Ismo Alanko ja Teho Majamäki ovat yhdessä enemmän kuin vain kaksi muusikkoa. Molemmilla on kyky hallita useampia soittimia, joten kahden soittajan yhteistyö soi paikoin kovinkin täyteläisenä. Riisuttu kokoonpano unohtaa kuitenkin sähköisen kitaran ja muutenkin lyömäsoitinpuoli on vahvasti esillä. Blanco Spirituals jatkaa paljolti Säätiön perintöä. Allekirjoittanut kaipaa kuitenkin Kimmo Pohjosen vallattomia pirunkeuhkoja. Ismo Alanko Teholla on livenä vaikuttava kokemus. Toisaalta kaikki vanhat biisit eivät käänny suosiolla Teholle. Tuore levy sisältää vain kaksikon esitettäväksi tehtyjä viisuja, joten väkisin sovitettuja viisuja ei ole tarjolla.

Ismo Alanko lainaa ja kierrättää itseään surutta. Välillä huomaa etsivänsä polkuja vanhempiin biiseihin, tämä riffi on sieltä ja...muutama biisi jää turhan tutuksi luennaksi. Tekstien suhteen Alanko on liekeissä. Lyriikkaosasto on parasta mahdollista Ismoa, koko levyn kattava suuri teema on ihmisyys ja uskonasiat. Jumalaa etsitään itsestä ja ympäröivästä maailmasta. Tarinat kaartavat isojen kysymysten äärellä. Albumin avainbiisejä ovat ainakin syvällinen Kuka Puhuu ja Ismon kultaiseen biisijoukkoon nouseva pysäyttävä Seitsemän Päivää. Kyseinen biisi kasvaa sielun polkuja luotaavaksi yksinpuheluksi, unohtamatta raamatullisia viittauksia. "Kun sä saat mitä tilaat niin pidä varasi. Kumpi Jeesus vaiko piru muutti veden viiniksi".

Puupää on reipas hölkkä, joka erottuu levyn yleisestä mietteliäämmästä linjasta "toiset tykkää saatanasta, se on silkkaa seksiä. Toiset tykkää jumalasta, sillä riittää älyä". Äidinrakkaus runnoo raskaammalla kädellä ja lyriikkaosasto pysäyttää rajuilla mielleyhtymillä "Pappi nauraa partaansa kun munkit meditoi. Taivas palaa loppuun, miehet maassa salamoi". Elämä Naurattaa on tekstinä pysäyttävä, viisu ryntää levottomaan pirunpolkkaan "Kuolemanvakavaa on kaikki mitä rahalla saa. Mikä voisi olla hauskempaa. Mä en tahdo ketään pilkata, koska asia on vakava".

Blanco Spirituals-albumin paras kolmannes häikäisee. Hypnoottinen ote tukee ajatuksia ruokkivaa lyriikkaa. Muutaman viisun osalta Alanko kierrättää ja järsii lihat luiden päältä liian tuttuja uria. Vaikka lyömäsoitinosasto on kunniapaikalla, Majamäen hulluimpia ideoita on vältelty. Sovitusten ja äänimaailman suhteen suuriin irtiottoihin ei lähdetä. Siihen olisi ollut mahdollisuus, kun ajattelee riisuttua mutta rikasta soitinkokoonpanoa. Blanco Spirits on kuitenkin pysäyttävä musiikkihetki. Albumin syvällisyys on vaikuttavaa, näillä viisuilla tuntuu olevan tarkoitus ja tilaus. Ismo Alanko herättää ajattelemaan.