Amatsonien prinsessa, Zeuksen tytär ja alkuaikojen feminismin ruumiillistuma Wonder Woman ja poikakaveri Teppo kohtaavat ensimmäisen maailmansodan. Gal Gadot ja Chris Pine aloittavat hahmojen kehittelyn samoihin aikoihin, kun kreikkalaista mytologiaa on kankeasti väännelty. Vakooja-Tepon lentokone putoaa amatsonien saarelle Lesbokselle. Sota seuraa. Viisaat tädit kieltävät sankaritarta innostumasta: vaikka olet legendojen ennustama sankari, jonka on pysäytettävä muinainen palaileva pahuus maagisilla megaesineillä, et saa lähteä kävelemään eteenpäin. Leffa on silti tehtävä. Wonder Woman uskoo, että ihmiskunta kiukkuilee sodan jumalan Areksen vuoksi. Vie minut sinne, uhoaa herttainen daami Tepolle, joka ei tiedä, että minne. Koko maailma palaa.

Ajattelin alussa, että nahka-amatsonien mättötreenejä katsoisi parikin tuntia. Ajattelin lopussa, että jos käytän viimeisen nessun neljänteen kertaan ja hengitän harkitusti, en välttämättä huku limaan. Ajatuksilla ei ole yhteyttä; tahdon vain myöntää, että nuha vaikutti keskittymiseeni. Jos tapaat nähdä yhteyksiä, leffa saattaa oudoksuttaa ja kolahdella onttouttaan jopa epäkohdat selittäessään. Sodissa on mutkia. Perusidea on se, että puhtaaseen pahuuteen uskova sankaritar ymmärtää tämän ja löytää roolinsa. Kiva. Toisaalta: jos muistamme, kuinka sota päättyi Saksan kannalta "häpeärauhaan" ja johti toiseen, saatamme odottaa turhan rikkaita vastauksia kysymyksiin, joita leffa pitää auki pitkään. Kun liioittelematta en saanut happea, teemojen päättelyyn oli hankala keskittyä, mutta sen tiedän, että tunsin jo varhain hienoista kärsimättömyyttä, kun ilmassa oli enemmän potentiaalia kuin todisteita aivotoiminnasta.

Signaalit ovat miedosti ristiriitaisia. Sodan kauhuista muistutetaan, mutta neiti kala kuivalla maalla hupsuttelee. Gadot näyttää mahtavalta, kun hän astuu rintamalle ja alkaa hidastetusti torjua luoteja ja potkia sotilaita huijauskoodi päällä. Teppo, intiaanipäällikkö, känniskotti ja arabi avustavat. Braatvurstilta näyttävä kenraali ja arpinen hullu tiedenainen vastustavat: he kaksi "häpeävät rauhaa" ja vaikuttavat valmiilta Hitlerin tiimiin. Tekisi mieli kysyä natsitteluun tottuneelta saksalaiselta, mitä hän miettii natsiajan laajentamisesta, mutta pinta on pätevää.

Wonder Woman on ensimmäinen naisen vetämä perinteinen supersankarileffa 10 vuoteen ja paras sellainen. Tahtoisin kirjoittaa 10 000 sanaa asian merkityksistä - ja oikeastaan en. Vaadin jatkossakin lisää naisia. Sukupuoli on silti vain mauste, kunnes toisin todistetaan, joten reaktioni parhauteen on: "no niin". Wonder Woman on tehty Captain America: The First Avengerin reseptillä, eikä tyhjentyneessä maustepurkissa lue "Tyttöpöpöjä" vaan "Thor". Vertailu suosii hienoisesti Wonder Womania, joka näyttää terävältä ja jonka tunnistaa (ilman happeakin) Marvelin alustusoperaatioita eheämmäksi tarinaksi. Sitä on hankala sisäistää, miksi perusleffa on joillekin jo ennen ensi-iltaa merkittävin askel sitten naisten äänioikeuden ja toisille todiste siitä, että miehet kärrätään pian keskitysleireille.

Puolestasi en päätä, mikä tuntuu tuoreelta. On helppo nähdä, kuinka jännä idoli Wonder Woman voi olla tytöille, kun sankaritar itse intoilee tulevasta kohtalostaan pirteänä pikkulikkana. Toisaalta Xena on keksitty ja reaktio toiveuusintaan on: "no niin". Savesta luotu Wonder Woman on myös yksi fiktion historian monista suvuttomasti lisääntyvistä seksisymboleista. Onko asiaan liittyvä huumori riemastuttavan absurdia tahi hilpeän vertauskuvallista? No, esitin taannoin, että jos Helinän kaltaiset keijut putkahtavat tyhjästä, kun lapsi nauraa, he voisivat sukupuuton välttääkseen tulla kiimaan esimerkiksi kun orpokoti poltetaan. Kun leffa kerrankin käsitteli näitä asioita, hymyilin tuumien: "no niin". Useimmat tuskin jäävät analysoimaan irtovitsiä, jossa mieheksi epäilty nätti poika Teppo kysyy, että eikö hän muka näytä mieheltä. Myhäilin itse "no niin" ja aloin taas haaveilla elokuvasta, joka perustuu omiin, kehittyneempiin amatsoniajatuksiini. Death by snu snu!

Leffa tunkee tehosekoittimeen teinin ja nuoren aikuisen kehityskaaren, muutamia feministisiä ajatuksia, yhden pienen maailmansodan ja mytologioista ihan vain kreikkalaisen sellaisen - Batman-viittaukset eivät tässä smoothiessa edes maistu. Millekään ei löydy riittävästi aikaa, mutta kaikki on ihan kivaa, ellet vilpittömästi usko päätyväsi sairaalaan.