60-luvulla rasistinen kyttä pysäyttää kolme NASAlle työskentelevää tummaihoista naista. Pamppu on jo ulkona, mutta: jösses, NASAlle? Sehän on jännää, likat! Kohtaamisen jälkeen elokuva alkaa ja kertoo saman tarinan pidemmän kaavan mukaan. Avaruus pitäisi valloittaa ennen venäläisiä. NASA on ymmärtänyt palkata Yhdysvaltain terävimmät mielet, mutta osa heistä on säilötty kellariin ja samoja pyttyjä ja pannuja kaikki eivät käyttää saa. Kaksi rikasta teemaa on sidottu saumattomasti yhteen. Kolme ihanan tytön & tiukan tädin risteytystä pitävät osionsa energisinä.

Hidden Figures on menestynyt kotimaassaan paremmin kuin muut parhaan elokuvan Oscarista kisanneet: ehkäpä koska helppotajuisen, historian painolla ratsastavan hyvän mielen elokuvan ei tarvitse hämätä tempuilla. Elokuvan taikaa on riittämiin siinä, kun mutkikkaat asiat tiivistetään. Ihmisoikeuksiin liittyvää sisältöä kärjistetään sillä tapaa somasti, että jo tuntemamme asiat bussin takapenkistä lähtien vähintäänkin mainitaan ja kiltti valkoinen mies pääsee urheasti pieksemään valkoisen vessan kylttiä. Jeah - pyttyjä ei voi olla liikaa, väitän pari päivää sairastettuani.

Taraji P. Henson näyttelee Katherine Johnsonia, joka lykittiin näytille Oscar-gaalassa. Lahjakkaan matemaatikon laskelmat auttoivat viemään jenkin maan kiertoradalle ja myöhemmin kuuhun. Leidi on tietokone, jollainen tilataan avuksi isojen poikien kerhoon. Katseet kertovat, etteivät rivivalkoiset ymmärrä, miksi Johnson on paikalla, eikä tasavertaista asemaa heruisi muunkaanlaiselle naiselle. Rasismi on hiljaista. Kevin Costnerin näyttelemä esimies on ankara mutta reilu, joten asiat etenevät hissukseen, kun Johnson yrittää parhaansa ja valitsee taistelunsa.

Megamamma Octavia Spencer näyttelee Dorothy Vaughania ja diivaileva Janelle Monáe Mary Jacksonia. Leffassa Vaughanille ei ole myönnetty työnjohtajan arvoa, vaikka hän toimii sellaisena. Kun digitaalinen tietokone saapuu taloon, hän päättää opiskella ja opettaa, jottei afrotätikompuutterien syrjäyttäminen tule puheeksi. Samaan aikaan Jackson yrittää ensimmäisenä ruskettuneena päästä vaniljakouluun, sillä suorittamattomat kurssit ovat este insinöörin uralle. Tarinat ovat itsenäisiä, mutta asiaa tulee tuskin ajateltua teemojen selkeyden johdosta.

Näyttelijöiden ansiosta jopa pikaisessa elävöittävässä materiaalissa on sielua. Monáen hahmon kanssa Moonlightissa seurustellut Mahershala Ali tekee taas soman apupyöräsuorituksen sotilaana, joka rakastuu Johnsoniin. Kyse ei ole vain mustien oikeuksista, vaan yhtälailla naisten arvostamisesta: karisma-Ali toimii tiivistelmänä mukavista miehistä, jotka eivät ole vielä ajatelleet tarpeeksi. Jotteivät naiset olisi täydellisiä, sitä hiljaista rasismia symboloi terävimmin kylmä ja epäkunnioittava Kirsten Dunst. Mitään järjettömän epäinhimillistä kuten Ku Klux Klania tai Donald Trumpia tarinasta ei löydy; parempaan huomiseen saapi uskoa.

Nippelitietokin on haaste ohjaajalle ja kirjoittajalle. Hidden Figures sisältää höpinää, mutta se tuodaan hyvin esille, mikä on minkäkin asian olennaisin merkitys. Kun sukkula on ilmassa, tilanne on standardienmukaisella tavalla jännittävähkö, koska tiedämme jotakin tekniikasta ja pilotista, emmekä halua, että sankareiden työ paljastuu virheelliseksi. Vakuutuin käsikirjoituksesta varsinkin koska Oscarin saaneet sellaiset eivät säkenöi: tarinan rakenteella leikkiminen ja noin kaiken jättäminen katsojan mielikuvituksen varaan ramaisee toisinaan. Hidden Figures on perusleffa parhaalla mahdollisella tavalla.