Tahtoisin taputtaa Ben Affleckia poskelle, sillä Live by Night on huvittava huipentuma miehen viime vuosille. Affleckin ohjaus Argo vei parhaan elokuvan Oscarin. Mies palkitsi itsensä ryhtymällä Batmaniksi. Sittemmin hän on rennosti höpissyt, että on se kumma, kuinka kaikki kyselevät Batmanista, vaikka hän on vääntänyt gangsterijännäriä. Siinä on tyylikästä kuvastoa, vakuuttavia laatunäyttelijöitä ja talk-show-Affleck, joka tulkitsee päähenkilöä rennosti hihitellen. Suoritus on niin kamala, että ohjaaja vaikuttaa katoavan kameran takaa, kun pääosanesittäjä ilmestyy sen eteen. "Heh, hyvin vedit, Brendan Gleeson, nyt tulen mukaan leikkiin, hih hih...!"

Ison Oscarin vei myös muuan Kummisetä. Michael Corleone ja Affleckin Joe Coughlin ovat vastaavia hahmoja siinä mielessä, että he ovat sotasankareita ja "hyviä miehiä", jotka puolivahingossa ryhtyvät rikollisneroiksi, jotka tekevät diilejä kuubalaisten kanssa. Lankeemus on perinteisesti mielenkiintoinen vaihe, mutta toisaalta kertoja voi lausua nopeasti: "auktoriteetit alkoivat ahdistaa juoksuhaudoissa, joten oho, rosvoksi ryhdyin". En väitä, että Affleck on seonnut tai menettänyt luontaisen karismansa, mutta hänen reaktionsa ovat vaisuja ja Joe vaikuttaa olevan kuolematon ja kaiken yläpuolella. Koominen ylimielisyys tekee erityisen onton siitä kertojan asettamasta teemasta, että Joen moraalia mukamas koetellaan.

Kieltolaki on voimassa. Rosvo-Joe ei koeta miellyttää eikä ärsyttää vanhoja mafiosoja eikä poliisi-isäänsä, mutta rakastuttuaan kohtalokkaaseen naiseen hän joutuu kumartamaan jollekin. Se alkoi kiinnostaa, miten Joe aikoo pelata vanhojen patujen pelejä Bostonin hämyisinä öinä - mutta sitten leffa alkoi uudestaan. Leffa kertookin siitä, kuinka Joe virittelee bisneksiä aurinkoisessa Floridassa etäällä selitetyistä kuvioista. Hän kohtaa lisää vaikeuksia ja käyttää kovia otteita, tai - naamasta päätellen - lomailee.

Hihhulityyppisesti uskonnollinen Ku Klux Klan ja sisäsiittoinen sössöttäjä sen johtoportaassa vastustavat kaikkea, mitä Joe edustaa. Osaat nyt arvata, miksi mukana on tumma kaunotar Zoe Saldana: kiinnostuksen naishahmoihin herra ohjaaja menettää päästyään kähmimään heitä, mutta teoriassa rakkaus on rehtikonnalle ykkösjuttu. Leffa ehtii vaihtaa juonta KKK-episodin jälkeenkin. Käsikirjoittaja Affleck ilmeisesti harjoittelee: hän on luvannut kynäillä sen Batman-leffansa ja toki hän haluaa ylläpitää kehumansa Batman v Supermanin ja Suicide Squadin tasoa. Live by Night perustuu kirjaan, joka puhtaan veikkaukseni mukaan tutkii, miten kehittyy kupliva kulttuuri, jossa mm. mafiosot, mamut, korruptiojeparit ja dynamiittia heittelevät raivoraittiit rasistit vuorovaikuttavat. Leffa zoomailee Affleckiin. Hän käppäilee muuttumattomana ja selittelee kertojana, miten visionäärinen Joe oli kohtausten välissä.

Kolmen Oscarin kuvaaja mm. pistää kameran sukeltamaan jännästi rappuammuskelussa ja valaistus ja kontrasti ja hattumuotoilu ovat sitä, mitä gangsterifilmiltä tilattiin. Pätevä pinta pelastaa paljon. Vähemmän selittelevä versio saattaisi toimia tunnelmapalana: ehkä Affleckin virnistykseen kehittyisi mysteeriä, jos Joe ei profiloituisi keski-ikäiseksi teinikapinalliseksi, jolla ei ole kiire kapinoida (?). Selityksistä huolimatta koin leffan mittaisen Floridan loman katkaisevan sankarin tarinan luontevimman osan. Samaan aikaan Gleeson, Saldana, Sienna Miller, Elle Fanning, Chris Cooper ja muut luovat vivahteikkaita hahmoja. Seurasin suorituksia kunnioittaen, jääden sitten ihmettelemään, mikä oli juonenpätkän pointti, tai mihin minkään edes pitäisi liittyä. Päähenkilö ei ole sitova voima, vaan turhuuden huippu.

En jaksa nauraa epäpätevyydelle joka päivä, mutta epäpätevyys, pätevyys ja tekemisen ilo ovat "niin huono, että se on jo hyvä" kombo. Viittaan taas Westworldiin: Affleck vaikuttaa ostaneen piletin Gangsterworldiin ja näyttelevän vain eläytyäkseen. Pää on suolessa, mutta jospa vaikka floppaaminen toimisi laksatiivina.