Muistatko, kuinka pieni Agnes intoili, että pehmolelu on niin pörröinen, että hän voisi kuolla?! Kohtaus oli niin söpö, että olisin voinut kuolla!! Itse ilkimys 3:n lukuisista sivujuonista sympaattisin pyrkii muistuttamaan, että tuo hetki oli kiva. Toistan: muistuttamaan.

On mahdollista hukata enemmän potentiaalia laadullisesti kuin tämä teos, mutta ei välttämättä määrällisesti. Tarina koostuu perhe-elokuviin sopivien teemojen mainitsemisesta. Viimeksi kolme tyttöä adoptoinut Gru sai naista. Uusista teemoista yksi on se, ettei vaimolla ole kokemusta äitiydestä. Hän ei tiedä, milloin tarvitaan kuria ja milloin höveliyttä. Ehdit uskoa, että tämä johtaa vähintäänkin vitseihin, mutta leffa unohtaa asiat ja toisinaan vahvistaa myöhemmin, ettei ongelmaa olekaan. "Eipä millään toohotuksella mahottomasti välii oo" on realistinen, eikä täysin vailla charmia oleva sanoma, mutta katso mummon kanssa puskafarssi, jos toivot leffan tyylin tukevan sitä.

A-juonessa perhe lomailee Grun kaksoisveljen luona. Gru on jäänyt työttömäksi, joten veljen omaisuus ja kutrit ovat suolaa haavoihin sekunnin tai kaksi. Leffa aukaisee suunsa kommentoidakseen työttömyyden vaikutusta perhe-elämään, mutta mainittu asia on pian ohitettu asia. Se onkin veli, joka ihailee Gruta, tai hänen rikollista menneisyyttään. Pohatta tahtoisi rötöstellä, joten Grun moraalia koetellaan silmänräpäys. Veljesten vanhemmat ovat saaneet aikaan itsetunto-ongelmia - pim ja unohdetaan tuokin.

Veljekset törmäävät B-juoneen, jossa 80-luvun lapsitähti Balthazar Bratt on ryhtynyt superkonnaksi, joka kantaa kaunaa Hollywoodille, mikä ei liity mihinkään mitenkään. Hän huutaa, joraa ja fanittaa vuosikymmentään: hän on sama nolo hahmo kuin ykkösen Vector, mutta hänen temppunsa on asioiden nosto purkkapalloilla. Parhaiden muistikuvieni mukaan kakkosen roisto oli joku läski, jolla on ravintola, joten Bratt on taidetta.

C-juonessa puuttuvien lenkkien palvomat keltaiset korvatulpat poukkoilevat. Ne näyttävät persettä vankilassa (minkä kunniaksi on väsätty noin 10 julistetta). Ne liittyvät muiden seuraan huipennuksessa, eikä niille löydy tekemistä silloinkaan. Vihasin niiden moraalitonta omaa elokuvaa, joten suhteellisesti ajatellen se on saavutus, ettei otsasuoneni revennyt, vaikka ne mm. laulavat pissasta ja kakasta. Grun veli muuten majailee valtakunnassa, jossa on possuja ja juustoa! Korvatulppa pääsee siis ratsastamaan possulla ja juustobileissä taustahahmo laskee juustolla alas raastinta. Voi juku, taas on miljardi taalaa tulossa. Suomenkielisen version perusteella leffassa ei ole kynää vaatineita vitsejä, mutta huomasin kyllä, että animaattorit yrittävät säilyttää itsekunnioituksen. Pää edellä seinään -tyyppinen törttöily ajoittuu hymyilyttävästi aika ajoin.

Osatessaan myös muistuttaa, miksi annoin sille mahdollisuuden ("niin pörröinen!"), meni leffa läpi ajanvietteen ja ajanhukan välimuotona. Kerran siunatuista hahmoista on vaikea päästää irti, vaikka he olisivat hitaasti homehtuva vähemmistö. Kuten totesin Shrek kolmannen arvostelussa, saippuaoopperaksi taantuvan parodiasadun pitäisi yhä olla hitusen fantastisempi kuin Salattujen elämien - silloin päästäisiin jo pitkälle. Se korostuu loppumetreillä, miten vähän leffa saavutti, joten jälkimaku on karseampi kuin koettelemus oli keskimäärin. Jatko-osaa kehdataan alustaa, vaikka se kertoo siitä, mistä odotin tämän osan kertovan viimeisen näytöksen aikana.