Tuorein sisältö

Skyscraper

Ensi-ilta: 12.11.2018
Genre: Toiminta
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

12.12.2018 klo 16.30 | Luettu: 6194 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Nyt meni hermot. Perkele! Dwayne Johnson on ominut roolin yksijalkaiselta näyttelijältä, eikä mitä tahansa roolia, vaan vuoden ainoan roolin, tai ainakaan en katso muuta kuin valtavirran sähellyksiä. Sen sellaiset puolustukset eivät kanna edes puolitiehen, että "rooli on kirjoitettu yhtälailla kaljulle samoalaiselle showpainijalle", sillä niissä piireissä on nähty myös yksijalkainen Zach Coven. Hän liittoutui Hulk Hoganin kanssa ja otti näyttävästi turpiin nykyiseltä mestarilta Brock Lesnarilta, joiden kanssa Johnsonkin väänsi. Coven on valkoinen hernekeppi, mutta tukka pois ja kenkälankkia tilalle, niin vähemmistö tulisi kerrankin kunnialla edustetuksi ja leffa tekisi kaksi miljardia voittoa!

On 2018; älä ota tätä henkilökohtaisesti, mutta se pitää sanoa, että tuo kappale oli sarkasmia. Skyscraper on "Die Hard kerrostalossa" eli "jumankekka Die Hard", kuten virallinen parodiajuliste myöntää. Leffa ei ole Johnsonin isoimpia hittejä (se floppasi Yhdysvalloissa), mutta Johnson on todennäköisin tähti, joka kykenee kantamaan hintavaa perustrilleriä. Johnsonin luontaista supersankarimaisuutta rajoitetaan hahmon jalkavammalla. Empiiristen tutkimusteni mukaan vähemmistöt pitävät tällaisesta edustuksesta - jokainen tällainen on kulttiklassikko jollekulle -, mutta kohu saadaan aikaiseksi, jos vähemmistön edustaja tai todennäköisemmin hännystelijä pitää erikoisuutta eliitin merkkinä. Käytin aiheeseen näin monta sanaa, koska en ole törmännyt Skyscraper-kohuun ja ihmettelen, miksi en; aihe on yhtä hyvä kuin kaikki muut. Olen pottuuntunut, kun Scarlett Johansson yritettiin savustaa animesta ja onnistuneesti savustettiin transjännäristä, mikä samalla hautasi projektin, koska hän on naisten kikkeli; naisten Johnson.

"Kivi" Jormala itse näyttelee turvallisuuseksperttiä, joka oli toimintasankari ennen vammaa. Otsikon kerrostalo on maailman korkein kerskakulutuksen ja pienen peniksen symboli, mutta se olisi myös moitteettoman turvallinen, ellei rikollisjärjestö vaivan kanssa hakkeroisi järjestelmiä ja tuikkaisi taloa tuleen. Syylliseksi lavastettu Johnson kiipeää paljain käsin noin kilometrin korkuiseen nostokurkeen ja vähän vauhtia linkuteltuaan loikkaa taloon, sillä hänen perheensä on loukussa. Ahkerasti mainostettu kohtaus on vielä herkullisempi asiayhteydessä, sillä leffa on vakava ja Johnsonin suorituksessa on hieman epävireistä nöyryyttä, joten se vaikutelma ehtii syntyä, että tämä on hänen käsityksensä ihmissuhdedraamasta.

Talojännäreiden käytäväkyräilyä harrastetaan vain siirtymissä. Prameassa tönössä on puutarha ja moderni peilitalo, eikä Johnson malta pysyä sisällä, joten toiminta on suurieleistä ja avaraa. Se on myös varsin iskevästi ohjattua: säpsähdin parinkin korkeuseroja korostavan hetken aikana, vaikka on päivänselvää, ettei sankari putoa. Johnsonin toisinaan näyttelemän superfaijan ei ole tarkoituskaan haastaa Bruce Willisin ikonisinta sankaria, mutta matala ikäraja ei ole ongelma ja jos konnalla olisi karismaa, leffa olisi ihan yhtä hyvä (ja huono) kuin Cliffhanger. Uskottavuusongelmat ovat näissä teoksissa ominaisuus. Johnson ja vaimo Neve Campbell vaikuttavat välittävän perheestä ja pohtivan kuumeisesti vaihtoehtoja ja siinä on uskottavuutta riittämiin. Äijäfantasiaa ei rikota, mutta Campbell saa tekemistä: suojelua kaipaavat ensisijaisesti lapset.

Leffa on viimeisen päälle laskelmoitu ja nimenomaan siinä mielessä, ettei laskelmoinnin makua päästetä turhauttavaksi. On 1,4 miljardia syytä, miksi leffa sijoittuu keskiluokkaistuvaan Kiinaan. Kadunmiehet katsovat roikkuvaa Jormaa jättiruuduilta ja taputtavat, joten hän on heidänkin sankarinsa. Talon luoneella pohatalla on luonnevirheitä ja poliisit eivät automaattisesti ymmärrä, että Johnson on sankari, mutta hyvää tarkoittavat hahmot eivät ole epäpäteviä, eikä talon tuhoutumista käsitellä länsimaisella itseinholla, jossa unelmien tavoittelu nähdään kostautuvana tragediana (harrastin tätä juuri itsekin väittämällä taloa fallossymboliksi). Tekojalka huomioidaan rajoitteena, sitä käytetään siistinä toimintavälineenä ja se osataan jättää sivuseikaksi, koska vamma ei määrittele ihmistä, joten hommasta jää hyvä maku. Olisipa roisto Rickman (rip) tai Lithgow, jonka tahdot nitistää.



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Mowgli... Spider-Man: kohti Hä... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova