Törkytehdas kertoi pahamaineisimman rokkiorkesterin Mötley Crüen tarinan. Tuhmelit uskalsivat pitää silmät auki, kun Ozzy Osbourne nuoli pissaa! Itse en uskaltaisi. Lords of Chaos kertoo pahamaineisimman black metal -bändin Mayhemin tarinan. He polttivat kirkkoja ja tappoivat ihmisiä, ja hekin ovat yhä aktiivisia (ainoa nykyään jatkava perustajajäsen oli tauolla karseimman sekoilun aikana).

Rämpyti rämpyti! Rämpyti rämpyti! Pelle "Dead" Ohlin on tällä kertaa hän, jonka tuore bändi nappaa laulajaksi syöksyäkseen heti suosioon. Ör ör ör! Ör ör ör! Pelle imppaa kuolleita eläimiä ja viiltelee itseään, roiskien verta fanien päälle, ja vapaa-ajalla hän ampuu itsensä. Loppu? Ei. Leffa on sellainen, jonka Queen alunperin tahtoi: heidän mukaansa Freddie Mercuryn kuolema olisi hieno käänne elokuvassa, joka kertoo siitä, kuinka hitosti Queen kiinnostaa ihmisiä ilman Freddietä. Vaikkei tilanteissa historian mukaan ole juuri samaa, vertauksessani on taso, sillä leffa jättää musiikin selvästi taka-alalle Pellen itsemurhan jälkeen ja käsittelee imagoa. Black metal -rumpalista musiikkivideo- ja leffaohjaajaksi kehittynyt Jonas Åkerlund on vahvistanut varovansa sitä, ettei mökämusa ole liikaa tottumattomille. Harkittu käyttö jopa tekee erinäisistä nuoteista vetoavia, mutta on se hieman outoa, että bändi vaikuttaa elävän lähinnä jäsenten puheissa alun jälkeen.

Keskiössä on Øystein "Euronymous" Aarseth. Rory Culkin näyttelee häntä kiehtovasti, vaikka perimä eli nilkkimäinen ja silti sympaattinen Macaulay-naama onkin puoli ruokaa. Tein liian nopeita päätelmiä, mutta uuden oppiminen ei yllättänyt, vaan tutkielma ja tulkinta Eurosta etenee loogisesti. Ensivaikutelma: laskelmoiva psykopaatti olisi toisessa kulttuurissa mafiapomo tai rap-tuottaja. Euro ei pelleile: kyse on vallasta. Hän on vilpittömämpi pahis kuin Lordi, joten kaupallisten satanistien tylytyksellä on jokin pohja, mutta onhan se niinkin, että 80-luvun Norjan kristillisessä lintukodossa risti väärinpäin oli muodikas jengitunnus. Kun koviin puheisiin uskovat kaverit tekevät hirveyksiä, on kylmän loogista siunata ne ja puhua kovempaa, jos mies aikoo pysyä alfana pelkillä puheilla.

Euro alkaa pyörittää levy-yhtiötä ja -kauppaa. Se kapinasta? Bisnesmiehellä on silmää vetää mukaan muuan Kristian, joka haiskahti nololta, mutta paljastuu lupaavaksi muusikoksi: vampyyrille paiseita aiheuttava etunimikin vaihtuu Vargiksi. Jos et tiennyt, terroristi ja murhaaja Varg Vikernes oli Norjan maineikkaimpia mörköjä ennen Anders Behring Breivikiä. Euro ja Varg oppivat niin sanotun totuuden toisistaan samalla rytmillä kuin katsoja, mutta totuus ei tosiaan lauseeseen mahdu ja tulkinnoille jää tilaa. Nämä norjalaiset pitkätukat syyttävät kirkkoa pahaksi ulkomaiseksi valloittajaksi, mutta palvovat pahuuden käsitettä itseään ja Natsi-Saksaa ja käyttävät englantia (bändin nimi) ja latinaa (albumin nimi). Leffa naureskelee heille usein, mutta ei pistä heitä liukastumaan banaaninkuoreen.

Todistin tässä kuussa olevani turnaustason karateka ja komedian psykoosisetää kovempi nukkejen keräilijä, joten heitetään tähän vanha selfie osoittamaan, että olen myös kornin elämäntuskan auktoriteetti. Ihmisen päähän mahtuu paljon ja jo sen ilmaiseminen elokuvassa on saavutus. Karuin kama on tasoa sarjamurhaaja, mutta kummasti siitä päästään yleispäteviin toteamuksiin eksyneistä nuorista; eikä se puoli tule saarnan muodossa.

Leffa on tarina - mm. - ryhmäpaineista, sosiaalisista kuplista ja itsensä toteuttavista ennustuksista. Traumatisoitunut Pelle on ainoa "menninkäisiä näkevä" jätkä, joten osuuden minimoimisen ymmärtää, vaikka sen sortin satanismin ja/tai mielisairauden kiihkoton käsittely olisi mielenkiintoista myös. Pois tahtova Pelle on fiksoitunut kuolemaan ja kun hän on yksin, viiltely vertautuu siihen, kuinka jotkut kokevat vaikkapa raajansa vierasesineeksi. Ennen tätä Pellelläkin on tarve saada muilta vahvistusta, joten varsinkin hyvinvoinnistaan piittaavien makeileva nihilismi tuoksahtaa läheisriippuvaisuudelta. Siitä on helppo lipsahtaa hirviömäisyyden puolelle, kun empatiakyky ei toimi.

En kritisoi monia yleisiä asioita kuten kertojan äänellä luettelointia, koska tunsin olevani matkalla niistä huolimatta. Nyt on sisältöä ja kykyä rajata sitä. Viikon teatteriensi-ilta Rocketman alkoi epäilyttää, sillä se lupasi höystää jokaisesta tällaisesta löytyvää soopaa fantasialla, mutta uusi traileri panosti soopaan.