Kiinni jäit!
Ensi-ilta: | 20.07.2018 |
Genre: | Komedia, Toiminta |
Ikäraja: | 12 |
Jeremy Renner näyttelee täysiveristä toimintasankaria, joka ei ole koskaan jäänyt kiinni. Vähintään kerran hän yrittää tappaa hipan, mutta ei hätää: Väiski Vemmelsääri -logiikka aktivoituu. Renner aikoo lopettaa leikin, joten hallitseva hippa Ed Helms kokoaa muut yhteen viimeistä hyökkäystä varten. Renner on menossa naimisiin hippasesonkina, joten hän on ansassa? Tarkemmin ajatellen häät ovat häät, joten sääntöjä hiotaan. Se ristiriita on aluksi sympaattinen, että tyypit kiihkoilevat kuin tusinajännärissä, mutta vähän väliä pyytävät anteeksi. Virheiden toistuminen vihjaa, että lapsellisuus ja kypsyys pitäisi saada tasapainoon. Helmsin vaimo tukee hippaa täysillä, vaikkeivät säännöt salli tyttöjä, mutta Rennerin kihlatulla on oikeus leikkiä prinsessaa omilla ehdoillaan yhtenä päivänä elämässään. Nyt tämä lipsahti liian älylliseksi. ISKUSARJA PERSEESEEN, vaikka.
Olen katkera hautajaissekunneista. Ne nähdään montaasissa, vaikka ne voisivat olla loppuratkaisu. Jos draamakomedia elämän epäkohtia käsiteltyään päätyisi hautajaisiin, jossa alakuloisin on vaikkapa tämä voittamaton mies, repliikki "hän olisi tahtonut, että olet... hippa" olisi tapa sitoa koko tarina yhteen. Tarjolla oleva taktiikka on esitellä jatkuvasti uusia arkisia murheita ja unohtaa entiset. Naisille katkera pilven pössyttelijä sanoo kuiville päässeelle alkoholistille "heh, olen pössyttelijä" ja se siitä sitten. "Huumeet, heh, tiedäthän" on jenkkikomedioiden sietämättömin ominaisuus, koska en tiedä. "Kodittomien viiltely, heh, tiedäthän."
Aiheesta kirjoitettiin lehtijuttu, joten kun Helms värvää isoherra Jon Hammin, mukaan tarttuu reportteri, joka tekee jatkossa absoluuttisesti ei mitään. On kolmiodraama. Tai ei oikeastaan. Muuan baarimikko tahtoo leikkiin. Se idiootti. Leikkijän äiti antaa ymmärtää, mutta toisin kuin Stiflerin äiti, ei ymmärrä antaa. Hahmoja on puolet liikaa. Kesken jäävien tarinanpätkien johdosta on turvallista julistaa, että sankaritkin ovat märkää aaltopahvia, vaikka pidin heistä vaiheissa, joissa potentiaali aktivoi mielikuvituksen. Se ei ole tarina, että Hawkeyen ja Jigsawin moniongelmainen risteytys menee vasta viisikymppisenä naimisiin omistettuaan elämänsä hipalle, jos käsikirjoitus ei missään vaiheessa kysy "miksi".
Kuten aina, ruuhkaisuus – hösö hösö, lisää lisää, elämän tarkoituskin on rivien välissä – palvelee taipumuksiani. Tässä tekeleessä ristiriitaista eritoten arvosanan kannalta on se, että kun näen kolmen leffan edestä potentiaalia ja turhaudun tyrimiseen kattavasti, huomioni on vangittu ja nautin siitä, kun koen nuppini korjaavan käsikirjoituksen lennossa. Sujuva, tyylitelty toimintakohellus on syy haukkua meidät kriitikot, mutta eivät ideat minkään mykän & mustavalkoisen tasoa lähentele. Jos en tätä tylsäksi kutsu, kehnoksi tämä on luokiteltava. Jos edes yksi lupaavista hetkistä aidosti sävähdyttäisi ja/tai sielukas näyttelijä ottaisi tunnelman haltuun, voiton puolelle päästäisiin. Katsomiskelpoisia kahdenkin tähden pätkät ovat määritelmäni mukaan.
Keskustelut (1 viestiä)
26.07.2018 klo 08.46 2
Kirjoita kommentti