Tuorein sisältö

Matti Johannes Koivu : Irwin Goodmanin Lauluja

J.A. Kaunisto

12.03.2008 klo 23.29 | Luettu: 9193 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ultramariinista tuttu Matti Johannes Koivu on tehnyt muutaman omintakeisen ja taatusti oman näköisensä sooloalbumin. Jalustalle nostetun mestarin Irwin Goodmanin versiointi on vaativa urakka ja Koivu onnistuu paremmin kuin hyvin. Koivu onnistuu riisumaan Irwinin biiseistä kokonaan itse Irwinin. Jäljelle jäävät reippaasta kukkoilusta ja äijäenergiasta riisutut alastomat viisut ja erityisesti Vexi Salmen osuvat lyriikat. Kiekko paljastaa Vexin terävän lyriikkakynän viillot, kotipellon nurkilta kompuroidaan vähemmän hyväosaisten hahmojen rosoisessa elämänkaaressa. Koivun versiot suorastaan osoittelevat ja alleviivaavat sanojen vahvaa ilmettä.

Matti Johannes Koivu on säätänyt viisuista folk-ralleja, joissa on herkkyyttä ja kunnioitusta alkuperäisiin teoksiin. Biisit ovat kuitenkin riittävän erilaisia. Monen biisin takaa paljastuu aivan uusi näkökulma, röyhistelyn ja rempseän menon alta kaikuu koskettavia elämäntarinoita. En Kerro Kuinka Jouduin Naimisiin on Irwinin ensimmäinen suuri hitti mutta vasta Ei Tippa Tapa vakuuttaa koskettavalla raapaisulla. Raha Ratkaisee on tekstinä suorastaan loistava. Las Palmas jää kovin kevyeksi mutta Lievestuoreen Liisa osoittaa aivan uudet kasvot. Ärhäkkä protestiviisu on muuntunut kauniiksi rakkauslauluksi. Työmiehen Lauantai on pakollinen hittipala, Koivu lukee viisun nopesti läpi. Ai Ai Kun Nuori Ois on albumin parhaita hetkiä. Vanhenevan miehen tilitys ei kaipaa selittelyjä eikä yhtään enempää sähköä. Vain Elämää valuu suorastaan uskonnolliseksi kokemukseksi.

Irwin Goodmanin Lauluja pitää sähkön vähissä ja akustinen tunnelma ei häiriinny turhista soittimista. Koivu onnistuu muutamassa viisussa antamaan kuluneelle Irwinismin kukkaselle uuden elämän. Jos olisi mahdollista kuulla Matti Johannes Koivun rinnalla itse mestari-Irwin, jälki jäisi kotimaisen populaarimusiikin historiaan. Koivun lähestymistapa kestää kuitenkin tarkemmankin tarkastelun. Välillä tulee ikävä Irwinin karheaa ja eletyllä elämällä kuormitettua raspiääntä. Riisutut biisit osoittavat Irwinin ja Vexi Salmen elämäntyön kestävän päivänvaloa tästä ikuisuuteen.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Porco Rosso... Punk - tauti joka ei... >

Keskustelut (1 viestiä)

manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

13.03.2008 klo 14.26

Hyvä arvostelu.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova