Uransa väkinäisimmän komedian Uutisankkuri 2:n jälkeen Adam McKay on koettanut valjastaa voimansa hyvään. Hänkö on oikea mies selittämään kaikille mysteerit, joissa poliitikoillakin on ihmettelemistä? Se on ymmärrettävä mielipide toistaiseksi, että George W. Bush oli vielä huonompi presidentti kuin Donald Trump, sillä hän aloitti sotia, Trumpin vasta yrittäessä samaa. Kumpikin on hautaan saakka isin sylistä haaveileva saamaton luuseri, mutta ylimielisyyden puuskissa Trump potkii pihalle nukkemestareita, kun Bush taas otti varapresidentti Dick Cheneyn nyrkin niin syvälle, että sormet tulivat nenästä. Cheneytä on kuvailtu kaikkien aikojen voimakkaimmaksi varapresidentiksi. Alkutekstien mukaan leffa "vittu koettaa" kertoa totuuden.

Dick-sana lausutaan terävästi satiireissa, joten selkeyden vuoksi puhun Jormasta. Hän oli nuorena räyhääjä ja rattijuoppo, mutta se oli merkki suunnattomuudesta, eikä saamattomuudesta. Washingtonista Jorma löysi hyvältä tuntuvan sopen, jonka rajoja koetella. Presidentin avustajan avustajana ei ole aikaista pohtia, miten paljon valtaa porsaanreiät toisivat kunnon karjulle. Jormasta ei koskaan tullut presidenttiä, mutta kun muppetti Yrjö W. Puska tuli tarjoamaan seremoniamaista varapressan virkaa pylly edellä & ammottaen, Jorma alkoi pohtia, miten kiveen kirjoitettua seremoniamaisuus on. Jos Yrjö tykkää vetää fiilispohjalta, ehkä varapresidentti voisi huolehtia käytännön asioista, kuten sisä- ja ulkopolitiikasta?

Republikaanit tekevät republikaanien juttuja ja köyhät äänestävät pelottelutaktiikasta tai valheen uusimmasta sanarakenteesta johtuen. Syyskuun 11. päivän terrori-iskut tapahtuvat, joten Jormalle menee iso siivu kunniaa valvontayhteiskunnan perustamisesta, perusteettomasta hyökkäyksestä Irakiin, sotarikoksista ja muusta. Se jää hämärän peittoon, mitä mies varsinaisesti haluaa, paitsi valtaa itseään. Esillä on rutosti tavoitteita, mutta leffa ensisijaisesti selittää Jorman nousun ja juhlii saavutusta manifesteilla kansakunnan tilasta: montaasit listaavat, mihin Jorma kytkeytyy. Tarkoitan, että olisi yleisestikin ottaen hauska yrittää ymmärtää monimiljonääriä, joka antaa maailman palaa pennien ja periaatteiden vuoksi, vaikka ainoa tapa parantaa omaa mitattavissa olevaa elintasoa on jäädä eläkkeelle. Se, että Jorma istui öljy-yhtiössä, joka halusi Irakin öljyt, on kysymys eikä vastaus hänen sieluaan tutkittaessa.

Rautalankaa vääntävä kertoja ei juhli Jormaa, mutta ääni voisi kuulua heille, jotka sanovat "they took our jobs!" South Parkissa - jos he vaikka erehtyisivät samaistumaan tähän "liberaaliin propagandaan". Kärkevimmillään McKay vertaa Jormaa planeettoja syövään Galaktukseen. Hän pistää Jorman puhumaan fantasiadialogia "tukeakseen" "vertausta", jonka kertoja jo selitti. Luontevampaa on, kun iso asia tiivistetään ja sirkusäänet tai pari sekuntia asiatonta arkistomateriaalia tuovat mukaan satiirisen tason. Kavereiden neuvosta McKay poisti musikaalinumeron, eikä hän tällä kertaa pistä Margot Robbieta vaahtokylpyyn selittelemään. The Big Short oli rasittava. Nyt aistin imun, vaikka pyörittelin silmiä. Kuvittele McKayn kaahaavan resiinalla tuhatta ja sataa. Kun hän huomaa, että katsot, hän tekee kainalopieruja ja suistuu raiteilta, mutta sitten hän vain pumppaa ja onkin taas raiteilla. Loppupuolella Jorman terveydestä runoilu ja uusimmat impressionistiset uutisvälähdykset ovat lähinnä kai sitä, että McKay lentää resiinalla horisonttiin, etkä tiedä, haluatko hänen palaavan.

Koin älyn ja spedeilyn olevan parhaiten tasapainossa tyttären homoseksuaalisuutta käsiteltäessä. Kohtaukset ovat lyhyitä ja teräviä. Jorma kylpee sympaattisessa valossa paljastuksen hetkellä, vaikka elokuva aikookin kettuilla, ettei harmonia hänelle riitä. Kolean vaimon kommentti siitä, kuinka vaikeaa elämä tulee olemaan, ei vaikuta tyttärelle suunnatulta ja siinäpä on sisällökäs vitsi. Olisivatko republikaanit saaneet Jormasta vahvan (virallisen) presidentin, jos ei olisi selvää, että piilevä homogeeni on punainen valo konservatiiveille, jotka pelkäävät ryhtyvänsä homoilemaan heti kun sää sallii?

Suomenkielinen nimi on hyvä tahaton vitsi, sillä leffa voitti Oscarin kiitettävän realistisesta meikkauksesta. En tiennyt aina, minkä ikäinen Jorman on tarkoitus olla, mutta kun vaiheet on esitelty, meikkauksesta ymmärtää heti, mihin leffa milloinkin poukkoilee. Christian Bale pääroolissa ja Amy Adams rouva Jormana tekevät niin luotettavaa työtä satiirin ja draaman rajalla, että olisi hauska kuulla heidän mietteensä siitä, että McKay käyttää suorituksiakin kuin arkistomateriaalia askarrellessaan visionääristä sillisalaattiaan.