Jäätävä tuuli puhaltaa, kun kotimainen Wolfheart julkaisee kolmannen studioalbuminsa, joka kantaa nimeä Tyhjyys. Harvoin vastaan tulee näin väkeviä mielikuvia synnyttäviä julkaisuja, sillä talvisista tunnelmista ammentava kiekko tarjoaa niin jylhiä äänimaisemia, että niiden raadollinen kauneus lohduttaa vääjäämättömästi saapuvasta paleltumiskuolemasta huolimatta. Melodinen kuolonmetalli harvemmin pureutuu näin syvälle luihin ja ytimiin.

Kotimaisen metallikentän yksinäinen susi Tuomas Saukkonen on varmasti monelle metallidiggarille tuttu nimi, joka pisti vuonna 2013 kaikki muut bändiprojektinsa telakalle keskittyäkseen pelkästään Wolfheartiin. Varsinaisena metallimusiikin monitoimimiehenä mainetta niittänyt mies osoittaa viimeistään nyt, että satsaus on kannattanut, sillä yhtyeen uutukainen on onnistunut kokonaisuus.
Tyhjyys tekee alusta asti suuren vaikutuksen. Kappalemateriaali on tasavahvaa kamaa, jonka perusasiat on tehty ammattitaidolla ja hyvällä maulla. Kahdeksan kappaletta sisältävä Tyhjyys vyöryy päälle kuin lumivyöry, mutta paikoitellen tahtia osataan myös rauhoittaa. Varsinaisen huonoja puolia ei löydy montaakaan, mutta kaunista melodisuutta, raakaa räimettä sekä näiden komeaa sekoittelua senkin edestä. Hyvän esimerkin albumin monimuotoisuudesta antavat levyn aloittava upean rauhallinen Shores of the Lake Simpele sekä äreästi raivoava Boneyard. Vastaavaa herkkua on tarjolla koko levyn mitallinen.

Levyn ainoaksi heikkoudeksi nousee lopulta se, ettei se loistavasta kokonaisuudesta huolimatta onnistu ravistelemaan kuulijaa kunnolla. Kiekon äärellä kyllä viihtyy, mutta lopullinen hurmio jää kokematta. Vaikka albumi pyöri tiuhaan soittimessa viikkokausia, ei missään vaiheessa syntynyt pakottavaa tarvetta kehua sitä ympäriinsä, vaikka musiikki syntisen paljon viehättääkin. Viimeinen niitti jää iskemättä, sillä materiaali kaipaisi vielä enemmän väriä pintaansa: nyt musiikista ei jää mieleen riittävästi yksittäisiä irtokohtia ja koukkuja. Routainen maisema kyllä miellyttää, mutta sekaan kaipaisi tunturipuron solinaa, joka hieman erottuisi muuten tasaisesta harmaudesta.

Pienistä puutteistaan huolimatta Wolfheart on takonut levyllisen varsin upeaa musiikkia. Laadukas kappalemateriaali, ensiluokkainen tuotantojälki sekä upea tunnelma vetävät puoleensa lopulta niin paljon, että Tyhjyys on kaikkea muuta kuin sutta ja sekundaa.