Sarjamurhaajat on nähty. Aihe on romantisoitu tekemällä kauhuista ja juonista yliluonnollisia ja murhaajista päähenkilöitä. Netflix-sarja Mindhunter provosoi palaamalla tilanteeseen, jossa termiä sarjamurhaaja (serial killer) ei ole keksitty. FBI-agentti pähkäilee, mitä hän yrittää estää. Autismin kirjoa edustava robottinaama pyrkii puheyhteyteen tuomitun nekrofiilimurhaajan kanssa, ja vaikka häntä jännittää, hän innostuu, kun mursumainen jättipsyko paljastuu supliikkimieheksi. Kollegoilla kiehuu minuutissa yli: ahkeroivat murhailijat (?) ovat sietämättömiä hirviöitä, jotka pitäisi vain pyyhkiä historiasta! Mielipuolien näennäinen normalisoiminen saattaa provosoida katsojaakin, mutta se, etteivät tunteelliset pässit tahdokaan oppia sitä, minkä kyttäsarjojen ystävä on tiennyt ikänsä, on ensimmäisten jaksojen iso konflikti. Neuvon katsomaan vähintään kaksi.

70-luvulle sijoittuva sarja perustuu FBI-agenttien kirjaan ja tavallaan kertoo sen tekemisestä. Agentti Holden ja kokeneempi kollega Bill kiertävät maata kouluttaakseen kyttiä. Samalla he auttavat ratkomaan rikoksia. Bill antaa vähitellen periksi, kun Holden innostuu "Hannibal Lecter -rutiinista": tuomittujen psykopaattien kanssa ei keskustella avoimista tapauksista, mutta kaikki minkä pojat oppivat heiltä ja muualta, auttaa tositilanteissa. Esimiehenkin kytkin on jämähtänyt ei-asentoon, mutta sinnikkyydellä pojat saavat luvan tehdä tiedettä kellaritoimistossa. Pian psykologi Wendy auttaa tulkitsemaan psykopaattien houreita.

Kausi on eräänlainen Sherlock Holmesin syntytarina, tai ensimmäinen vaihe. Tämä on aluksi vitsi, sillä hidastempoinen sarja tähtää uskottavuuteen, mutta jäykkä ja karismavajeesta kärsivä Holden kehittyy tuntuvasti. Hahmojen luonnevirheet pistävät silmään varhain ja konfliktit kärjistyvät, kun onnistumiset kasvattavat itsetuntoa. Hahmot ovat omia pahimpia vihollisiaan ja potentiaalinen uhka muille. Tutkimuksen on tarkoitus ehkäistä uhkia, mutta mikä olisi ihanteellista? Kaikkien miesten kuohiminen?

Haastatelluilla psykopaateilla on vaikea äitisuhde ja ongelmia saada naista. Ehkä jokaisessa neuvolassa pitäisi olla Sherlock Holden, joka tuomitsee arveluttavat äidit ja pojat? Agentti Billin ottopoika ei puhu. Miten huolissaan pitäisi olla, kun muut puheenaiheet ovat mitä ovat? Holden kuulemma pitää äidistään. Hän saa tyttöystävän ensimmäisessä jaksossa, mutta 29-vuotiaalla pojulla on opittavaa. (Naisillakin on, mutta se ei ole puheenaihe.) Holden ei ole psykopaatti, mutta miten kaukana hän tarkalleen ottaen on sellaisista? Entä miten kaukana on Donald Trump, Harvey Weinstein, tai ne foorumitrollit, jotka juhlivat paskaa Rendeliä, koska kollegani mukaan leffa on naisvastainen? Minä en väittänyt niin, mutta kuulemma olen silti "cuck", jollaisilla ei slangisanakirjan mukaan ole mitään miehen ominaisuuksia, paitsi tietenkin epätoivoinen naisenhimo, jonka puutetta ei ilmeisesti voi kuvitella. Tarpeet ovat valitettavia ominaisuuksia ihmisessä ja ensimmäinen askel kohti hirviömäisyyksiä, uskoo ituhippi. Juliste on ansaitusti Rorschachin testi.

Sarja on tehty kerralla nautittavaksi, joten se keskittyy mihin haluaa: ei ole "viikon psykopaattia". Samansuuntainen mutta fantasian puolelle lipsuva Hannibal olisi ollut mielenkiintoisempi pidemmän päälle, jos kyborgimurhaajan tilalla oltaisiin nähty itsehillintää, mutta sarja tehtiin telkkuun, joten jokainen jakso kalasteli ummikkoja. Mindhunter vaikuttaisi tavallista hitaammalta tyhjäkäynniltä, jos katsoisin vain tutkimuksiin panostavan jakson keskivaiheilta, mutta hahmonkehitys on rikasta ja jopa vauhdikasta loputtomien sarjojen tasapaksuuteen nähden. Leffatyypille maistuu superpitkä leffa, mutta toisaalta jatkan sen paheksumista, ettei kausi taaskaan muodosta itsenäistä kokonaisuutta, mikä olisi kunnia-asia elokuvalle ja kirjalle. Toinen kausi on virallistettu, joten ei ole aika pelätä täysin keskeneräisen teoksen kehumista.

Yksi tekijöistä on aiheeseen fiksoitunut David Fincher. Jos Zodiacin pidennetty versio ei ole tarpeeksi pitkä, katso Mindhunter. Tasoerot eivät ole suuria, mutta jälkikäteen pohdittuna Fincherin ohjaamat 2+2 jaksoa ovat sarjan sielu, muiden jaksojen ruokkiessa liekkiä, kunnes Fincher palaa ruoriin jättääkseen katsojan nälkäiseksi.