Lady Gaga ei aloittanut Cheekin taustalaulajana, eikä kumpikaan voittanut Euroviisuja. Sen tiedän nuorison musiikista. Täten oli miellyttävä todistaa Gagan näyttelemän Allyn ampaisua tähtiin: vieras daami kankaalla on hyvin lahjakas ja kaiken hyvän väärti. Mitä muuta? Ihmisenä arvasit sen, että lajitoverimme joutuu pitämään puoliaan (manageri kehtaa ehdottaa taustatanssijoita, vaikkeivät ne välttämättä sovi imagoon) ja onpa Ally silti liian kiltti kiitollisuudenvelan vuoksi. Sitä en ymmärtänyt, miksi hänen nenäänsä on haukuttu isoksi, koska evoluution vuoksi viimeistään minun on suosittava parinvalinnassa kärsiä, joilla voi hengittää. Tässä oli lähes kaikki syntyvästä tähdestä.

Ohjaajanakin toimiva Bradley Cooper näyttelee sammuvaa tähteä Jacksonia. Faneja riittää, mutta mies pysyy käynnissä vain viinalla ja lääkkeillä. Ikäeroa tulokkaaseen on vuosikymmen, mutta miehellä on toinen jalka haudassa asenteen puolesta: taustalla kummittelee lapsuus ja kuulovamma. Hän ihastuu Allyn ääneen kavahtamatta kärsää, joten pian he herkistelevät lavallakin. Näyttelijöillä on mukavasti kemiaa. Se esitetään luonnonlakina, että hahmot jatkavat sänkyyn. Leffa ei ole luettelomainen, vaan toteavainen, mikä on hiuksenhieno ero. Elämä on luettelo, mutta leffan tulee simuloida sitä, miten muisti valikoi kohokohdat. Itsekin muistan vaikka mitä nuoruuden leffoja elävämmin kuin tämän viimeksi nähdyn.

On se traagista, että vaikka tähdet olisivat yhtä kirkkaita ja toisilleen luotuja, he ovat menossa eri suuntiin kuin Benjamin Button muijineen: harmoninen aika on kosmisessa mittakaavassa vain yläfemma ohitettaessa. Romanssi ei ole myrskyävä, vaikka ongelmia riittää. Kumpikin koettaa tukea. Jackson on hämmentävän kiltti rokkaavaksi rappiojuopoksi, mutta Cooperin vahva suoritus pitää huomion miehen mielipahan uskottavuudessa. Syvemmälle voitaisiin mennä huomioiden, että A Star is Born on neljäs samanniminen elokuva, eikä nuorekkaan sixpack-Cooperin masennus ole itsestäänselvyys.

Neljäs. Ikään kuin toive löydetyksi tulemisesta ei olisi kulunut. Onko se edes tätä päivää (fantasiana), ettei isonenäinen pärjää, ellei hänestä tule äijän fetissiä? Leffa koettaa arvostella itsensä painottamalla, että on vain muutamia nuotteja, joilla tähden on tehtävä omaa. Hahmojen tähteys toimii, mutta mitä elokuva sanoo? Kyseessä on sama teos kuin Olavi Virta tehtynä niin kaukana Koivusalosta kuin mahdollista. Virta nousi ja alkoholin myötä laski. Nyt kohtalo on jaettu kahtia. Noin muuten kyse on sävy-, painotus- ja laatueroista. Kuulovamma on merkittävämpi juttu kuin toinen maailmansota Virran seikkailuissa, mutta se voisi olla pääasiakin. Pohdin leffan jälkeen, että ehkä naapurin koiran voi haihduttaa samalla joogalla, joka väitetysti tepsii tinnitukseen, mutta ei leffa edes joogaan asti auttanut.

Sana "klisee" sattuu sieluuni, koska se on niin kliseinen, mutta A Star is Born koostuu paksuimmista kliseistä. Toisin kuin Koivusalo, Cooper ymmärtää tarinan, joka jokaisen tuulenpesän pitäisi ymmärtää, ja hän toteuttaa sen miellyttävän ammattitaitoisesti. En urputa muutamista banaaleista audiovisuaalisista tempuista, joilla tapahtunutta tai tulevaa peilataan, vaan mainitsen ne pintavirheinä tai makuasioina. Olennaisinta on, että tunteisiin vetoavat laulut ja muutamat muut hetket pääosaparin välillä purkavat kliseisyyden aikaansaamaa kyynisyyttä. Se sopii, että vakavan draaman ensikertalainen ja ensimmäistään ohjaava tukeutuvat menneeseen todistaakseen raa'an lahjakkuutensa, mutta onko sama leffa taas nostettava Oscar-rallin kärkikahinaan?

Allysta kiinnostuneena ku-ku-kuuntelin leffan jälkeen La-La-Lady Ga-Ga-Gagaa - PUMP PUMP, rahinaa, rahinaa - motivoituneena ja avoimin mielin. Diplomaattinen lausunto: popmusiikkiin lisätään mölykerroksia ja 30-vuotissynttäreiden jälkeen jokainen uusi tuntuu tulevan melodian tielle.