Tuorein sisältö

Brymir : Wings of Fire

Jesse Kärkkäinen

02.05.2019 klo 23.39 | Luettu: 10759 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen

Sinfonista kuolonmetallia soittava Brymir keräsi suuret määrät positiivista huomiota muutama vuosi takaperin julkaistulla kakkoslevyllään Slayer of Gods. Mahtipontista paisuttelua, taidokasta soittoa ja mielenkiintoisia sävellyksiä tarjonnut albumi oli mainio tapaus, vaikka parhaat tehot hävisivät itseään toistavaan kappalemateriaaliin. Tulikiven katkuinen ja maailmanlopun tunnelmista ammentava materiaali kun ei onnistunut riittävästi tuomaan vaihtelua yhtyeen ulosantiin, vaikka yllättäviäkin asioita oli sekaan upotettu. Kokonaispaketti vaikutti tästä huolimatta niin lupaavalta, että tulevaisuuden suhteen odotukset nousivat korkealle. Nyt yhtye palaa lunastamaan nämä odotukset, sillä bändin kolmas studioalbumi Wings of Fire on hieno kiekko.

Wings of Fire jatkaa bändille tutuilla linjoilla, mutta muutoksia on tehty juuri oikeisiin kohtiin. Kaiken runkona toimii edelleen pääasiassa vimmaisesti etenevä kuolonmetalli, jonka raskautta tasapainotetaan sekaan upotetulla sinfonisuudella. Albumin äänimaailma on monikerroksinen ja täynnä monenlaista kuultavaa, mutta jokainen soitin kuuluu massiivisen äänimassan seasta selkeästi. Tuotantopuoli on toteutettu erinomaisesti. Positiivisena yllätyksenä edellisen albumin tukahduttavasta äänimaailmasta on siirrytty ilmavampaan suuntaan, jonka myötä materiaali on aiempaa korkealentoisempaa ja tarttuvampaa.

Brymirin musiikki on herkullinen tyylilajien sekoitus, joka kuuluu uutukaisella aiempaa selkeämmin. Moninaisia elementtejä sekoitellaan rohkeasti keskenään ilman, että lopputulos tuntuu epämääräiseltä sotkulta. Yhtye selkeästi tietää, mitä on tekemässä. Harvemmin korkeuksiin kipuavat soolot, taivaanrantaa maalailevat melodiat, maahan iskevä raskaus sekä leijuvat tunnelmat limittyvät näin kauniisti yhdeksi kokonaisuudeksi. Wings of Fire onkin yltäkylläinen ja värikäs elämys, jonka aikana vastaanottaja kokee ja kuulee enemmän kuin monen muun albumin aikana yhteensä.

Albumin äänimaisemien monipuolisuus onkin sen suurin voimavara, sillä kappalemateriaali pettää muutamassa kohdin. Vaikka kaikkiin kappaleeseen on istutettu useampiakin huippuhetkiä, eivät nämä riitä kannattelemaan jokaista biisikokonaisuutta. Ongelma ei kuitenkaan ole suuri, sillä valtaosan kestostaan albumi tarjoilee hyvinkin onnistunutta metallipauhua. Huippukappaleita on lukuisia: vauhdikas nimikkobiisi, kaunista tunnelmaa maalaileva Lament of the Ravenous, Wintersunin elkeet mieleen tuova Ride on, Spirit sekä mustan metallin akselistolle kallistuva Starportal ovat jokainen erinomaisia vetoja, jotka samalla esittelevät hienolla tavalla albumilla kuultavaa monipuolisuutta. Yksi kappale on kuitenkin selkeästi ylitse muiden, sillä jo viime vuoden puolella julkaistu Chasing the Skyline kipuaa helposti kiekon parhaimmaksi vedoksi sekä tämän vuoden parhaimpien yksittäisten kappaleiden joukkoon.

Wings of Fire on selkeä parannus edeltäjäänsä ja tällä kertaa yhtyeen musiikin lukuisat elementit ovat juuri sopivassa tasapainossa. Epäilemättä tämä on se muoto, jota Brymir on musiikillaan tähän asti tavoitellut. Valmiin tuotteen kohdalla lopputulosta ei voi kuin ihailla. Vielä kun jatkossa mukaan upotetaan lisää Chasing the Skyline -tyylisiä onnistumisia, ollaan lähellä täyttä napakymppiä. Wings of Fire on upea albumi, joka tulee suurella todennäköisyydellä löytymään vuoden parhaimpien metallilevyjen joukosta.



V2.fi | Jesse Kärkkäinen
< Se mikä ei tapa... Tolkien... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova