenänsä joka paikkaan omistajan vai itsensä vuoksi. Jos ajattelet vähän – ja sitten ehdottomasti et ajattele yhtään mitään – tarinan kaari tavallaan toimii. Lapsia ei voi pakottaa rakastamaan leluja, mutta leluilla voi olla paikkansa ja ehkä ihmisilläkin on paikkansa ja LOPETETAAN AJATTELU NYT. Meninkö vahingossa nyyhkäisemään?

Nunnamaisen passiivinen seisoskelija Bo Peep on Pixarin (noin) ensimmäinen naishahmo. Se on herkullisen noloa. Ei häntä mihinkään tarvittu ja kun tilalle saatiin ylipirteä nais-Woody (jolla ei ole enää aktiivista roolia), Peep heivattiin ilman seremoniaa. Woody törmää Peepiin puolivahingossa yrittäessään palauttaa Kahvelin kotiin. Peep edustaa nyt katuleluja, jotka antavat kenen tahansa leikkiä itsellään vakituista ihmissuhdetta kaipaamatta. Peep on saanut kypsän seikkailullisen asenteen ja leveän pyllyn erottuvilla pakaroilla, joten - LOPETETAAN AJATTELU NYT - toki Woodyn tulee puntaroida, onko hän palvelija vai mies.

Tapaan mainita Chibi-Robon. Simppeli piiperryspeli ilmoittaa, että avaruusolennot antoivat leluille sielut, jotta robotilla olisi ystäviä, ja muuttuu korkeakirjallisuudeksi Toy Story -saagaan verrattuna. Toy Story 3 paransi tilannetta näyttämällä kerran, mitä lapsen mielikuvituksessa tapahtuu. Toy Story 4 sisältää irtonaisen liikuttavan hetken, joka muistuttaa, että lapsi saattaa pelätä vähemmän saadessaan suojella lelua. Noin kaikki muu on puutaheinää huolimatta siitä, että Pixarin perustason ammattitaito on kilpailijoita korkeammalla tasolla. Lelut voivat puhua ihmisille ja aiheuttaa liikenneonnettomuuksia ja mitä tahansa - mutta ne tekevät näin vain tilanteissa, joissa lelu pitää noutaa takaisin, jotta sekin voi istua liikkumatta.

Tarinan (toinen, virallinen) roisto on antiikkikaupan nukke. Se juoni on loogisimmillaan, kun nukke kiehuu psykopatiaa janotessaan Woodyn munuaista, mutta tämäkin signaali osataan sotkea. Ja silti, irtovitseistä ja hallitusta rytmistä johtuen on helppo katsoa tätä ääretöntä typeryyttä - ja sen ohi!