Tuorein sisältö

Ghost in the Shell

Ensi-ilta: 31.03.2017
Genre: Sci-fi, Toiminta, Trilleri
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

02.04.2017 klo 23.00 | Luettu: 11120 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ghost in the Shell -anime vuodelta -95 on mielentila. Kuva ja ääni ovat ideoiden tasolla. Visio tulevaisuudesta on kylmä ja etäännyttävä, mutta maaginen, mikä on ihanteellinen kombo, kun katsojan on määrä ajatella ihmisen ja koneen fuusiota ja todellisuudentajuaan. Alaston kyborgikyttä ei häpeä tai pelkää, mutta erona moderniin Age of Conanin pelaajaan hän ei vaadi koomisia jättitissejä avatarilleen, vaan kelluu hiljaisessa melankoliassa olemassaoloaan pohtien. "Kummitus kuoressa" on herkullisimpia tuntemiani lempinimiä introverteille. Tietty musiikinpätkä pärähtää soimaan päässäni, kun asian muistan.

Animelle velkaa olevat Jenkkilän visiot (kuten The Matrix ja A.I. Tekoäly) ovat arvokkaampia kuin uusi versio, mutta sekin vähintäänkin jättää mielentilaan. Tarinaa ja teemoja yksinkertaistetaan ja itsetyytyväiseen makeiluun syyllistytään, mutta olisi hulluutta odottaa muuta sadan miljoonan dollarin versiolta, eikä leffa välttämättä yksinkertaista tarpeeksi. Anime on taide-elokuva. Scarlett Johansson on jäykistellessäänkin korkeampaa taidetta kuin japanilainen kasvoanimaatio, joten on johdonmukaista panostaa päähenkilöön: kyborgi pyritään määrittelemään hänen menneisyytensä kautta. Kyseessä ei ole jatko-osan alustusoperaatio, mutta jos tämä trilogian aloittaisi, purismi saattaisi paljastua ennenaikaiseksi, sillä kaikki on yhä mahdollista. Pelkään matkan tyssäävän siihen, että leffa on monelle viihdyttävä kuin kuumepainajainen (tai Assassin's Creed, jota en tyrmännyt).

Joutavien tekstilaatikoiden jälkeen katsoja heitetään levottomaan tulevaisuuden suurkaupunkiin. Kiinnitä katse rappion merkkeihin, tai sykkiviin ja jöpöttäviin hologrammeihin. Kyborgeja on kaikkialla. Karuimmat lisäosat näyttävät tuskallisilta. Päähenkilö on väitetysti ensimmäinen kokovartalokyborgi, vaikka "peruskyborgien" naama saattaa loksahtaa auki. RoboCop oli pollari, josta tehtiin robopollari. Johanssonin hahmo on satunnainen tyyppi, josta tehdään kaikkien aikojen tehokkain "majuri" huvin vuoksi? Mikä on maailmantilanne ja miksi? Mikä on viranomaisten ja suurfirmojen suhde? Löysin kaaoksesta ajatusta ja kauneutta, kunhan totuin siihen. Kiehtova kulttuuri avautuu tarpeiden mukaan ja mielikuvitusta ruokkien.

Paranneltujen ihmisten aivoihin on mahdollista tunkeutua. Roisto on yhä mystinen terroristihakkeri, mutta suuria muutoksia on tehty. Mysteeri on MacGuffin, leffan ollessa naisten RoboCop, jossa muistinsa osittain menettänyt kyborgi aloittaa kyborgina. Eksoottisen omituista on se, että huipennus on selkeästi RoboCopin henkinen, vaikka visuaaliset ideat ovat peräisin animesta. Yleensä uusi versio aktivoi hylkimisreaktion juuri näissä tilanteissa, kun pintapuolisesti tuttu tavara palvelee uusia tavoitteita: se on pyhää, kun pinta symboloi sisältöä. Tässä tapauksessa nuppini hakkeroitiin majuriin muodostamani tunnesiteen kautta. Se näkyisi aivokuvassa, kuinka erilailla reagoin versioihin: uusi versio on tyhmempi mutta tunteellisempi.

Ohjaaja Rupert Sanders vuodatti vertaan Lumikin ja metsästäjän kuvaston vuoksi. Se leffa on susi, mutta on hyödyllistä uskoa, että tirehtööri ruiskii kankaalle eritteensäkin. Animea hän osaa kopioida komeasti kuin Zack Snyder ohjeitaan, eikä mikään silti näytä täsmälleen tältä. Pidän kaikkia avatareista kertovia elokuvia symboleina internetajan arjesta ja mm. sitä teemaa se levottomuuskin itsestäänselvästi palvelee. Jos "päälle maalattuun" actionfiguuriasuun puristettu Scarlett hidastetaan hänen piestessään löysää vastusta, en välttämättä ylistä tarinankerrontaa, tai erikseen toimintaa, mutta kuvataidetta uutuus on tappavan tasaisesti. Tunnelmat ovat toiselta planeetalta verrattuna RoboCopin ja Total Recallin uusien versioiden tasoisiin tuhnuihin.

Kuuluisiko päärooli aasialaiselle? Sisältö tekee kysymyksestä kolumnien väärtin, mutta etukäteen närkästyneille suosittelen järveen hyppäämistä. Leffa totisesti saattaa rynäistä, vaikka mainoskampanja inttää, että yksi planeetan tunnetuimmista naistähdistä on Barbie-alasti ja "empowering" (se on muotisana). Scarlett ansaitsi tämän Angelina Jolie -tason tilaisuuden mm. Lucylla. Vuodessa 2017 elävä on kiitollinen, että Wonder Woman valmistuu pian, eikä kaikki huomio ole yhdessä sadan miljoonan dollarin naisessa. Lumikin ja metsästäjän nimi on muuten Lumikki ja metsästäjä ja sen jatko-osan nimi on Metsästäjä.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Autopsy of Jane ... Frantz... >

Keskustelut (5 viestiä)

Alijohtaja

04.04.2017 klo 05.35 1 tykkää tästä

Sellaset sieltä sitten.
lainaa
HArtsa

04.04.2017 klo 09.07 5 tykkää tästä

Ulosanti Peltosella kyllä taas tasaisen epäselvää. Herran pitäisi miettiä poliitikon uraa kun sivullisessa tekstiä oli yhden käden sormilla laskettava määrä koherentteja lauseita. :)

Arvostelun anti jäi kyllä aika ohueksi. Sen luettuani olin yhtä tyhmä kuin sen aloittaessanikin.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

04.04.2017 klo 20.02 4 tykkää tästä

HArtsa kirjoitti:
Arvostelun anti jäi kyllä aika ohueksi. Sen luettuani olin yhtä tyhmä kuin sen aloittaessanikin.

No onneksi oli sentään traileri tuossa, niin pystyi sen sitten katsomaan.
lainaa
JuuVaiEi

06.04.2017 klo 20.34 5 tykkää tästä

HArtsa kirjoitti:
Ulosanti Peltosella kyllä taas tasaisen epäselvää.


Kyllä. Nörteille ja miehille pitää puhua selkeillä lyhyillä mustavalkoisilla lauseilla, jotta tulkinnan tarve poistuu ja informaatio virtaa puhtaan täydellisenä kuin insinöörin nippeli ja rööri. Auto on punainen. Moottorin iskutilavuus on 2 litraa. Elokuva on hyvä. Arvostelu on huono.
lainaa
hgpisffpihsvds

07.04.2017 klo 00.13 2 tykkää tästä

Scarlett. Alasti. Ugh
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova