51Koodia on puristanut markkinoille parhaan albuminsa. Ennen Mustat Sydämet-kiekkoa bändi oli kovin harmaa kotimaisen metalli-iskelmän puurtaja. Tuoreella kiekolla korvaan tarttuu välittömästi hiottu ja yhteneväisen jäljen jättävä tuotanto. Skeboihin on saatu mukavasti pörinää mutta tuttu pakkometalli ohitetaan muutamia riffejä lukuunottamatta. Törkeän tarttuvat poppikertsit kuorrutetaan sopivan raskaaseen muottiin. Albumi on täynnä pikkuhittejä, tosin välillä homma alkaa haiskahtaa ilmiselvän hitin metsästykseltä. Levyn ilme on juuri ja juuri pinnan yläpuolella, terävin särmä pyyhitään skeboista muutaman täsmäriffin jälkeen. Laskelmointia?

Mustat Sydämet on kuitenkin miellyttävää kuunneltavaa. Tunnelma on tummaa mutta ei synkkää. Albumi on varsinainen sinkkubiisien aarreaitta. Suomirockin kentältä poimitaan aineksia surutta, välillä homma kuulostaa terästetyltä Uniklubilta tai särökitaran löytäneeltä Don Huonolta. Myös heviin hurahtanut Neljä Ruusua on hauska ajatusleikki. Viimeinen Kyynel ansaitsee kiitokset varsinaisesta tappokertsistä, jää hiuksiin kertaiskulla. Sama vaikutus on Lasimaailma-viisulla. Lisäksi voi kehua edellisten viisujen soundipolitiikan kestävyyttä ja iskukykyä. Tiera on turhan pitkä fiilistely mutta toisaalta rikkoo sopivasti albumin yleistä ajatusmaailmaa. Odotus riffittelee tykimmin ja viisu laukkaa mukavasti, biisi on kuin Apulanta antamassa taustatukea Irinan riekkumiselle - tosin hieman metallisemmalla kattauksella.

51Koodia tarjoilee karkkia. Levy olisi helpompi tuomita kaupalliseksi haahuiluksi, ellei soundien ja skebojen iskukyky olisi niin hiotussa muotissa. Tehokuuntelussa muutama viisu aiheutti nopeasti lievää kyllästymistä. Myös kappaleiden naapurilainoilta kuulostavat ratkaisut särähtävät välillä korvaan. Lyriikat eivät loista mutta eivät myöskään tee oharia. Tämän levyn jälkeen bändiä ei voi enää ohittaa ylimielisesti Suomi-rockin kenttäkahinoissa. Viihdyttävää rokkia. 51Koodia ei kuitenkaan ole mitään ruostumatonta terästä. Hopeinen kiilto peittää mustan värin.