Simon Pegg & Nick Frost ovat käsite, mutta monikin on, jos ohjauksesta vastaa Edgar Wright, joka ei ole mukana poikien uudessa firmassa, jonka ensimmäinen elokuva ja askel kohti konkurssia on täällä tänään. Slaughterhouse eli Teurastamo on outo nimi koululle, leffa selventää. Sisäoppilaitoksella riittää metsää, jonne opiskelijoilla ei ole asiaa. Ajankohtaisesti teos kritisoi vesisärötystä. Se on keino päästä käsiksi fossiilisiin luonnonvaroihin, mutta se voi johtaa katastrofeihin, kuten maanjäristyksiin ja ajanhukkaan. Koulun liepeillä särötetään, joten maanalaiset hirviöt suvaitsevat hyökätä, kun "kauhukomediaa" on jäljellä puolisen tuntia.

Ennen sitä ei tapahdu mitään. Jos jokin on edes jotakin, niin muistot Peggin & Frostin hiteistä. Jättäisin päähenkilön mainitsematta, jos muusta riittäisi jaariteltavaa. Mutsi ostaa nukkepojalle piletin eliittikouluun kuin kyseessä olisi kesäleiri, joten poju putkahtaa keskelle kulttuuria ja on jo tusinamuijaa iskemässä ja roiston jalkoihin jäämässä, ennen kuin hänestä itsestään mitään mieleen jää. Paha alfaopiskelija on jälkiviisastellen asiallinen "Draco Malfoy", eikä köyhän miehen sellainen, mutta hän taantuu pyssymiehiä johtavaksi maastopukuiseksi simputtajaksi, mikä oletettavasti parodioi jotakin brittijuttua ja sotaleffaa - ihan sama. Toki koululla pitää armeija olla hirviökauhussa, jossa armeija ei taistele hirviöitä vastaan.

Opettaja Pegg takeltelee, että oli se ihme, mitä sankarin edeltäjälle kävi. Ei ole. Jatkossa Pegg laahustaa dementoituneena. Rehtori Michael Sheen hyötyy särötyksestä ja Sheenin maireus on makeaa, mutta rehtori lähinnä vain lupaa "tehdä koulusta mahtavan taas" ja se hokema on tässä vaiheessa yhtä hauska komediassa kuin uutisvirrassani eurooppalaisten Trump-natsien esittämänä. Frost tulkitsee niin rakastettavaa kulttihahmoa, että hän heti listaa huumeet, joita häneltä voi ostaa. Eipä silti: se oli ainoa asia jolle hymyilin, kun Frost mutusteli isoa punaista kärpässientä, sillä en muista kuulleeni, että se on normaalia vielä nykyään.

Sitten kumihirviöitä. Veri lentää elitistien toogabileissä: se hyöty tunnin alustuksesta on, että tiedät sadismin olevan mustaa huumoria. Nörtit ja pulliaiset vetävät juonihaarniskat ylle ja aseistautuvat päästäkseen kiljumaan kun hetken ehtii. Vaikka särötys tapahtuu enimmäkseen taustalla, teemasta jankutetaan niin, että se alkaa tuntua propagandalta, kunnes se lopulta jää omaan arvoonsa sen sijaan, että hirviöt pääsisivät rappioporvareilla herkuttelemaan, mikä jossain välissä haiskahti syyltä tehdä tämä tähän tyyliin. Elokuva on niin vähän kuin se voi fysiikan lakien mukaan olla ollakseen yhä niin olemassa, että siitä voi maksaa.

Margot Robbie näyttelee Peggin tyttöystävää videopuheluissa, koska mikään ei ole niin hauskaa, kuin ostettu tai suhteilla kiristetty vitsi ilman vitsiä tai vaihtoehtoista syytä olla olemassa. Robbie ei takuulla lukenut käsikirjoitusta, jos sitä edes oli. Miten monella tavalla voin sanoa "ei mitään"? Ingenting. Niente. Nada. Kaikki missä ei ole paljoa potentiaaliakaan, ei johda mihinkään, mikä menisi huipentumana tai alleviivauksena. Listaa jutut, jotka varmasti mukana ovat, niin väitän leffaa kylmäksi tekoälysimulaatioksi perusleffasta, joka tekemisen ilolla sentään asenteen kehittäisi. Ehkä joku keksi syöttää käsikirjoitusbotille 80-luvun DVD-roskaa, tuotantokauden verran teinisaippuaa ja väitöskirjan vesisärötyksestä, jolloin mittasuhteetkin menivät poskelleen ihmisten nautintoa ajatellen. Pääosatyypit ovat 90-luvun tietokoneanimaatiota.