Eläinkunnan tilalla on taikovia taskuhirviöitä; on taskuvenusaur, regirocktasku, stakatakatasku ja satoja muita. Ihmiset tapaavat adoptoida yhden lemmikiksi, tai ehkä pokémon on Universumien tomu -trilogian tyylinen sielun jatke, sillä pokémon otetaan mukaan töihinkin ammatista riippumatta. Kun sielunveljeyttä kommentoidaan toisella sivulauseella, leffa tavoittaa animemaisen hengen siinä mielessä, että tuumin käsikirjoituksen olevan japania ja jonkin kadonneen käännöksessä. Sitä voidaan pitää ominaisuutena ja noin muuten tehosteleffa tarjoaa tehosteleffojen kohtaukset. Myyntivaltteja ovat Ryan Reynoldsin huumorintajulla varustettu pikachu (ääninäyttelijä Reynolds luultavasti sai improvisoida, keltaisen sähkörotan tuntuessa häneltä) ja bongaamisen mahdollisuudet. 150 miljoonan dollarin budjetilla pääsee ripottelemaan maisemiin reilusti muovi- ja pehmoleluja, mikä Pokémon Go'sta päätellen myy.

Nuori toimistorotta Tim (ihminen) saa tietää etäiseksi jääneen isänsä kuolleen. Isä oli yksityisetsivä. Jäämistöä penkoessaan Tim törmää pikachuun, jonka puhetta hän yllättäen ymmärtää: muut pokémonit kommunikoivat Touretten syndroomalla. Pikachu on menettänyt muistinsa, mutta etsivän vaistoja löytyy ja hän ylipuhuu Timin mukaan ratkomaan mysteeriä, joka saattoi käydä isän kohtaloksi. Suurkaupunkia pidetään malliesimerkkinä ihmisten ja pokémonien yhteiselosta, mutta kulissien takana tehdään hämäriä kokeita ja on mahdollisesti peruskaupunkilaisia, jotka eivät pokémoneista piittaa. Lyhyesti: leffa on köyhän miehen Kuka viritti ansan, Roger Rabbit?

Vastaavasti kuin Roger Rabbit on aikuisten Aku Ankka, leffa on aikuisten Pokémon. Erästä pokémonia kuulustellessaan Tim ja pikachu uhkaavat polttaa sen elävältä! Kuulusteltava on Nintendo 64 -pelistä tempaistu, jos paremmalla resoluutiolla siunattu räikeän lapsekas miimikko ja uhkailukin on vain mimiikkaa: karkeasti sanoen hetki vastaa kypsyydeltään Roger Rabbitin käsileikkivitsiä. Pikachulla on muutamia pikkutuhmia juttuja, mutta tarkoitus on saada yli-ikäinen fani tuntemaan olonsa kotoisaksi, eikä mullistaa nuoren fanin maailmankuvaa. Pikachu ei ole Deadpool. Rogerin tasoinen huvitus hän ehkä on, mutta eipä Roger leffansa tärkein elementti ole ja Tim on kaukana Eddie Valiantista. Painavan ihmiskohtalon uupuessa pohdin, pitäisikö leffan olla reilusti Batman & Robin -henkinen. Avuksi tulevan toimittajatytön näyttelijä vetää lievästi yli hetkittäin, mikä on söpöä ja sopivaa, kun neuroottinen ankka huutaa vieressä.

Hologrammitakaumat, japanilainen voimalataus, keijupölytys ja muu potaska eivät rakenna autenttista film noir -henkeä, rohkenen väittää. Vaikken arvannut jokaista käännettä, juoni on tekosyy kiertoajelulle, johon kuuluu areenataisteluja ja merkitykseltään hämäräksi jäävä maanjäristysspektaakkeli. Rytmi kärsii bonusfantasioista, eikä näitä tööttiuniversumeja tarvitsisi selittää taustavideoilla, joissa Sonic muistuttaa lisäelämien rajoituksista (Räyhä-Ralf), tai palomiehet kertovat palomiespokémonien sammuttavan paloja. Jos tarjoilija on Röllin pää, joka sanoo "RÖLLINPÄÄ", se on OK. Nyt tarinaa.

Fanituotehan tämä on. On kohtalaisesti vauhtia ja hupia, mutta kannattaa olla kiinnostuneempi aiheesta kuin pelkästä viihtymisestä. Olen pelannut Pokémoneja, koska siitä on maksettu, ja piirretyt ovat jättäneet selvät muistijäljet: suoritin "asevelvollisuuden" kauan sitten katsomalla Mewtwon vastaiskun munkki suussa, joten reagoin mainintaan siitä mystisestä superörkistä tyyliin "no nii", enkä tyyliin "mitä helvettiä nyt". Se on jo melkoisen sisäänpäinlämpiävää, kun pokémonien rajoitetusta hyökkäysvalikoimasta puhutaan.

Pikachu on laji. Vaikka etsivä-pikachu on tuttu Nintendo 3DS -pelistä, oletan Reynolds-etsivä-pikachun olevan kaikille uutta. Hänen matkansa toimii ihan hyvin ja täten leffa ei ole pelkkää nostalgista bongailua.