Logan Lucky on junttien Ocean's 11, eli aidon Ocean's-ohjaajan Nascar-aiheinen ryöstökomedia (joka pelastaa, jos Sandra Bullockin Ocean's 8 sattuu kivekseen). Loganin veljeksiä riivaa epäonni. Toiselta puuttuu käsi ja toinen linkuttaa. Rooleissa nähtävät Channing Tatum ja Adam Driver ovat muistutus asiayhteyden merkityksestä, sillä Hollywood-kollit ovat kehonkieltä myöten uskottavia romuluisina rölleinä. Suoritusten hiljainen arvokkuus korostuu, kun ryöstöjuoni on yhtä yliluonnollisen nerokas kuin kravattiveijareilla. Enimmän aikaa kyse on valmiiksi aseteltujen dominopalikoiden kaatumisesta, mikä toimii aina, kun sisäinen logiikka pysyy kasassa. Humoristinen lakonisuus ja mainitsemisen arvoisten vastustajien puute jättävät jännitteet teoreettisiksi.

Siitä ei fanikaan selviä ilman kaljaa, kun autot ajavat pientä ympyrää parisataa kierrosta, mutta samaa voi sanoa kaikesta, mitä yritin harrastaa joululomalla. Rahaa Nascar-kisat liikuttavat: olisi onnekasta, jos se olisi käteistä? Veljeksillä on kattava ymmärrys tilanteesta. Avuksi he värväävät siskonsa ja Bangin veljekset, eli kivikasvoisen pommimiehen ja kaksi heinäkenkää, joiden hakkerointitaidot riittävät tarkoitukseen. Daniel Craig kerrankin hyödyntää aromikasta apinamaisuuttaan Joe Bangina. Joen ei kannata pamauttaa itseään vankilasta, kun tuomio on loppusuoralla, mutta ei hätää, asiat sujuvat kuin käsikirjoitettuna. Vastoinkäymiset ovat vitsejä. Isoimmat haasteet ratkeavat kohtausten välissä.

Leffaa voi kritisoida myös sitä näkemättä. Steven Soderbergh on Soderbergh. En tiedä, seuraanko häntä, koska jumaloin tyylittelyä, vai siksi, että se huvittaa, kun kehnotkin tyylivalinnat kuten klassinen virtsalla filtteröity kuvasto (fetissiä edustaa nyt vain yksi juliste) on lähes loogista. Sedän filmeissä tapaa olla enemmän tyyliä kuin tunnetta, eikä asia sillä muutu, että tämänkin teoksen uskottavimmat hahmovetoiset hetket menevät läpi arkirealismina. Soderbergh seuraa kaikkea kaukaa kirjaimellisesti tai tavallaan: aitouden pilkahdus saattaa olla vihje syvyydestä, mutta iholle setä ei etene. Hänen oli kuulemma jo tarkoitus jäädä eläkkeelle ja ryhtyä maalaamaan, koska hän "ei ole tarinankertoja" omasta mielestään.

Edgar Wrightin ryöstökomedia Baby Driver rytmittää toiminnan ja musiikin riemastuttavasti huomioimalla laulut jo käsikirjoituksessa ja soittamalla samaa kamaa sankarille ja katsojalle. Myös Soderberghin jammailua seuraa ilokseen, mutta on huvittava pohtia Baby Driver mielessä, jättääkö Soderbergh "duupi duupi duupi daa" -tyyppistä musiikkia soimaan parin kohtauksen ajaksi vain soittaakseen biisin loppuun. Hahmojen mietteiden ja tapahtumien sijaan "duupi daa" vaikutti kommentoivan ohjaajan asennetta. Jos Logan Lucky kertoo tarinan, ehkä tarina on simppelin vertauskuvallinen: ryöstäjät ja Soderbergh suoriutuvat näennäisen irtonaisista haasteista rutiinilla mutta persoonallisesti ja lopputulos on oikea ryöstö ja elokuva.

Hahmojen etäisyys korostuu, kun tiedossa on lajityyppiin kuuluvaa odotuksien rikkomista, joka on taas kerran vain manipulointia. Logan Lucky on harmiton verrattuna sellaiseen saastaan kuin Suuri puhallus, sillä leffa ei juksannut minua lupauksella nerokkaista käänteistä: aloin vain ajatella, että jokin ylimääräinen selitys saattaa paljastaa tarinan todellisen sielun? Ei se paljasta. Sanaan "junttikarisma" tiivistyy se, mikä ei ole kellopelikoneiston ihailua. Soderbergh vinoilee kärjistämilleen junttimaisuuksille, mutta kunnioittaa sankarien arkea. Tatumin hahmon tytär osallistuu lasten missikisoihin, mikä on junttimaisuuden huippu, tai vain elämää, kun se sellaisena esitetään. Tatum tutustuu ohimennen Katherine Waterstonin viehättäviin ilmeisiin, joten ehkä junttilassa lisäännytään jatkossakin. Useimmat mölkeröt ovat sympaattisia ja hassuja vähällä vaivalla, joten homma toimii, vaikka useampi elementti on jopa kiusallisen luonnosteltu.