Prestige on kotimaisen thrash/speed-genren isäntäbändejä. Yhdessä Stonen ja Airdashin kanssa Suomeen luotiin toimiva metalliskene, jonka hedelmiä korjataan näinä päivinä satojen bändien voimin. Decades Of Decay niputtaa tuplalevylle bändin uran levytetyn taipaleen, pari täyspitkää ja muutamia pikkulettuja viljellyt bändi katosi kuvioista 90-luvun alussa.

Prestige ei ollut mitenkään omaperäinen yhtye. Suurilta ulkomaan nimiltä lainattiin temput ja peruskuviot. Viisujen iskukertoimen puutteet korvattiin energialla ja vauhdilla. Prestige kärsi myös samasta ongelmasta kuin Stone, eli Speak english or die. Bändin vieras kieli vääntyi suhteellisen koruttomasti ja kaavamaisesti. Tuplapaketin kuuntelu yhdeltä istumalta on kova savotta. Vokaaleissa voisi olla enemmän äijämenoa mutta vauhdikas rässimetalli nappaa lopulta mukaansa. Kakkoslevyn punkimpi materiaali antaa mukavasti väriä. Veijo-pikkuletulta napatut huudatukset tuovat mukavasti elämää rässimaailmaan. Jani ja Ei Ihraa Mun Lautaselle punk'n'rollaavat räyhähengen voimalla. Myös muutamat lyhyet hc-rässit tyyliin S.O.D. ja D.R.I. aiheuttavat ahaa-elämyksiä. Huumori ja metalli eivät ole toisiaan pois sulkevia asioita.

Prestige on uudelleenjulkaisun ansainnut. Tosin tukeva nippu kiekkojen viisuista on keskivertomateriaalia. Thrash/speed-kaava ei tuolloin joustanut, Prestige osoitti kuitenkin ihailtavaa kokeilunhalua ja omapäistä asennetta. Jos bändi olisi jatkanut uudelle vuosituhannelle, kehitys olisi saattanut nostaa bändin kotimaan raskaan rähinän eturivistöön. Tänä päivänä metallikin on jakautunut niin moneen laatikkoon, ettei genrerajoja enää tuijoteta suurennuslasin avulla.

J.A.Kaunisto