Angry Birds -elokuva kertoo itsemurhapommittajista ja amerikkalaisista sioista yhtä selkeästi kuin suosikkipiirrettyni kertovat mielenhäiriöistä(ni). On mahdotonta, että jatko-osa naurattaa yhtä paljon, joten olin vähällä jäädä kotiin. Alku on lupaava, kun linnut ja siat ampuvat raketteja toistensa puolille kuin Israelin–Palestiinan konfliktissa. Se teema jää siihen. Kun linnut käyttivät ritsojaan myös rauhanomaiseen liikkumiseen, kehitin mielikuvan, jossa stereotyyppinen pommimies räjäyttää itsensä, mutta ei kappaleiksi, vaan komeassa kaaressa työpaikalle lähitulevaisuuden Lähi-idässä. Sitä ei kannata arvostelussa mainita. Ykkönen oikeasti kertoi noista jutuista.

Massatuhoaseista ja kansanmurhasta kakkonen tarinoi kyllä, mutta symboliikka on niin romuluista, että aiheeksi voi väittää vaikka ilmastonmuutosta. On kolmaskin saari. Kotkat asuvat jäätyneellä tulivuorella ja ovat kateellisia paratiisisaarten tipuille & possuille, joten he tulittavat jäälohkareita, joiden sisällä on laavaa. Ykkösosan sankarit ja jenkit liittoutuvat tuhotakseen tulivuoritukikohdan kommandoiskulla kuin James Bond. Bondeihin verrattuna leffa on pelkkää loppuhuipennusta. Tarinassa on enemmän aukkoja kuin tarinaa, mutta lopussa tyypit vannovat yhteistyön ja anteeksiannon nimiin ja antavat arvoa toisilleen, joten käytä päätä valikoidusti, niin osat 1-2 kertovat kaiken ihmiskunnasta päättyen toiveikkaasti. Kreisikomedialle se riittää.

Taso nousee kahdella vahvalla vanhalla vitsillä. Jos pidit ykkösestä, vaikket ajatellut hetkeäkään World Trade Centeriä, jatke saattaa olla jopa hauskempi niiden myötä. Soluttautuessaan kotkasaarelle sankarit tunkevat itsensä yhteiseen valeasuun. Tekokotka on tärähtäneen näköinen kyylä, jota aidot kotkat eivät juuri epäile - mutta katsoja epäilee jotakin WC-kohtauksessa. Vitsi saa mukavasti aikaa. Sitten on sivujuoni, jossa söpöt tipit yrittävät pelastaa hukkaamansa munat kuten Ice Agen Scrat-orava jahtaa tammenterhoa. Vastaavasti fysiikan lait tuhotaan ja rytmi piristyy, vaikkei leffa tarvitse apua yhtä paljon kuin laahustavat Ice Aget. Toki mammutti roikkui puusta Ice Agessa, mutta kirahvi tuli hanasta Madagascarissa ja supernopea Sakke tulee kaverinsa suusta Angry Birdsissä, eikä mahdollisia sisäänkäyntejä ole montaa.

Kun puku- ja munavitsit olivat käynnissä tai ohi, pidin hahmoista enemmän ja huvituin pienestäkin. Naurulihasten värähtelytahti on kriittinen seikka, monien vitsien ollessa yhä mappi-Ö:stä. Sukellusvenematka esittelee possujen agenttivempeleet kiertäen kaukaa tunnelman ja vitsit, joita Itse ilkimyksen laboratoriossa koettiin. Pommi-niminen lintu näkee räkää. Hän ei esim. ole suihkussa. Hän ei luule räkää shampooksi. Hän silti hieroo itseensä räkää. Possut paljastavat, että räkä on possun räkää. Voi ei, ulisevat kaikki. Sitten räkävitsi jatkuu ja vielä vähän. Vitsi on se, että räkä on possun räkää. Tajusitko? (Ei ole tarkoitus tajuta mitään. Yritin vahingossa itse tajuta jotakin ja muistin sikojen aseman Lähi-idässä - en viitannut tähän tänään.)

Paratiisipululta näyttävä pääkotka on hupaisa tuttavuus, vaikka leffa on eksyksissä sen idean kanssa, tekevätkö sydänsurut normaalista naisesta Pohjois-Korean diktaattorin, vai onko kyse resursseista, kun suihkustakin tulee jääpaloja. Suomenkielinen dubbaus epäilytti hetken, mutta Leea Klemola on selvästi osuvampi kotka kuin Leslie Jones, kun tätimäisyydessä on tupakan ja keskioluen aromeita. Yleisesti ottaen hahmot ovat niin vauhkoja, että jopa kamalat viinikumipossut menevät läpi asiayhteydessä: tulipa taas mieleen, että Pixarin muovinen vätystely Monsterit - yliopisto ei mennyt. Illuusio sisäisestä logiikasta säilyy, vaikka kaikki on mahdollista. Eivät sitä kaikki osaa.