Slummeissa kypsyy. 12-vuotias libanonilainen Zain on tolkun mies, joka huolehtii pikkusiskosta kuukautisten aikaan, jotteivät vanhemmat tartu tilaisuuteen ja myy siskoa ensimmäiselle pervolle. Kehyskertomuksessa hän on nuorisovankilassa, koska puukolle tuli töitä. Hän on haastanut vanhempansa oikeuteen. Se on pontevaa, mutta niitä leffoja tämä on, jotka hakevat äärirealismia kovaonnisilla amatöörinäyttelijöillä ja aidoilla maisemilla. Kuvauksen ollessa taidokasta, ilmeiset ansiot sisäistää heti ja niinpä järkeilin: "jos tunnelmoimme puolitoista tuntia kohti ilmoitettua loppuratkaisua, elämys jatkuu, kun tuijotan puoli päivää tyhjää tekstiasiakirjaa".

Suunta onnekkaasti hukkuu. Zain on sen verran kärkevä oikean ihmisen symboli, että oletin hänen jatkavan taistelua sisarusten puolesta. Pääjuoni, jonka julistekin alleviivaa, onkin tämä: Zain päätyy lastenvahdiksi kotoa karattuaan. Lapsen äiti on köyhä siirtotyöläinen Etiopiasta, joka ei luota asemaansa ja yrittää epätoivoisesti järjestää asiat paremmin. Zain joutuu ottamaan enemmän vastuuta kuin oletti. Se on outoa, koska sisaruksista huolehtimisessa oli vastaavaa potentiaalia ja heidän kohtalonsa jää vaivaamaan, mutta yleisesti ottaen konflikti on samaistuttavampi, kun sankari poistetaan reviiriltään. Kohtaukset, joissa taaperoa on raahattava ja ruokittava, ovat hyvin herttaisia ja pakahduttavan surullisia (usein yhtäaikaa). Kumpikin polku sallisi sen ansion.

Sekin sopii, kun nainen vaikuttaa omivan elokuvan. Hän on täynnä inhimillisyyttä murskattavaksi. Kurjuuden maksimoimisen ja toivon pilkahdusten kanssa rimmaa erityisen kirpeästi se, että Libanon on mesta, jonne tämä nainen lähti paremman elämän toivossa. Siirtolaisista suurin osa ei "pääse" Eurooppaan tai Amerikkaan ja keskitysleirilinjalla on nykyään niistäkin paratiiseista vähintään toinen. Zain itse haaveilee Ruotsista. Ihmiskunnalle nyyhkiessäni lähinnä se ajatus lohdutti, että näin ihanana saan jatkaa Aki Kaurismäen pässinpäisen Le Havren haukkumista. Vähäosaisia on tarkoitus käsitellä, kun heitä käsitellään - ihan siis inhimillisin keinoin.

Kehyskertomus on kikkailua, joka laimentaa jännitteitä paljastamalla asioita etukäteen, mutta muutama hetki istuu paremmin keskelle kuin vielä oudommaksi loppulausunnoksi. Zainin vanhemmat ovat traagisia hirviöitä, joilta uupuu ihmisen ominaisuuksia Les Misérablesin teatterissa kolme kertaa nähneiden mukaan, mutta heilläkin on tunteita ja hankala siihen on vastaan väittää, etteikö heillä olisi murskaavan vaikeaa esitetyssä marinadissa. Jos Zain ei olisi syyntakeeton lapsi, tämä olisi satu, jossa muita kritisoiva oppii koko totuuden kantapään kautta. Leffa ihailtavasti osaa ottaa kantaa empatiaa unohtamatta. Anna anteeksi, Aki.

Alleviivatusti asioita käsketään ajatella lasten kannalta ja vaikka järkevintä on keskittyä kehä kolmosen ulkopuolisiin kauhuihin, on viesti yleispätevä. Maailmasta en tiedä, mutta Suomi pelastuu, kun asevelvollisuus korvataan puolen vuoden tunneälykurssilla, josta on selvittävä korkein arvosanoin, tai sinut kuohitaan kemiallisesti. Asioita on helpompi ajatella lasten kannalta, kun esitetty lapsi on kirjoitettu vanhaksi sieluksi? Niin, mutta kärjistys on muutamasta kysymysmerkistä huolimatta iskevä ja lapsen logiikalla tyydyttävästi naamioitu. Uskoin, että Zain olisi normaali lapsi, jos velvollisuudet eivät kasaantuisi, ja pelkäsin, että sielu sammuu, jos hän viettää kyynisessä saastassa vielä vuosikymmenen tai viikon.

Syvältä tämä kouraisi. Epätasapainoon vievä romuluisuus sen osittain salli, jos romuluisuus onkin vielä korkeamman arvosanan este. Oscar-ehdokkuus paukahti. Yllätyshitti tästä tuli Kiinassa.