Marwen on pieni kylä Belgiassa. Asukkaina on Barbien mitoisssa olevia näyttäviä leidejä eri kulttuureista ja kukkona tunkiolla häärii aitoamerikkalainen sankari Hogie. Hogie rakastaa naisia ja varsinkin korkokenkiä. Toinen maailmansota on käynnissä, joten tiukkaa on: harva se päivä natsit tai paha keiju hyökkäävät haukkuakseen Hogieta homoksi ja kiduttaakseen häntä tai aiheuttaakseen muuta hämminkiä. Tällöin marwenlaiset vetävät yhtä köyttä pyssyt paukkuen. Merkittävä konflikti tässä tositapahtumiin perustuvassa draamassa on se, että natseilla on parannusvoima.

Leffa on outo, muttei mainituista syistä. Animoidut, päänsisäiset natsifantasiat eivät ole valovuosien päässä esimerkiksi Ready Player Onen virtuaalitodellisuudesta. Steve Carell näyttelee taiteilija Mark Hogancampia, jonka uusnatsit pahoinpitelivät raa'asti, koska hänelle maistui viina ja hän möläytti käyttävänsä naisten kenkiä. Hän menetti muistonsa ja kyvyn piirtää, mutta hän päätyi toteuttamaan itseään nukkeleikkien ja valokuvien avulla. Leffa on outo mm. koska tarina on jo loppusuoralla. Markin on määrä puhua oikeudessa, mutta hyökkääjät on tunnistettu ja heidät kyllä tuomitaan. Yhteisö ymmärtää, miksi Mark leikkii nukeilla ja näyttelyä suunnitellaan ruudun ulkopuolella. Monet leffat kelaavat läpi elämän, mutta tämä tutkii traumatisoituneen höppänän viimeaikaisia fiiliksiä. Hänen pitäisi uskaltautua ulos, koska hän haluaa seuraa. Paniikkikohtausten aikana hän kuvittelee jopa ihmisen kokoisten natsinukkejen hyökkäävän kimppuunsa.

Siihen paloi kymmeniä miljoonia dollareita. Leffa floppasi. Nauroin ihan jo siksi, että on absurdia, että vähäeleiseen tarinaan poltetaan rahaa, jotta korkkarimies (enkä puhu Korkeajännityksestä) pääsisi peittoamaan natsit vertauskuvallisesti. Kultainen sääntö: älä suuntaa elokuvia suoraan minulle. Se ei kuulemma avaudu pulliaisille, kun Mark selittää, että hän keräilee naisten kenkiä, koska ne "symboloivat naiseuden olemusta". Selitän: homeovestiitit eli oman sukupuolen korostajat ovat mielenvikaista porukkaa, jotka yrittävät varata asioita väreistä lähtien ja vaikkei esimerkiksi Markin kaltainen viriili heteromies sisäistä tätä, hänellä on tarve kapinoida vastaan ja olla kokonainen ihminen. Leffa ei tee asiasta isoa numeroa. Nukkeleikitkin ovat helppotajuisia, koska Mark tuunaa nukeista lähimmäistensä näköisiä ja käsittelee käytännön asioita.

Omituisempaa on, että ohjaaja Robert Zemeckis onnistui tällaisenkin pullauttamaan. Hän halusi taannoin tehdä kaikki leffat liikkeidenkaappauksella, minkä älyttömyys avautuu, kun huomioit, että hänellä kävi mielessä Roger Rabbit 2, jossa ihmisetkin ovat animaatiota. Se lienee hänen valintansa, että Mark kuvittelee nukkejen näyttävän nukeilta liikkuessaankin: jos joku kuvittelisi pumpattavan Barbaran olevan puhuva pumpattava Barbara, niin Zemeckis tai John "elävä leivänpaahdin" Lasseter. Vitsailen vain, mutta Zemeckis olisi kiinnostava jos ei elokuvan niin syväanalyysin aiheena. Teknisenä suorituksena leffa vakuuttaa, fantasioiden tunkeutuessa todellisuuteen sujuvasti ja varoittamattakin; omintakeisesti. Zemeckis nautiskelee.

Yksi nukeista sössöttää kauhealla venäläisellä aksentilla ja toinen on kuin Disneyn Notre-Damen kellonsoittajan Esmeralda. Sitten näemme vastineet tosielämässä: he ovat samanlaisia. Onko sekin kuvitelmaa? Ei. Nyrjähtäneisyys on ominaisuus ja Carell on roolissa hellyyttävä, joten heittäisin pari tähden sakaraa lisääkin, jos loppupään alleviivauksissa olisi enemmän oivallusta. Symboliikka pyritään selittämään, mutta en usko tämän olevan se iskevin tutkimusretki alitajunnan salaisuuksiin, vaikket tietäisi mitään etukäteen, koska mätkitty Mark on ehtinyt rutinoitua. Naiset eivät saa paljoa tilaa per nenu (paitsi muovisina), mutta periaatteessa jaamme näkökulman Markin uuden naapurin kanssa, sillä hänkin ihmettelee hymyillen kiltinoloista setämiestä, joka käsittelee nukeilla jopa seksuaalisia ja romanttisia tarpeitaan, mutta ei mitenkään järkyttävästi internetin standardeilla. Sitä voi ostaa keijun pitääkseen sen pakkauksessa (pakkomielteistä, kuviteltuun arvoon perustuvaa keräilyä), siementääkseen sen (esineeseen itseensä kohdistuvaa, luultavimmin traumaperäistä fetisismiä) tai taivutellakseen sitä asentoihin (tervehenkistä mielikuvituksen aktivoimista!).