Professor Marston and the Wonder Women
Ensi-ilta: | 16.04.2018 |
Genre: | Draama |
Ikäraja: | 11 |
Tohtori William Moulton Marston oli psykologi, kirjailija, valheenpaljastustestin isä ja naisten oikeuksia tukeva feministi - ja kahta biseksuaalia naista kyntänyt ja köyttänyt sonni. Hänen luomansa Wonder Woman on naisten saarella asuva amatsoni, joka päätyy toistuvasti konnien sitomaksi ja sitoo heidät itse lassolla, joka pakottaa kertomaan totuuden. Saatanallinen herrasmies Luke Evans on todennäköisesti parempi Marston kuin Marston. Professori tahtoo kaikille hyvää, mutta Evansin naama kommentoi materiaalia, joten Evans joutuu tavallaan näyttelemään itseään vastaan, jottei Marston vaikuttaisi perverssimmältä kuin hän vaikuttaa aina. Marston reagoi mutkattoman "kyllä lähtee" -henkisesti kahteen naiseen ja väittää sidontapornoa tutkimustyöksi vakavalla naamalla.
Romanssin kärkevin draama on naisten välistä ja sekin puhuttelee jo näyttelijävalintojen ansiosta. Rebecca Hall tulkitsee rouva Marstonia, joka kenties olisi tasavertainen tieteilijä, jos ajan henki sallisi. Hän on neuroottisempi kuin tahtoisi myöntää, mutta niin itsetietoinen, kuin älyköltä voi vaatia, eli valmis korjaamaan kurssia jäätyään kiinni kaavamaisesta ajattelusta. Bella Heathcote näyttää suloisen viattomalta pariskunnan kaappaamana opiskelijana, mutta tytöllä on haluja. Keskeinen pointti on uhrittomuus. Osapuolet elivät yhdessä elämiensä loppuun saakka, vaikka herra nukkui pois ensin.
Sataan minuuttiin ei mahtuisi enempää. Jo väittämä toimivasta kolmen kimpasta on riittävän eksoottinen ja rikas yhdelle leffalle. Ja kahdenkin henkilön romanssi hykerryttäisi, jos he hoitaisivat suhdettaan valheenpaljastimella. Niin maailman pitäisi toimia. Palaamme ravintolasta. Kytkeydymme koneeseen, jonka mukana tuli standardisoituja kysymyksiä. Haluatko seksiä? Jos esim. haluat, mutta olet ujo, tai haluaisit, jos ymmärtäisit olevasi homo, tai et halua, mutta harkitset asiaa aivopierusta johtuen ja katuisit sitä, totuudesta täytyy nyt keskustella - uuden perustuslain mukaan! Ei, kaiken pitää olla vapaaehtoista. Köysileikitkin ovat professorille symboli avoimuudesta. Lähimmäiseen pitää voida luottaa. Alistuminen voi olla kunnioittavaa ja keskinäinen kunnioitus vapauttavaa.
Marstonin mukaan auktoriteetin pitää olla rakastava, mutta sivuhuomiot muistuttavat teeman laajuudesta. Opiskelijoiden veljes- ja sisarkunnat ja Suomen puolustusvoimat ovat eräitä esimerkkejä siitä, kuinka ryhmäpaineiden alla musertumista ja kokeneempien edessä konttaamista pidetään kunniallisena tekona. Allekirjoittanutkin haaveilee kuninkaasta, jolle kumartaa (ts. älykkäästä mentorista), mutta käytännössä perustaa moraalinsa jumalkäsityksille, koska guruista tapaa paljastua asioita. Nettipappini näyttää liikaa Evansilta, jotta osaisin hänetkään nähdessäni ripittäytyä, mikä on yksi esimerkki potentiaalisesti terapeuttisesta alistumisesta.
Sujuva toteutus naamioi pääosin luetteloinnin maun, joka on lähes väistämätön, kun asiaa kelataan vuosien edestä. Esimerkiksi se on vain sivumaininta, kun tavoitteistaan avoimesti intoileva Marston lisää sarjakuvaan pervoilua, kun sitä pyydettiin vähentämään: jos sarjakuva olisi pääasia, muun toimituksen ja asiakkaiden reaktioissa riittäisi pureksittavaa. Teemat on rajattu fiksusti ja pääasia eli suhde saa riittävästi aikaa, jotta sen mutkikkuus alkaa avautua mielikuvituksessa. Mutta jos minisarjan nälkä jää, leffaa saa kritisoida siitä.
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti