Tuorein sisältö

The Predator

Ensi-ilta: 14.09.2018
Genre: Komedia, Sci-fi, Toiminta
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

13.09.2018 klo 22.40 | Luettu: 13850 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kovasti yrittävä, mutta rasittava The Predator ei osaa yhdistää ideoita, jotka palvelevat samaa tarkoitusta. Ottaisin komedian kahdesta kytästä, joista toinen osaa lukea ja toinen kirjoittaa, mutta Poirot riittää, jos tarkoitus on tehdä tiivistunnelmainen murhamysteeri.

Ufomiehen näkevän itsepäisen sotilaan esittely kompastuu vanhoihin viittauksiin ja tulevan alustamiseen. Elokuva ei hengitä, mutta ei luovuteta vielä. Solttu takavarikoi sci-firomua, joka päätyy väärään paikkaan, joten suunta on selvä. Sankari itse on päätynyt muiden pöpiksi tuomittujen sotilaiden seuraan, kun hän näkee predatorin toistamiseen, joten tällä porukalla mennään. Sain allergisen reaktion omille jutuilleen höhöttävistä huru-ukoista, mutta heidän olemassaolonsa on onnettomuus, jota tekee mieli tuijottaa. Oletin vitsin olevan se, että predator aiheuttaa hämminkiä, mutta perässä kyykkivät ukot ovat vielä oudompia, mutta muu selittely ja soopa tulee tiimihengen tielle.

Ihmiset taistelevat myös ihmisiä vastaan ja predatorit predatoreja vastaan. On autistinen pikkupoika, jotta yksi lauseen mittaisista sci-fin sirpaleista huipentuisi pässinpäisesti. Ufokoirat ovat noin kahdeksas osapuoli, sillä ne eivät johdonmukaisesti palvele isäntiään. Kansaa on puolet liikaa, joten puolikkaita ovat sielutkin. Ihmisten riidat on perusteltu niin heikosti, että kaikki vaikuttavat kylmiltä psykopaateilta. Isot kuolemat ovat kehnoja vitsejä näyttelijöiden tähdätessä Paavo Väyrysen kesäteatteriin, vaikka suolet tursuaisivat ulos. Huvituin toisinaan tylyistä hetkistä, mutta mitään väliä millään ei ole.

Leffasta leikattiin "sexual predator", eli ohjaajan pervokaverin pieni osuus Olivia Munnin pyynnöstä. Jos tämä johti töksähdykseen, kohtaa ei huomaa: puolet muistakin sivujuonista on syöty, jottei kerronta laahaisi, vaikka poukkoilu on vielä tylsempää. Siitä liikkuu vaihtelevaa tietoa, miten tiimi suhtautuu Munnin aktivismiin. Sisältö kommentoi teemaa, sillä Munnin tieteilijähahmo on yksi lukuisista jutuista, jotka eivät rimmaa toistensa tai edes itsensä kanssa. Hahmo riisutaan kahdesti, mutta tissejä ei näytetä, joten leffa ei edusta jännää törkyä, eikä hyvää makua. Hahmo tutustuu ukkoihin kiltisti sanottuna "lumikkimaisesti". Ammattilaisloukkaannuin niiden naisten puolesta, jotka alkavat puhua puhelimeen ohittaessaan minut pimeällä, mutta poukkoilu ei salli mielipiteen tehdä muuta kuin unohtua. Ukot eivät tahdo ahdistella Munnia, joten jos tiimillä olisi aikaa ystävystyä, kuvitteellinen riisilehmämäisyys voisi kehittyä positiiviseksi energiaksi (josta olisi etua sankareiden posahdellessa päreiksi).

Ihmisiin vaatimukseni kohdistuvat. Joo, Predator on ikoninen action-figuuri, mutta alkuperäisteos sai nimensä siitä, että planeetan isoimmat sällit alistettiin pupujusseiksi, joita tuntematon uhka vaani. Predator saattoi olla simppeli kalamies, mutta jatkoa varten luotu mytologia on kalojen kirjoittamaa: kalamiehet varmasti luovat kalastusplaneettoja ja ehkäpä järveen eilen sepalus auki syöksynyt setä yritti suojella kaloja kalamiesten sisällissodassa! Tässä vaiheessa näen hukattua potentiaalia lähinnä siinä, että predatorien suu olisi kauhufantasiapilluna vielä mahtavampi kuin zergien rakennukset. Jos poukkoilu korvattaisiin hahmovetoisuudella, fanifiktiomainen metsästys olisi huoletonta hupia sen sijaan, että pihahdan: "tätäkin vielä".

Ohjaaja Shane Black tuli kesällä kaapista: hänellä on Touretten syndrooma. Niin on yhdellä hahmollakin, mutta elokuva ei toimi pride-kulkueena, sillä se on ennemminkin skitsofreniaa, kun tyyli vaihtuu kohtausten välillä, muttei kerran sekunnissa. Tämä on Blackin ensimmäinen rynäisy. Hänen neuroottisuutensa ja röyhkeytensä tukee mm. Mel Gibsonin ja Robert Downey Jr:n tyylejä, mutta tämä kreisi, mutta selittelevä, mutta lapsellisen cool pätkä uuvuttaa.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Death Wish... Lohikäärmeprinssi - ... >

Keskustelut (10 viestiä)

Ristkok80

13.09.2018 klo 22.50 1 tykkää tästä

Jos tykkää AVP leffasta niin toimiiko tämä silloin oi sinä arvostellun tehnyt veljeni?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

13.09.2018 klo 23.09 1 tykkää tästä

Vastaus kiinnostaa itseänikin, oi veljeni tai siskoni. AVP on sekundaa, mutta oletan, että kun 8 vuotta sitten arvostelin Predatorsin, uskoin AVP:n olevan ehyempi tarinana. PG-13-ikäraja on synti Predator-sarjassa, mutta AVP2 osoitti, miten syvältä suolesta raakakin leffa voi olla ja Predators ja The Predator eivät sisällä mitään rajua muistamisen arvoista.

Predator on klassikko, Predator 2 on yhtä aliarvostettu kuin RoboCop 2 ja AVP pitäisi katsoa uudestaan periaatteellisista syistä. Muut eivät innosta.
lainaa
flskbnshdicjsjskf

13.09.2018 klo 23.13 2 tykkää tästä

nain mainoksen ja aattelin et miten helvetissa tammonen on paastetty taas levitykseen asti niiden kaikkien viimeisimpien sontakasojen jalkeen. edes mitaan takuu 1 milj voittoa ei valttamatta tule

aiemmin puhuivat et nyt tulee todellinen jatko osa ekalle osalle. no jo 30 sekunnin mainos naytti etta ei. genresta lahtien eri sarjaa
lainaa
AngFang

14.09.2018 klo 00.32 4 tykkää tästä

JTP on kyllä paras suomalainen elokuvakriitikko, kaikki arvostelut aivan mahtavia :) "Predatorien suu olisi kauhufantasiapilluna" antaa muuten uuden säväyksen Arskan one-linerille "if it bleeds, we can kill it".
lainaa
Diablo

14.09.2018 klo 08.53 5 tykkää tästä

Todella itseään täynnä oleva arvostelija. Voisi kertoa suoraviivaiseemmin itse elokuvasta. Näinden arvostelujen lukeminen vaan yksinkertaisesti uuvuttaa. En voisi siis sanoa tätä edes arvosteluksi.
lainaa
Kaekk

14.09.2018 klo 09.35 9 tykkää tästä

AngFang kirjoitti:
JTP on kyllä paras suomalainen elokuvakriitikko, kaikki arvostelut aivan mahtavia :) "Predatorien suu olisi kauhufantasiapilluna" antaa muuten uuden säväyksen Arskan one-linerille "if it bleeds, we can kill it".


No joo, mutta aikansa kutakin. Ensimmäiset arvostelut mitä itsekin Peltoselta luin oli hauskoja. Mutta vuodet kun on vierineet niin enemmän nämä on itseään toistavaa sisällötöntä paskaa.
lainaa
AngFang

14.09.2018 klo 10.53 10 tykkää tästä

Diablo kirjoitti:
Todella itseään täynnä oleva arvostelija. Voisi kertoa suoraviivaiseemmin itse elokuvasta. Näinden arvostelujen lukeminen vaan yksinkertaisesti uuvuttaa. En voisi siis sanoa tätä edes arvosteluksi.

Eli pitäisi olla samaa liukuhihnakamaa kuin kaikki muutkin arvostelut, tyyliin Episodin "tiivistelmä elokuvasta, ihan jees 4/5"?
lainaa
Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

14.09.2018 klo 19.32 8 tykkää tästä

Itse käyn tällä sivustolla lähinnä vain Peltosen vuoksi, mutta ymmärrän kyllä että tyypin tyyli ei sovi kaikille.
lainaa
Glenböö

18.09.2018 klo 07.45

Vois olla aika veikeetä kuunnella näitä Peltosen arvosteluita englanninkieliseks juonnetuks tubevideoks väännettynä :D

Itse leffasta sen verran, että joo, eiköhän tää arvostelu viimeistään omalla kohdalla sinetöi päätöksen, että en mene katsomaan ja maksamaan finnkinolle 14.60e (viikonloppuhinta) tälläsestä.
Harmi, ei ne varmaan koskaan osaa tehdä hyvää Predatoria.
Ehkä tähän ois paremmin sopinut buddycop meininki, jossa uusi Predator hengaa ptsd-oireilevan Harriganin kanssa, kunnianosoituksena heidän heimolaisen kukistamiselle. Olis ollu Shanekin enemmän sinut kässärin kanssa.
lainaa
Peltos-dystopia

17.01.2021 klo 23.12

Onko Paska sukua tälle Peltoselle?
lainaa

Kirjoita kommentti




Liittyviä artikkeleita

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova