Juokse, jos joku tarjoaa paikkaa, mutta yrittää yhteenkuuluvuuden nimissä nöyryyttää perinteellä. Omistaan välittävä lammaslauma ei suutu tahi pilkkaa. Jos joku pilkkaa, paljastit suden, joka roikkuu vinkuen asemassaan potkaistuasi sinne, missä tuntuu. Armeijassa tehdään miehiä? Sitten en ole mies. Peniksestä pitää leikata pala? Joku takuulla sanoi Jumalalle, että leikkaa itseltäsi penis, eikä näitä juttuja enää vaadittukaan, kun Hän betatestasi maailmansa.

Gracen puolustukseksi on sanottava, että puhe on lautapeleistä. Kunhan ajatus ei ahdista - ja pysy vakaana, jos ahdistaa -, se on söpöä, jos häissä on tapana hävitä shakkimatsi eksentriselle serkulle tai jotakin. Grace on nainut peleillä vaurastuneen suvun vesan. Perinteenä on pelata hääpäivän iltana prameassa kartanossa. Arpa sanoo: kuurupiiloa! Se on ainoa huono vaihtoehto. Nyt suku ottaa kirveet, kiväärit ja varsijouset esiin ja yrittää tappaa Gracen.

Simppeliksi nautinnoksi kehittyvä kauhukomedia alkaa nihkeästi, sillä näyttelijät tarvitsevat tovin arvonsa osoittaakseen. Grace on koriste ja puoliso on puunaama. Grace esittelee suhteen mainostamalla seksiputkea. Huumori olisi mustempaa, jos Grace vaikuttaisi pinnalliselta kullankaivajalta, joka kiljuu saatuaan enemmän kuin tilasi, mutta toinen hänestä oppimamme asia (2/2) on se, että hän on perhe-elämää kaipaava orpo. Jos hän olisi orpo hiiri vaan (snif), elokuva olisi jännittävämpi. Kompromissi ei ole kiehtova, mutta ajan myötä Grace saa kaiken sympatian kuten puukkoleffojen "viimeiset tytöt" yleensäkin. Samara Weaving keuhkoaa sitä vakuuttavammin, mitä enemmän on syytä.

Suku uskoo tehneensä diilin paholaisen kanssa. Arvottua peliä pelataan, jotteivät he menettäisi kaikkea. Katsoja tekee oikeat johtopäätökset: rikkaat riistävät, pelkäävät ja polkevat muita lisää. Sankari on Grace. Miten niin tajusit sen sanomattakin? Jos Grace sanoisi tulevansa Alabamasta ja suku olisi Kaliforniasta, oikeistopeikot itkisivät verta ja leffa olisi hyllytetty ja Donald Trump twiittaisi, että leffa on sairasta kalifornialaista fantasiaa, jossa alabamalaisia teurastetaan päin naamaa nauraen. Lue lisää The Hunt -leffan kohtalosta, jos et usko.

Vähitellen avautuu, kuinka jahtiin osallistujat ovat käyttökelpoinen kokoelma harhaisia elitistejä tai ehkä ensisijaisesti "vain häissä ja hautajaisissa" -tason sukulaisia. On vanhoja patuja ehdottomine periaatteineen ja sarkastisia virnistelijöitä ja hännystelijöitä ja ristiriitaisia signaaleja antavia sekopäitä. Välillä käynnissä on todellinen jahti, mutta välillä Grace törmää vähemmän motivoituneeseen jahtaajaan, eikä kumpikaan tiedä, missä mennään. Niin kiusallista, kun yritit vain käydä vessassa pikkutunneilla.

Ihmisiä tapetaan vahingossakin, joten kirous vaikuttaa olevan itseään toteuttavaa sorttia. Leffa on yllättävän raju alun patsasteluun nähden, joten kiinnostuskäyrä sojottaa ylös tasaisesti, jos ei jyrkästi. Vastustan sarkasmia silloin, kun se laimentaa potentiaalin, mutta vakavoitumisen ja virnuilun suhde on varsin hallittu tavoitteiden rajoissa. Enemmälle kunnianhimolle olisi tilaa. En kaivannut kartanon alaista laboratoriota tai sen sellaista, mutta suvun kieroumat voisivat olla vaihtelevampia. Kartano itse sai kaipaamaan Tim Currya, enkä edes puhu Rocky Horrorista, vaan Cluedosta.