Arvostelu on täynnä juonipaljastuksia.


Game of Thrones on - vahvemmin kuin mikään muu pala fiktiota - kuin vanha ystävä: se rappioidiootti, jolla on hetkensä. Taso ei ole laskenut. Televisiohistoriaa tehdään nyt erilailla. En ruikuta enää örkkien panttaamisen ja päämäärättömyyden vuoksi, vaan örkeistä ja päämäärään kiirehtimisestä johtuen, joten jos jaksat lukea, lienen mainittu idiootti.

Olen kurkkua myöten täynnä Jonin itsemurhaiskuja ja Danyn elitismiä, koska en luota show'n itsetietoisuuteen. Legendojen ennustamat juonihaarniskasankarit ovat uskonto ilman sanomaa. Tahdoin karjua ruudulle, kun Dany lohikäärmeineen ja raiskaajaratsastajineen jyräsi Jaimen joukot. Kohtaus panostaa altavastaajien näkökulmaan, vaikka he ovat tehneet tuhmia, joten harmaan sävyt ovat rikkaita? No juu: vanhojen höyryjen ja kuvallisen loiston johdosta uskoin mahdottomaan vielä kerran. Jos taisteluun kuuluisi loppuratkaisu, se olisi yksi jännittävimmistä kokemistani - ikuna -, vaikkei kukaan ole lukenut Sun Tzu'ta. Toivoin jatkossakin niin kamalaa yllätystä, että saan moraalisen krapulan toivomisesta, mutten enää vakavissani.

Seuraavassa jaksossa show pakenee ydinpommia jääkaapilla. Jonin The Expendables on loukkaavan epäuskottava käänne, mutta nautin tiimin hölmöilystä kuin Conan - hävittäjästä. Kun kaikki tunnetut tappelijat kävelevät päin zombeja typerästä syystä ja strategisin päätös on se, että Jon yrittää lahjoittaa miekkansa pois juuri ennen taistelua...


Taannoin tarinat eri puolilla maailmaa taustoittivat toisiaan. Nykyään sarja kertoo puolen hehtaarin metsästä, jossa tarujen Möhköfanttikin on nurkan takana. Kauden alussa tuumin, että koska tiedämme välimatkojen olevan pitkiä, ymmärrämme teleporttailun olevan näennäistä: kukaan ei edelleenkään voi juosta Rovaniemeltä Ouluun ja lähettää pululla Somaliaan sellaista viestiä, että tulkaa auttamaan 10 minuutin sisällä. Hups.

Game of Thrones taantuu kliseiseksi ja käteväksi fantasiaksi, mutta vaikka lajityyppi olisi loppuunkaluttu kirjallisuudessa, jääzombeja kärventävä pyromaaniankerias ja sen pudottava rusina-Räty ovat historiallista elävää kuvaa.Hobitti-trilogiassa nähdään mahtipontisimmat liekkipeijaiset, mutta tarina oli painoton. Thrones toteuttaa uljaasti näyt, joiden lupailu on maustanut hovijuonittelua alusta saakka. Star Warsin pitäisi ottaa mallia: tällaista paskan fanifiktion pitää olla. Missaat pointin, muttet toista vanhaa, vaan täytät aukot sielussasi.

Cersei ei ole uhka, joten hänen voittamisensa olisi kiusaamista... Räty sen sijaan on kyräillyt taikahäkissä tuhat vuotta ja häkkiin unohtuneita ihmisiä ahdistaa! Onko häkissä vikaa? Ei, mutta olen Jon Snow ja pelkään faniteorioita, joiden mukaan Räty saattaa tempaista takataskusta vaikka jäälohikäärmeen! Jos zombiet ovat vertaus ihmiskunnan yhteispeliä vaativasta ilmastonmuutoksesta, kausi 7 vastaa skenaariota, jossa suurin sankarimme Donald Trump kutsuu kaikki keskustelemaan ilmastosta posautettuaan vahingossa 33% Yhdysvaltain ydinvoimaloista. Luolamiesten pommittaminen aseilla, joista osa jää heille, muistuttaa myös Yhdysvaltain sotastrategioista.

Dialogi on kertausta, mutta nautin jälleennäkemisistä ja ensitapaamisista. Puutarhamummon kuolema olisi hänen Hodor-hetkensä, jos hän paljastaisi uutta meille. Show on pitkään teurastanut "turhaa" porukkaa. Pikkurillin kuolema on tyydyttävä, mutta harhaanjohtaminen ennen sitä ei haihduttanut tunnetta vääjäämättömästä umpikujasta. Arya olisi saanut kadota varjoihin mystisenä hahmona, joka palaa vain murhatakseen. Uskoin, että kauniin susikohtauksen merkitys on siteiden katkaiseminen lopullisesti, mutta kaikki taiteelliset tulkintani Aryan matkasta ovat menneet pieleen.

Historiantunti tätiään polkevasta Jonista lienee aito Thrones-shokki, jos jokin oli jäänyt epäselväksi. Risitas-hetki se oli minullekin. Kaikki käänteet ovat sallittuja. On todennäköistä, että aiheet synnyttävät useita ideoita, jolloin kirjoittajan tulee pohtia, milloin aiheeseen jämähtäminen muistuttaa freudilaista lipsahdusta. John Lasseter askarteli animaatioita leivänpaahtimista ja pöytälampuista - kannattiko tehdä leffa myös elävistä autoista, joista yksi on "kaunis nuori" Shag-... Shiftwell? Hedelmätön Dany on värvännyt armeijan, neuvonantajan ja merikapteenin, joilta on leikattu munat, mutta "Kädeksi" hän nimitti miehen, jonka muna vain yritettiin leikata. Tällä kaudella sama, insestistä syntynyt kuningatar haastaa insestiä harrastavan kuningattaren ja vahingossa harrastaa insestiä itsekin.


Kuvittele ihmiskunnan viimeinen linnake. Yön Räty uhoaa: heitän keihästä, perkele! Odotatko innolla, että Jon räjäyttää portit auki tappaakseen itsensä, Danyn tuikatessa tissinsä tuleen siltä varalta, että kuolleet ovat valmiita vaihtamaan puolta? Onneksi Cersein, Tyrionin ja Theonin - eli kolmen parhaiten näytellyn hahmon - kohtalot ovat yhä auki. Viimeisten kausien kiirehtiminen on sääli, sillä esimerkiksi barbaarit voisivat yhä olla ristiriitainen osa draamaa sen sijaan, että he nousevat tyhjästä tarvittaessa kuin Muumion paluun hiekka-armeija. Ristiriitoja kausi 8 tarvitsee; hevilevyjen kansitaide on hyvä renki ja huonompi isäntä.

Game of Thrones on kuin pääsiäinen. A. Se voisi olla uskonnollinen kokemus, joten mikään vähempi ei tyydytä, vaikka kivaa olisi. B. Toki se saattaa yllättää, mutta yllätykset tuntuvat olevan suunnattuja kokemattomammille. C. Käsikirjoitus lähentelee samaa tasoa kuin repliikki "munarikasta pääsiäistä, heh heh heh".

+1 tähti tulee ainutlaatuisuudesta.