Jean-Claude Van Damme tuli puheeksi pitkästä aikaa, kun hän näytteli itseään taidekomediassa JCVD (2008) ja itki kameralle. Tunteet ne on aksenttimuskelillakin! Leffa ei ole kummoinen, jos minulta kysytään, mutta komediasarja Jean-Claude Van Johnson kuuluu samaan tapahtumaketjuun, joten tässä vaiheessa miehelle on hymyiltävä.

Van Dammen oikea nimi on - oikeasti - Van Varenberg. Taiteilijanimi Van Damme mahdollistaa hellittelynimet tyyliin Van Dammage: jokainen ei voi syntyä War-zeneggeriksi. Johnson on Van Dammen agenttinimi (tässä sarjassa). Uusin fiktiivinen Van Damme on James Bondin kaltainen sankari, jolle elokuvat ovat peitetarina: kuvaukset vievät hänet kriisipesiin, eikä haittaa, jos konnat tunnistavat tähden, kuhan todistajia ei jää. Nykyään hän on eläkkeellä. Rupsahtanut äijä möllöttää ja kylpee kookosvedessä ihmetellen aukkoja sielussaan. Agenttiaikoina hänellä oli naisystävä, mutta hän ei osannut avautua. Ehkä pitäisi palata tositoimiin. Eli hyväksyä elokuvarooli. Huumejuonien vuoksi. Naisen tähden. Jotta maailma pelastuu.

Ohjaaja suoriutuu poukkoilusta näppärästi tekstin salliessa. Vaikka parodia, sarkasmi ja sähellys ovat sarjan myyntivaltteja, päähenkilöiden sieluja ei uhrata niiden vuoksi, vaan totisista hetkistä löytyy vilpittömyyttä väkevästä ironiasta huolimatta. Ensimmäisessä jaksossa Damme suorittaa tehtävän mainitun naisen avustaessa. Tavoitteen täytyttyä Damme riisuu valeasun ja nainenkin laskee kuulokkeet, kunhan he ovat sopineet tapaamisesta. Öh: Damme on yhä vihollisrakennuksessa, eli puolivälissä tehtävää. Jos jotakin tapahtuisi, se olisi paitsi uskomattoman typerää, myös traagista, koska - Damme on tehnyt oharit ennenkin? Sarja haastaa odotukset.

Kestoa on 6x30 minuuttia. Ensimmäinen puolisko on se eeppisempi. Kun irtovitsi johti sivujuoneen, joka jatkoi paisumistaan ja salli monipuolisesti vetävän Dammen irrotella lisää, tunsin rakkautta. Pixar-animaatioissa alussa vilahtava hanuri äännähtää aina merkittävästi ennen lopputekstejä, mutta kahta riemukkaampaa on, kun kaaoksesta erottuu vastaavaa suunnitelmallisuutta. Valitettavasti loppupään sotkut ovat vain sotkua ja sekoiluakin ehtii kaivata, kun "hahmojen kunnioittaminen" taantuu tyhjäkäynniksi. Katsojan kunnioittamista on jokin muu kuin tv-sarjojen tapa päättää jaksomäärä, nilkuttaa tavoitteeseen ja juhlia saavutusta lupauksella jatkosta. Sarja on mm. Bond-parodia, paitsi etteivät vakavatkaan Bondit ole näin kiinnostuneita sankarin patoumista: vitsi käy vanhaksi.

Agenttipuuhien aikana puhutaan leffoista ja agenttipuuhista puhutaan, kun Van Damme filmaa Huckleberry Finnin kung fu -versiota. Ranskalainen musiikki ulvahtaa taiteellisesti ja sitten sarja onkin sci-fiä tai roiskii suolenpätkiä. Piinattu, itseään etsivä sankari esitetään juntin, hienostelijan ja kovanaaman risteytyksenä (?), mutta jotenkin se avautuu, kuka tämä myöhempien aikojen itsekriittinen ja -tietoinen Van Damme on. Itsensä käsittely on aina narsismia (pelasta egoni klikkaamalla floppikolumniani!), mutta entäs sitten: nesteissään marinoituva legenda kelpaa katsojalle, jota otsikko ei pelota pois. Jalkakin nousee yhä, vaikka vitsien vuoksi muuta väitettäisiin. Jos 80-luvun nostalgiasetä vaatii jotakin tätä parempaa, hän katsokoon tämän, mutta lopettakoon 3-4 jakson jälkeen.

Sarjaa esittää Amazon Prime Video, eli Netflixin, HBO:n ja kumppanien haastaja, joka näkyy Suomessakin, mutta ei tekstitä suomeksi vielä. Testaa kielitaitosi tai huumorintajusi näillä repliikeillä:

"I send you out there before you're ready, people die."
"No one's going to die. Except for all the people I'm going to kill."