Tekisipä HBO jo pornoa. Firman oma ja lisensoitu sisältö on laadukasta ja vaihtelevaa, mutta käsittääkseni HBO:lla on kolme vakavaa omaa sarjaa ja ne kaikki pornoilevat. Game of Thronesilla on erään ohjaajan mukaan ollut "pervo tuottaja", joka toivoi lisää pornoa. Westworldista kohistiin, koska näyttelijöiden oikeudet pornokohtauksissa huolestuttivat. The Deuce kertoo amerikkalaisen pornoteollisuuden synnystä. Quentin Tarantino on uhannut tehdä pornoa, joten kannattaisi kysyä, minkälaisen pornosarjan hän tekisi 100 miljoonalla dollarilla. Mieli tekee kuitenkin.

Deuce provosoi tisseillä, kikkeleillä ja jopa kokkelilla, mutta se käsittelee pornografiaa vain hitusen selkeämmin kuin tulevaisuuden aikuisviihteestä kertova Westworld. Kausi on esiosa tarinalle pornografian kulta-ajasta. Pyöritellyistä ilotytöistä ja viiksivalluista osa sotkeutuu pornoon lopulta ja osa vain hengailee kulmilla. Vallankumouksellinen pornofilmi Deep Throat tulee puheeksi vasta loppupuolella.

"The Deuce" on New Yorkin katu, jonka imagoon leffateatterit, ilotalot, vähemmistökulttuurit ja muu hauska kuului eritoten 70-luvulla. Päähenkilöt myyvät pyllyä ja viinaa ja sen tyyppistä suojelua, että hyväksy se, tai kuolet. Osa asiakkaista on vaarallisia ja useimmat kytät kieroja. Homokulttuuriin kurkistetaan. Sivuhahmot kuten naisia puolustava jörö jättikokki herättävät kysymyksiä. Hahmoja on liikaa, jos pirstaleisuudesta on tarkoitus saada ote kerran viikossa, mutta putkeen katsottuna sarja luo kokonaiskuvan rytmikkäästi.

Kaikki mitä sanon Maggie Gyllenhaalista on hänen ja sarjan kehumista. Kasvojen rakenteen johdosta mummomainen näyttelijä tulkitsee prostituoitua, joka tahtoo pornotähdeksi. Hän on söpö oikeassa valaistuksessa ja hänen ovela virnistyksensä pingottaa kasvot seksikkäiksi, mutta hän symboloi myös ruhoa myyvää väsynyttä kehäraakkia. Hahmo tiedostaa, ettei hänellä ole moderneja pornotissejä, mikä ei ole iso asia, kun tarkoitus on myydä pikapanoja pimeällä ja ihanteellisesti filmata kamaa seksipuljun videonurkkaan. Nainen on riittävän fiksu ja vahva pitääkseen sutenöörit loitolla ja pyrkiäkseen eteenpäin - ja silti hän myy persettä suu mutrussa, joten mysteeriäkin löytyy. Gyllenhaalin rohkea ja liikuttava suoritus monipuolisessa roolissa pitää sarjan koossa. Muussa materiaalissa ei ole merkittäviä vikoja, mutta ei aina ole selvää, miten tarpeellinen mikäkin juttu on.

Pidin myös James Francosta, jos en varauksetta. Hän näyttelee kokonaista ja puolikasta. Mies tyrii perhesuhteensa ja on johdateltavissa, mutta hän yrittää tehdä rehellistä bisnestä kulttuuriin sopeutuen. Iso osa kaudesta kuluu hänen baarinsa ihmettelyyn. Mafia tykästyy mieheen, koska hän auttaa identtistä kaksoisveljeään, joka on lahopäinen huithapeli ja veloissa. Veljekset eivät ole täydellisiä vastakohtia, vaan tyhmä on fiksusta puolet. Joutuipa kumpi tahansa hassuun miehiseen tilanteeseen, sama rento virnistys leviää samojen pornoviiksien alle ja samojen pulisonkien keskelle. Pidin veljesten yhteisiä kohtauksia rasittavan epäselvinä ensialkuun. Franco yrittää luoda eroja ja toisinaan on selvää, miten osaavasti hän panostaa kehonkieleen: puolikas toi kerran mieleeni Hessu Hopon ja Daniel Plainviewin saman kohtauksen aikana.

Sarja on psykopaattitesti. En tarkoita pelkästään sitä, että naurettavasti/makeesti pukeutuvat mustat sutenöörit ja kornisti/makeesti puhuvat makaronimafiosot inhimillistetään. Toki Scarface-fanit tahtovat tyhmien huorien auttavan herrasmiehiä amerikkalaisen unelman tavoittelussa - mutta kaikki muukin on hämärää ja kunniallisimmat tyypit ovat hieman tylsiä. Toimittajan ja lähes rehdin kytän tekemät huomiot korruptiosta saattavat pilata suosikkisankarisi bisnekset! Se on virallisesti somaa, kun pappa betalar -tyyppinen snobityttö koettaa auttaa katunaisia, mutta onko hänestä pakko tykätä? "Luontodokumentti" on suosikkisanani silloin, kun ihmiset ovat seuraamisen, jos eivät samaistumisen väärtejä. Tietenkin yritän ymmärtää sekä sammakkoa että skorpionia, jonka sammakko lupaa kuljettaa joen yli.

Se on usein näyttelijästä ja pienistä tyylivalinnoista kiinni, onko "munaa suuhun" -tyyppinen hetki surullinen, arkinen, koominen vai sankarillinen. Suhteeni pornoon on hyvin kaksinaismoralistinen, joten ristiriitaisuus upposi paremmin kuin sanoma olisi tehnyt. Kaikki on suhteellista. Alastonkuva on todennäköisemmin voimaannuttavaa itseilmaisua ja taidetta kuin pornofilmi, joka on todennäköisemmin ihmiskauppaa tai mielisairaan raiskaus - mutta teemaan mahtuu kaikenlaista.

Miksi katsoin taas puoli tuntia baarimikkoa? Miksi hän on julisteen keskellä? Sarja haluaa kertoa myös bisneksistä, mutta olisin antanut Francolle seksiaddiktion tai vastaavaa tukeakseni myyvää teemaa.