Wöyh! jatkaa kuulijakunnan hämmästyttämistä kolmannella albumillaan. Vaan mitäpä voi odottaa, kun Hyyrysen veljekset Jussi (YUP) ja Antti (Stam1na) kanavoivat estoitta mielenmaisemansa nyrjähtäneimmätkin ideat musiikilliseen muotoon. Valmis tuote tuntuu parivaljakon älyttömän sävellyskilpailun tulokselta, jossa molemmat pyrkivät matkimaan toisen ilmeisimpiä maneereja vetäen homman mahdollisimman överiksi. Veljesrakkautta parhaimmillaan.

KRTKRTK on hämmentävä teos. Yhtyeen musiikkia tituleerataan wöyhötysrockiksi, jonka pohjalta on hankala muodostaa odotuksia ulosannin tyylistä, mutta lopulta materiaalin selkeimmäksi hengenheimolaiseksi nousee YUP. Yhteneväisyyksistä huolimatta Wöyh! seisoo tukevasti omilla jaloillaan, eikä tyydy kopioimaan muiden tekemisiä. Lopputulos on mielenkiintoinen sekoitus erikoista sanailua sekä äkkiväärää musiikkia, joka pysyy koukeroisuudestaan huolimatta kasassa varsin hyvin.

Paperilla omituiselta kuulostava konsepti toimii käytännössä mainiosti ja KRTKRTK miellyttää korvaa jo ensitahdeista lähtien. Tässä auttavat albumin lämpimän soundimaailman lisäksi värikkäät sävellysratkaisut, jotka ovat upotettu hienolla tavalla osaksi toimivia kappaleita. Hyvän yleiskuvan albumin meiningistä tarjoaa etukynteen julkaistu makupala V4rhe: monipuolisia kosketinosuuksia, rikasta kitarointia, äkillisiä tahdinmuutoksia sekä kummallista sanailua pursuileva kappale on Wöyh! pähkinänkuoressa. Mukaan on onnistuttu myös ymppäämään vahva tunnelataus, joka purkautuu kappaleen loppupuolella käsikarvat pystyyn nostattavaksi energiaksi. Loppulevy ei jää laadussa jälkeen. Hyvinä esimerkkeinä esille nousevat salaperäistä tunnelmaa uhkuva Takaperoisten kuiskausten metsä, sanoituksillaan huvittava Rapuarmeija sekä banjolla terästetty instrumentaali Juoksuhiekka.

Kokonaisuuden toisena kivijalkana seisovat sanoitukset ja näissä yhtye onnistuu paikoitellen erityisen hyvin. Albumin tekstit tuntuvat lastenlaulumaisesta rallattelustaan ja lapsenmielisyydestään huolimatta kätkevän alleen syvällisempiä teemoja, joiden merkitystä tavallinen tallaaja voi vain arvailla. Bensaa liekkeihin heittää komeasti toteutettu kansilehtinen, joka pitää sisällään omituisilta koodiarvoituksilta tuntuvia symboleja sekä mystistä kuvastoa. Olipa näiden tarkoitus todella viedä kokemus pintaa syvemmälle tai vain pilailla kuulijoiden tulkitsemisen nälällä, on asiaan panostettu. Tekstien näennäisestä yksinkertaisuudesta huolimatta albumin ympärille jää leijumaan arvoituksellisuus, joka on aina positiivinen asia musiikissa.

KRTKRTK on laadukas kokonaisuus, muttei albumia silti voi täysin vilpittömästi kehua. Muutamien kyseenalaisten sävellyskikkailujen lisäksi sanoitukset aiheuttavat pariin otteeseen närästystä, sillä löysät sanailut tyyliin "äärimmäiset äyriäiset" ovat hyväntahtoisuudestaan huolimatta vaivaannuttavaa kuunneltavaa. Wöyh! ajelehtii samoille karikoille, joille myös Stam1na on karauttanut monesti turhan näppärällä sanahölkällään.

Pienistä murheistaan huolimatta KRTKRTK on äärimmäisen viihdyttävä teos, jonka ansiosta Wöyh! sementoi paikkansa yhtenä kotimaan omalaatuisimmista ja kiinnostavimmista rockyhtyeistä. On hienoa, että edelleen löytyy tahoja, jotka uskaltavat luoda aidosti erilaista musiikkia sekä taistella musiikkiteollisuuden kertakäyttökulttuuria vastaan. KRTKRTK ei omaa helposti sisäistettävää hittipotentiaalia, mutta albumi imaisee sisäänsä vastustamattomalla voimalla, jos sen maailmaan vain uskaltaa heittäytyä. Tosikot älkööt vaivautuko.