Stunttimies Tom "a younger man" Cruise leikkii taas hengellään. Hän lentää pienkoneita ihan itse ja kolaroi sellaisella kaduilla. Kaksi pilottia kuoli tuotannon aikana ja vaikkei kyse ollut stuntista, Cruisen fani ei ole hullu pelätessään, ettei miestä mainita Oscar-gaalassa ennen kuin montaasi sijoittaa hänet syövän viemien veteraanien väliin. Jos American Made olisi ensimmäinen näkemäni cruisaus sitten ohjaaja Doug Limanin Edge of Tomorrowin (2014), kehuisin Cruisen suoritusta osuvaksi varauksetta. Kolmen onton stunttisuorituksen jälkeen on kysyttävä, onko todellinen sankari studiopomo, joka oivalsi Cruisen, stunttien ja sielurajoitteisen päähenkilön olevan kaikkia palveleva kombo.

Matkustajakoneen pilotti Barry Seal harrastaa pienimuotoista salakuljetusta 70-luvulla. Asenteelle ja osaamiselle alkaa löytyä kysyntää. Yhdysvaltain viranomaiset tarvitsevat apua operaatioissa, jotka koskevat banaanivaltioiden sisällissotia ja kylmää sotaa. Barryn on päristeltävä pienkoneella etelään, joten mikseipä hän kärräisi "etelän hetelmiä" takaisin kotiin, kun Pablo Escobar pyytää? Kun Barry hyväksyy diilit, roolissa nähtävä Cruise hymyilee kuin Cruise. Katseessa on sisältöä - vain Barry tietää mihin kaikkeen hän on sotkeutunut ja hän uskoo pärjäävänsä -, mutta myös lasittuneisuutta: hän katsoo usein asioiden ohi omaan todellisuuteensa.

Tuoreessa talk-show'ssa neljä itsetietoista brittiä ihmetteli Cruisen mahtavuutta. Cruise itse oli charmikas ja stunteistaan puhuessaan terävä, mutta jos pitäisi arvata, kuka noista viidestä aikoo pettää meidät Xenun värvätessä kaksoisagentteja, luottaisin britteihin sokeasti. Barryn ja Cruisen tapa tehdä enemmän kuin kukaan muu on ihailtavaa tiettyyn pisteeseen saakka ja merkki puuttuvista legoista siitä eteenpäin. Tietenkin kaikilta puuttuu jotakin; harmoniselta luultavimmin inspiraatio.

Cruisesta irtoaa yhä vivahteita, kun niitä pyydetään. Barry näyttää huolestuneelta epäselvissä tilanteissa, mutta selkeä konekiväärituli stressaa miestä vähemmän. Herttaisen tyhmä ilme on looginen, kun hetkessä elävä sankari saa kehuja huumeparonilta tai CIA-agentilta, vaikka molemmat ovat pitkällä tähtäimellä uhkia - "Putin sanoi kivoja asioita minusta", intoili taannoin eräs valtiomieskin. Barry ei ole imbesilli, vaikka setelit kirjaimellisesti sinkoilevat hänen rakentaessaan imperiumia keikkojen varaan.

Leffa on kuvitettu Hikipedia-artikkeli; sanoisin Wikipedia, ellei ohjaaja itse kuvailisi tätä tositapahtumiin perustuvaksi hauskaksi valheeksi. Laaja kokonaisuus selitetään innokkaasti, vaikka ääriviivoistakin osa on keksittyjä. Cruise näytti Barrylta enemmän Tropic Thunderissa. Faktaa on se, että Yhdysvallat on säheltänyt ympäri maailmaa ja lahjoittanut resursseja vihollisilleen. Arkistomateriaali presidentti Ronald Reaganista muistuttaa kaksinaamaisen vehkeilyn olevan maan tapa. Barryn korruptoitunut amerikkalainen unelma on tuttu ja selkeä teema, vaikka seassa olisi hömppää, kuten tulkintoja huhuista.

Selittelyn ja oikean elokuvan suhde on sujuva, enkä miettinyt ennen lopputekstejä, onko Cruisen ilmailu joskus itsetarkoituksellista. Veijaritarinan selkein heikkous on tietty painottomuus, joka juontuu siitä, että kaikki ovat ahneita, eikä kukaan vapaaehtoisesti kehity. Se on toisaalta mustaa huumoria, kuinka sodanlietsonnan ja huumekaupan karuimmat puolet jäävät Barryn puuhastelun varjoon. Erityisen hilpeä on montaasi, joka sotkee yhteen sinfoniaorkesterin parhaat nousuhumalarallit: hetki tavallaan korostaa mutkikkuutta ja tavallaan pelkistää kaiken "Oodiksi ilolle".

Työnimi oli Mena sen pienen kylän mukaan, josta käsin Barry veti isointa operaatiotaan. Leffa voisi olla rajattu kyläkomedia, joka esittelee uneliaan sheriffin ja muun väen ennen mysteerimiestä, joka muuttaa kaiken; ja rikkaasta aiheesta syntyisi helposti tv-sarja. Luettelomainenkin versio menee läpi "kiehtovana läpileikkauksena".