Jouluun kuuluu muna totisesti. Valitettavasti A Bad Moms Christmas on laskelmoitu yritys tehdä kaikkea yhtäaikaa. Juopottelumontaasi todistaa, että mutsit osaavat vaihtaa vapaalle, mutta se on olemassa traileria varten: montaasi ei muuta mitään, tai mihinkään johda. Puolivälissä käynnistyy ylimääräinen romanttinen sivujuoni, jonka tehtävä on saada tyhjäpäinen miesstrippari riisuutumaan kaikissa kohtauksissaan (kolmessa). Pikkutyttö sanoo "fuck" useammin kuin kerran, joten ikäraja on valloissa R. Noin muuten tämä on koko perheen joulukomedia, joka on hauska kuin draamat ja uskottava kuin komediat.

Edellisen osan ystävättäret valmistautuvat pyhiin. Alfanaaras Mila Kunis selittää, miksi leffa tehtiin: äidit tapaavat vastata kaikesta stressaten. Kehnoa joulua en muista kokeneeni ja kaunein kiitos kuuluu äiteelle. Vähempikin olisi riittänyt, joten on tuettava nisäkkäitä, jotka vaativat valmisteluiden keskelle sen juoppohulluuskohtauksen ja luvan jättää pipari koristelematta, jos siltä tuntuu. Kathryn Hahnin näyttelemä retee mutsi osaa ottaa iisisti, mutta juhlakausi ylityöllistää, sillä hän on ns. pipariparturi. Leffan näkemisestä on päivä, enkä kuollaksenikaan muista, onko Kristen Bellin näyttelemällä lammasmammalla jouluongelma, mutta ehkei se ole olennaista. Todellinen konflikti on isoäitien invaasio.

Jäykkä nipottaja Christine Baranski vaatii Kunisilta ihmeitä. Rento reissumimmi Susan Sarandon koettaa pummata pienen omaisuuden Hahnilta. Takertuvainen tititöötti Cheryl Hines liimautuu Belliinsä. Päähenkilöt vaikuttavat äitiensä tyttäriltä olematta kopioita. Kivaa jos yllätyksetöntä on sekin, mitä leffa koettaa sanoa äitien ja tyttärien suhteista, sillä vaikkei paljoa tapahdu, asetelmat tulevat tutuiksi ennen vakavia spiikkejä. Ylikriittisyys, piittaamattomuus ja takertuvaisuus ovat kolme merkittävää vikaa lähimmäisissä, mutta luonnostaan epätäydellisillä ihmisillä voi olla hyviäkin puolia ja on se ihanaa, jos semmoiset yrittävät. Iso hali. Aloin pitää leffasta oltuani koomassa tunnin - mutta sitten kankea ja jatko-osaa alustava lopetus torpedoi levollisuuden tunteen, joka nimenomaan pitää erikseen tyriä joulufilmeissä.

Vitsien tilalla on liioittelua. Baranski pakottaa Kunisin laulukierrokselle. Jos et samaa harrasta, jo laulaminen on kärjistys. Baranski palkkaa tueksi kuoron: sen sijaan, että perhesuhteita elävöitettäisiin, pennut työnnetään sivuun kuoron tieltä. Baranski yrittää järjestää noin 5 miljoonan dollarin kemut. Päävitsejä: oikea kameli! Absurdi julkkiscameo! (2 miljoonan shekki käsikirjoittajalle!) Samaan aikaan Sarandon ilmestyy Hahnin pillukarvaklinikalle. Hahn lausuu heti: no, onneksi kohtauksessa ei ole vitsiä, vaikka vaikutin sellaista vaivalla alustavan. Sarandon päättää nyt pölliä kosmetiikkaa, koska varastaminen on toistuva tsoukki ja hauskaa kuin mummon potkiminen. Sarandonin hahmon nimi on Isis, joten hän sanoo, mitä ajattelit. Se siitäkin sitten.

Baranski, Sarandon ja Hahn nostavat materiaalinsa tasoa karismallaan ja/joten löysin suorituksista hitusen sanatonta sisältöä. Baranskin hahmon luonnevirheitä käsitellään kattavimmin ja aromikkaan aristokraattista näyttelijää tukevilla tavoilla. Kaikki ajavat asiansa selittäessään, mikä on yksittäisen hetken idea. Pirstaleinen kerronta ja tyyli ja muu epämääräisyys saavat välillä unohtamaan, mitä kaikkea on meneillään, mutta jos lakkaat olettamasta, että tämä tarina tahdottiin kertoa, taktiikka on hyvinkin selvä. Ydinkohderyhmää ovat nyyhkytädit, joita viittaus kikkeliin shokeeraa. On tärkeää, että erilaiset sellaiset tuumaavat riittävän usein "toi on niin totta".