Tuorein sisältö

Triple Frontier

Ensi-ilta: 13.03.2019
Genre: Trilleri
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

15.03.2019 klo 03.00 | Luettu: 7371 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Tämän fiiliksen mainitsin viikko sitten: kuluneeseen symboliikkaan turtuneet aivot eivät lopulta näe mitään. Tässä oikean budjetin vaatineessa, hitaassa mutta katsomiskelpoisessa ryöstöjännärissä elämään pettyneet jenkkisotilaat iskevät omin luvin eteläamerikkalaisen huumepomon kartanoon ja sitten heidän on pohdittava, mitä heistä on tulossa. Tuijotin ruutua lasittuneena. Näin sataan kertaan näkemäni elokuvan: ilman ensimmäistäkään uutta ideaa, ilman muistijäljen arvoista toimintaa ja ilman ihmissuhteita ja hahmoja, jotka ovat muutakin kuin näyttelijöiden naamat. Elokuva on ei mitään.

Toki elokuva on paljonkin, kun hakkaat päätä seinään ja pakotat vanhan laulun esiin. Yhdysvalloissa sotaveteraanit jätetään oman onnensa nojaan epämääräisten konfliktien jälkeen ja kun soturi pakotetaan elämään tylsää, korutonta arkea kunniatta, sehän symboloi laajemminkin miehisyyden kriisiä nykyaikana ja fiilistellään siis, mitä tosijampan pitäisi tehdä. Kaikenlaista soopaa voi aina arpoa hatustaan ja tykkään tehdä niin, mutta keskustelu jää yksipuoliseksi näiden elokuvien lähinnä asettaessa puheenaiheen. Nämä antavat ymmärtää, mutta eivät ymmärrä antaa: eivät kuplivaa dialogia, jota siteerata, tai hahmoja, joita joku innostuu näyttelemään. Mutta maisemat ovat nättejä. Teitkö ne ihan itse, standardienmukainen huippukuvaaja?

Nimi viittaa Paraguayn, Argentiinan ja Brasilian vaikeakulkuiseen raja-alueeseen, joka on ollut hämärähemmojen paratiisi joskus. Tai ehkä nimi – kolmoisrintama - viittaa monitasoiseen konfliktiin miehen sielussa! Ei, nimellä ei ole väliä. Eräässä vaiheessa se aiottiin vaihtaa. Pöheikössä on huumerahaa: sinne. Vaikeakulkuinen maasto hidastaa pakoreissua, mutta maasto on samaa kuin maapallolla yleensäkin, eikä elokuva "rintamalle" yksinoikeudella jumitu. Ei ole "rikollisten paratiisia". Ei ole jännittävää pahista. Ei ole erityisempää huumekartellieksotiikkaa, jolla Pablo Escobar -tarinat ja muut mässäävät. Ryöstö on suoraviivainen ja sen jälkeenkin vähän ammuskellaan. Ohjaaja J.C. Chandorin edelliset työt All is Lost ja Väkivallan vuosi ovat mielestäni ajattelevan ihmisen jännäreitä, ja sitä turhauttavampaa on, kun uutuudenkin arvon on tarkoitus tulla jostakin pellemeuhkaa järjellisemmästä. Kohtaukset, joissa helikopteri ei toimi ihanteellisesti, rekisteröityivät kiihkeinä, jos toimintaa pitää kiitellä.

Pidin jossain määrin kolmannesta neljänneksestä. Tällaiset keikat eivät johda eräreissuun aina ja siinä vaiheessa mahdollisuudet ovat selkeimmin avoinna. Aikovatko kelmit kostaa? Voivatko sankarit luottaa arvostelukykyynsä, saati toisiinsa? Eli mitä olemme katsomassa? A-luokan nimiä Johnny Deppistä Will Smithiin ja Tom Hardysta Tom Hanksiin yritettiin saada mukaan, joten sitä luulisi, että hahmot yllättävät. Myös Ben Affleck, Oscar Isaac, Charlie Hunnam ja Pedro Pascal ovat tähtiä, jotka herättävät tiettyä toivoa tietyn aikaa. Isaacin tyylikkäässä naamassa on salattu ja salatuksi jäävä taso. Sad Affleck on autenttinen alkoholisti. Ja Pedro, tee jotakin! Et voi olla mukana ilman syytä, eikö? Mukana on myös Garrett Hedlund. Väitetysti.

10 vuotta kehitteillä ollut leffa on turhamaisuusprojekti jollekulle: tästä tuli (löyhän määritelmän mukaan) "A-luokan trilleri" vaikka väkisin. Netflix tämän adoptoi. Yritteliään objektiivinen veikkaukseni on se, että tämä olisi flopannut teattereissa komeasti. Muun muassa Sicario-leffat menestyivät vain kohtalaisesti, ja vaikkeivät nekään suosikkejani ole, muistan paremmin Sicarion kuin tämän juuri nähdyn teoksen kiiltokuvamaisimmat maisemaotokset, ja Sicarion pyyntö päätellä, mitä väliä millään on, on selkeämpi, taiteellisempi ja/tai provosoivampi, jos sellainen himottaa. Triple Frontier on puskapaukuttelu, johon voisi heittää Predatorin. Ymmärryksesi maailmasta ja ihmisluonteesta laajenisi ihan yhtä vähän.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Beast in Black - Fr... Love, Death & Robots... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova