Tuorein sisältö

Ihmeperhe 2

Ensi-ilta: 31.08.2018
Genre: Animaatio, Komedia, Lasten, Sci-fi, Toiminta
Ikäraja: 7
Jari Tapani Peltonen

03.09.2018 klo 11.00 | Luettu: 7714 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Ihmeperhe otti Marvelin Ihmenelosten supervoimat ja ryhmäkemiat, lantrasi tieteisfantasiaa arkisemmalla perhe-elämällä ja turvallisilla James Bond -kliseillä, ja sai tarinan tuntumaan terävältä, mukailemalla myös terävintä supersankaritarua Watchmenia. Luonnetta kumpusi riittämiin hahmojen ja taidemuodon ominaispiirteistä: useimpia esikuviaan sujuvampi teos on taidetta kierrätyksen saralla. Kakkonen on ykkösen kopio, eli tavallaan sen vastakohta. Ohjaaja Pate Pulu vannoi, ettei jatkoa tehdä ilman hyvää ideaa. Hän sai idean pelastaa uransa, kun Tomorrowland teki Disneylle arviolta 100 miljoonaa dollaria tappiota.

Riittävä idea voisi olla 2-10 vuoden aikahyppy, koska hahmot ovat kiinnostavia. Mihin he ovat matkalla? Pulu muistuttaa olevansa Simpsonit-miehiä aloittamalla ykkösen huipennuksesta ja kumoamalla saavutuksensa saavuttaakseen saman uudelleen. Luulit supersankareiden palanneen päivänvaloon, mutta hallitus sanookin "sottaista", joten se siitä. Mutta mitä?! Mystinen firma tarjoaa yhdelle supersankarille pimeitä töitä ja glamouria, josta hän uskoi jo luopuneensa - tasan kuten viimeksi. Nyt tarjouksen saa neiti Rajaton. Hänen kohtaamaltaan mysteeriroistolta uupuu Syndrooman kihisevä angsti. Mutta mitä kuuluu ujoudesta parantuneelle Ilonalle ja hänen uudelle poikaystävälleen? Poika menetti muistinsa. Naamapalmu.

"Naisten vuoro" on ideana laiskan populistinen, mutta jos emme piittaa toistosta, idea on uskottava: Rajaton hallitsee tilanteita tekemällä venyvästä ruhostaan puuttuvan elementin, jolla päivä pelastuu siististi. Herra Ihme on murskauskuula, jolle tekee hyvää viettää aikaa lasten kanssa enemmän kuin hän teki sankarina ja vakuutusasiamiehenä. Lasten matikkatehtävät ja interdimensionaalinen supervauva puskevat esiin sängen ja silmäpussit. Noin muuten sillä ei ole laajaa merkitystä, kenellä on mitkäkin voimat.

En yritä olla nokkela. Tahdoin tarjota vinkkejä laajemmasta juonesta. Masennuin, joten kerron mieluummin, miten kirjoitin leffan uusiksi sitä katsoessani. Joku tahtoo jotakin neiti Rajattomasta, mutta miksi? Mitä tiedämme hänestä? Hän on supereiden eliittiä. Kukin hänen kolmesta lapsestaan omaa mahtavat voimat, joilla on potentiaalia kasvaa. Hänellä on niin leveä pylly (3D > originaalidubbaus), ettei hän malta olla ihailematta sitä peilistä itsekään, ja suunnattomat tissit ja venymisvoima, joten hän on todellinen superäiti: supersynnyttäjä. Jos haluat kasvattaa superihmisten armeijan, yrität kidnapata nimenomaan Rajattoman. On ylvästä, kun hän voittaa Supersovinistin, joka näki hänet pelkkänä synnyttäjänä, mikä kytkeytyy suoraan siihen, että herra Ihme pitää itseään perheen päänä, vaikka hän kiukun nieleekin. Tuo tarina on ehyt. Leffan tarina saa pelkäämään päivää, jona olen Pate Pulun kaltainen 60-vuotias eläkerahastohaaska.

Jos tuo oli ilkeää, loukkaavaa on sekin, ettei Pulu yritä, vaikka moni on pitänyt Ihmeperhettä 14 vuoden ajan sinä animaationa, jolle on jatkoa saatava. Toki leffa on viihdyttävä, mutta kerronnasta uupuu animaatioille ominainen silkkisyys. Viimeksi herra Ihme sooloili keski-iän kriisistä johtuen ja perheen lähteminen apuun oli teemaan kytkeytyvä käänne, mutta teepä sama siten, että sooloilija on ihan paras, niin tarinanpätkät eivät aidosti yhdisty. Rajattomalla on vanha ja uusi soolopuku, mutta hänen on markkinointisyistä käytettävä myös punaista tiimipukua? Pulu oikolukee kerran: jes, nyt puku on tulossa, jotta siihen voi vaihtaa ilman mitään syytä. Jos tämä olisi piirretty, Pulua olisi kovisteltu, jottei taiteilijan tarvitse piirtää satoja kuvia tarpeettomasta vaihdosta ja sen alustuksesta. Leffa on sama - mutta nimenomaan nipotettavaa riittäisi.

Kolmonen voisi alkaa tilanteesta, jossa Raivaaja on sankarien vanha tuttu, joka on viimein pysäytettävä, eikä kakkosta tarvitsisi katsoa, koska mikään ei muutu. Pidin leffasta sitä katsoessani. Hahmojen ilmeikkyys on riittävä muistutus siitä, miksi heihin tuli tykästyttyä ja toiminta on näyttävää ja huvittavaa, jos ei erityisen luovaa. Rajattoman venymiset ovat sitä mitä viimeksi ja vaikka uuden sivuhahmon portaalit ovat piristäviä, idea jättää nälkäiseksi vastaavasti kuin X-Men: Days of Future Pastin aloitus. Jos piltti ei vielä ymmärrä Marvelia ja DC:tä, arvosana on 2 tai 4.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Happytime Murder... Paradise PD - 1. kau... >

Keskustelut (1 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.09.2018 klo 11.13 1 tykkää tästä

Kävimme katsomassa tämän ja viihdyin ihan kohtalaisesti. En muista, olenko nähnyt alkuperäistä koskaan kokonaan, mikä lienee kuvaavaa.

Juonen kehityksen nähdäkseen ei tarvinnut kummoinen Sherlock olla, mutta hauskaa toimintaa riitti seurattavaksi ja osa yleisöstä nauroi ääneenkin. Lapsetkin tykkäsivät. Rajaton on aika ihana. Yhdyn arvosanaan.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova