Arvostelen nyt komediasarjan, vaikka voisin olla pihalla ammuskelemassa tölkkejä - bang bang bang! Barry on näennäisesti hieman yksinkertainen sotaveteraani, jonka liipaisinsormet ovat liukkaat kuin tätä naputtelevat, joten hänestä on manipuloitu palkkamurhaaja. Hän tappaa tai uskoo tappavansa vain roistoja kuten minä kuvainnollisesti kriitikkona. Kun Barryn pitäisi surmata amatöörinäyttelijä Hollywoodissa, hän innostuu näyttelemisestä itse, mutta menneisyys ei päästä pihdeistään. Voisin kirjoittaa tähän syvällisemmän avautumisen siitä, kuinka unettavaa on arvostella Hollywood-tyyppien avautumiset omasta ammatistaan, mutta ajattelin, että bang bang -fantasia on riittävä mauste, vaikken tiedä tölkkien ammuskelusta muuta kuin mitä muu Hollywood on opettanut.

Naispäähenkilölle kerjätään ja ansaitaan sympatiaa muistuttamalla, kuinka vaikeaa aloittelevan näyttelijän on luottaa potentiaalisen verkoston vilpittömyyteen - mutta se avautumisista. Barry on ihan kiva musta komedia, joka käyttää puolet ajasta alamaailmaan. Ilmeikäs mutta jäykästi vetävä hernekeppi Bill Hader tekee Barrysta nihkeän mysteerimiehen, jonka räiskähtävät tunteet säpsähdyttävät joskus. Barry on kenties syntynyt päättämään elämiä: kuva naiivista, liki viattomasta ajelehtijasta kehittyy, kun Barry yrittää hyvää, mutta lipsuu kuin alkoholisti. Jos sarjan suosio kasvaa, Barrya ahdistelevien sivistyneiden hahmojen tulkitsijat tulevat saamaan vihapostia kuin Breaking Badin nalkuttava vaimo samoista syistä kuin Aku Pieru on pressa ja tuomitut murhaajat saavat pesäpostia.

Kausi on neljän tunnin leffa, jossa tapahtumat laajenevat rajatusti ja alkavat supistua puolivälissä. Näyttelijän murhan tilanneet tšetšenit ja Barryn manageri esittävät vaatimuksia ja kytät yhdistelevät lankoja Barryn hengaillessa surkeassa teatteriryhmässä. Hitaimpina hetkinä murhaaminen ja näytteleminen eivät tunnu liittyvän toisiinsa visionäärisesti, mutta hykerryttäähän sen sellainen, kun hahmot näyttelevät tunteita, jotka kommentoivat muuta. Tv-sarjoille ominaista huijaamista ei esiinny, vaan kauden päätyttyä kasassa on ehyt, synkkä ja sopivasti yleispätevä vitsi, johon olisi hyvä lopettaa, vaikka lopettaa ei kannata, kun kliseet alkavat toimia. Reaktioni ensimmäiseen varttiin oli "hiiiiiih...", mutta sitten kiinnyin vivahteisiin.

Tšetšenigangstereihin kuuluu kulmakarvaton kuulapää ja Sopranos-henkinen villapaitapunkero. On julmat otteet ja paksut aksentit, joten heidän pirteä hepsankeikkamaisuutensa ja käytännönläheisyytensä pääsee yllättämään. Jos se perustuu tositapahtumiin, että narsistinen maikka lypsää lahjattomia näyttelijöitä, muisto on sen sävyinen, että oli nuoruudesta hyötyäkin: Henry Winkler antaa Fonzie-karisman loistaa opena, joka vilpittömästi arvostaa onnistujia. Sarah Goldbergin vivahteikas Sally on kehityskelpoinen alalla ja kovasti Barryn mieleen, mutta likalla on jumeja ja Barryn visualisoidut fantasiat eivät toteudu sellaisinaan. Stephen Root Barryn murhamanagerina on tyypillinen "käytettyjen autojen myyjä", joka uskoo omiin satuihinsa niin, että hänen pieksemisensä on melkein sääli.

Sarja on käänteinen, vitsikäs, vähemmän persoonallinen, nopeampi ja pinnallisempi Breaking Bad, tai putkeen katsottuna pidempi ja täyteläisempi, jos hetkittäin tyhjää lyövä Get Shorty, jonka venymisen Be Cooliksi siunasin; tällaista tuttua, joka on helppoa katsottavaa ja kykeneväinen huipentumaan aika ajoin. En kuvailisi tätä moraalipeliksi, mutta jos sitä ei erehdy pitämään ketään avatarinaan, hahmojen ristiriitaisuus saa arkiset ongelmat näyttäytymään eri kulmista. Se on riskaabelia pikkujännää, että väkivalta esitetään usein vitsinä ja toisinaan esimerkiksi siten, että syyllisyyden vuoksi pahastunut Barry saa ymmärrystä, koska muut ajattelevat häntä sotaveteraanina.

Pätevän sarjan loi Haderin kanssa Alec Berg, jonka toinen HBO-projekti Silicon Valley on kelpo esimerkki siitä, kuinka sarja koukuttaa tehokkaammin, kun tarina vaikuttaa vaatineen taustatöitä.