Monivammaisia satuja piisaa, mutta se on eksoottista, kun ihmissuhdedraama vangitsee huomion alittamalla saippuasarjojen tason. Ensinnäkin siksi Tommy Wiseaun The Room on vahvempi ehdokas "maailman huonoimmaksi elokuvaksi" kuin Ed Woodin Plan 9 From Outer Space. Vaikka The Room on kuin marsilaisen tulkinta perusdraamasta, siitä myös löytyy vilpitön ja henkilökohtainen taso, joka tuplaa nolouden. Wiseau on kirveen varrella veistetty mumiseva vampyyriperuna, jonka hahmo petetään. Olipa Wiseau petetty yksityiselämässä tai ei, The Roomin tekijöiksi hän palkkasi monia itsetietoisia tyyppejä, joiden iva välittyy ja tarttuu. Nolompaa on lähinnä se, kun kökköleffa kertoo herra ohjaajan mekkoharrastuksesta ja laittaa seniilin tähden hourimaan lohikäärmeestä: kaikkien aikojen huonoin elokuva on Woodin Glen or Glenda.

Ja Tim Burtonin Ed Wood on parempi elokuva kuin The Roomin tekemisestä kertova The Disaster Artist. Wiseauta näyttelevä ohjaaja James Franco on pilkannut juhlakaluaan julkisesti, mutta myös hengaillut hänen kanssaan ja neuvotellut tarinan oikeuksista. Hän ei tarjoa perusasiat tuntevalle yllätyksiä, mutta suoritus on alati viihdyttävä: joskus kiitettävän osuva ja sketsimäisimmillään harmiton. Kukaan ei tiedä, mistä Wiseau on kotoisin ja miksi hän on miljonääri, väittää leffa, vaikka puolitotuuksia on liikkeellä. Wiseau on ylimielinen ja typerä narsisti, joka saa toteuttaa itseään, koska hänellä on rahaa - päästikö serkkuavioliittoja 1000 vuotta harrastanut romanialainen mahtisuku varakreivin karkuun? Leffa ylläpitää sen suuntaista illuusiota kernaammin kuin mainitsee huhut, joiden mukaan Wiseau aloitti pennittömänä. Hän on myös ystävää kaipaava sisukas outolintu: tarina voisi inspiroida, mutta pohja puuttuu.

Tilalla on hämmentävä metafiktiivinen taso. Dave Franco näyttelee Greg Sesteroa, joka on The Roomin toinen pääosamies ja Wiseaun ystävä. Francot ovat veljeksiä. James on vahvasti meikattu, mutta samat geenit johtavat samoihin ilmeisiin. Sestero-Franco ihailee Wiseau-Francon rohkeutta. Joo: kokeneemman ja omapäisemmän Jamesin seurassa hengailu on Davelle tilaisuus. Wiseau-Franco väittää olevansa Sestero-Francon ikäinen. Joo: he ovat veljeksiä, eivätkä isä ja poika, joten miksi sivulliset nipottavat? Daven ei tarvitse pelätä, että James raiskaa hänet, mutta onhan asialla leikkiminen hassua, kun James on esiintynyt lukuisissa homo- ja heteropornoa käsittelevissä teoksissa ja saanut syytteitä seksuaalisesta ahdistelusta.

Yrittääkö J. Franco tehdä kaikkien aikojen huonoimman elokuvan? Meh: hassu ajatus jäi omaan arvoonsa, kun leffa alkoi panostaa The Roomin kankeiden kuvausten seuraamiseen johdonmukaisesti ja pikkuhauskasti. Burtonin tavoin Franco on kiinnostunut saastasta, mutta Francon tapauksessa ei ole selvää, mitä se hänelle merkitsee. Disaster Artist huipentuu yksinkertaistamalla vaiheen, jossa maailma nauroi ja Wiseau valehteli (lähinnä itselleen), että komedian hän yrittikin tehdä. Tunteet välittyvät hienosti. Sitten Franco todistaa lopputekstien aikana osaavansa kopioida The Roomin kohtauksia 75-95%:n tarkkuudella. Sinänsä harmiton jekku tuki aiempia mietteitäni. The Room -näyte voi olla todiste autenttisuudesta, joka kysyy ylpeästi, näemmekö klassikon nyt uusin silmin. Materiaalin vertailu sen sijaan herätti kysymään, ovatko The Room ja Wiseau kiehtovia mysteereitä Francolle, vai kokeeko hän olevansa romanttisesti rappioitunut mysteeri muovisen Hollywood-staran ruumiissa? Onko tämä kertomus kulttileffasta vai Janusz or James? Franco kuulemma leikki Wiseauta kuvaustauoillakin.

D. Franco ei muistuta Sesteroa, mutta se kuva tuskin on kaukana todellisuudesta, että Sestero on tähteydestä haaveileva nätti pulliainen. Hän on tavallaan päähenkilö, tai vain olemassa: hänen ja Wiseaun ystävyys on sympaattinen, mutta kukaan ei ole matkalla muualle kuin The Roomin ensi-iltaan. Seth Rogenin hahmo on tavallaan The Roomin todellinen ohjaaja, mutta perus-Rogen tottelee Wiseauta kulmia nostellen, koska elämä ei ole kaatumassa yhteen hämmentävään keikkaan. Wiseaun otteista kärsivien näyttelijöiden osuudet ovat minimissä. Leffa osaa säilyttää inhimillisyyden käskiessään nauraa pässille, mutta draamana se on luonnosteltu.