Rytmihäiriö ei ole jäänyt polkemaan paikalleen vaan on rohkeasti kehittänyt soundiaan uransa edetessä. Alkuvuosien rosoinen HC-punk on aikojen saatossa imenyt sisäänsä enenevissä määrin metallisempaa sisältöä, josta on löytynyt niin rässin vauhdikkuutta kuin tarttuvaa groovea. Yksi asia on kuitenkin säilynyt ennallaan, sillä ulosannin ytimen on muodostanut gambina sekä alibin sivuilta ammennetut rikostarinat, jotka toimivat ehtymättömänä polttoaineena yhtyeen luovuudelle. Tästä perustasta ammentaa myös bändin seitsemäs studioalbumi Gambinapsykoosi, joka osoittaa Rytmihäiriön surmacoren purevan edelleen äkäisesti.

Gambinapsykoosi jatkaa vahvasti edeltäjänsä jalanjäljissä. Musiikin juuret luikertelevat edelleen metallimusiikin suuntaan ja edellisellä kiekolla mukana olleet groove-elementit ovat kuuluvasti esillä myös tällä kertaa. Materiaali luottaakin herkullisen tarttuviin ja näppäriin kitarariffeihin, joita tuetaan välillä pintaan puskevalla kiihdyttelyllä. Tempoa varioidaan juuri sopivasti. Ennakkosiivuina tarjotut kipaleet Spurgurituaali sekä Räjähtävä lepakko helvetistä toimivat onnistuneina tiivistelminä albumin vahvuuksista ollen myös kiekon parhaimmat kappaleet. Muita vahvoja suorituksia ovat hilpeästi nimetty Ovi Gambinarniaan, monipuolinen Osaako huora uida? sekä varmasti eteenpäin puskeva Pohjoisen surman keskus. Kappalemateriaali on suurimmalta osin onnistunutta, sillä mukana on vain muutama huonoksi luettava veto.

Musiikin lisäksi ekstrakoukkuja tarjoaa albumin onnistunut tekstipuoli. Sanoitukset ovat Rytmihäiriölle tyypillisesti täynnä riemastuttavan absurdeja, viinanhajuisia harharetkiä elämän syrjäpoluille, joilla mikä tahansa on mahdollista. Gambinapsykoosissa voikin päätyä hukutetuksi kylpyammeelliseen perunakiljua, tulla hypänneeksi humalaisessa voimantunnossa parvekkeelta tai siirtyä vaatekaapista gambinarniaan, jossa voi vaikkapa homoilla faunin kanssa. Rytmihäiriö on aina taitanut sanoituspuolen sorvaamisen, eikä härskin hilpeä sanailu koomisuudestaan huolimatta herätä myötähäpeää. Päinvastoin Unto Helon ilmoille karjumat tekstit ilmaistaan niin vakuuttavalla asenteella, että viinapirun kelkkaan tekee mieli hypätä sen enempiä miettimättä.

Gambinapsykoosi on mainio julkaisu ja pirteä ilmestys tämän vuoden uutuuslevyjen joukossa. Muutama huonompi kappale ei lopulta suurempaa ongelmaa muodosta, sillä albumilta huokuva asenne, pääosin onnistuneet sävellykset sekä etevä sanailu nostavat kokonaisuuden reilusti voiton puolelle. Gambinapsykoosi on hyvä albumi.